On pitänyt koko viikon niin kiirettä, että on ollut pakko ottaa kaikki muualta irtoava aika käyttöön. Niinpä poikkeuksellisesti on jäänyt treenipäiväkirjakin päivittämättä, mikä oikeastaan harmittaa aika paljon. Aika ajoin palaan takaisin teksteissä milloin tutkimaan virettä, milloin terveyttä, milloin toistojen määrää.
Juoksu-A projekti jatkui sunnuntaina, kun päätin vielä kerran mennä tutkimaan omia A-esteitä. Yksi A-este olikin mukavasti "räjäytetty" osiin, joten sillä pystyi hyvin juoksuttamaan Mörköä hyppymatriisin kanssa. Selkeästi A-esteen kumirouhepinta hidasti ja epäilytti, mutta muutaman toiston jälkeen kurssilla nähty vauhti ja varmuus palasi.
Havaittiin että yksi A-este oli mahdollista madaltaa niin että harjan korkeus oli noin 150cm korkeudessa. Tätä tehtiin muutaman kerran, ihan kivoilla toistoilla. Harjan päällä pidin aluksi pumpperia, jotta sain Mörkön hyppäämään harjan ylitse. Mörkö on oppinut aikoinaan että juoksee täysillä ylös ja punnertaa itsensä harjan toiselle puolelle. Nyt tavoittelin että Mörkö menisi harjan ylitse samoilla vauhdeilla. Ja kun tämä muutaman toiston jälkeen onnistui niin otin pumpperin pois. Edelleen Mörkö ravasi alastulevan osan ja laukkasi hyvin boksiin ja ulos.
Tiistaina aloitettiin päivä Sporttikoirahallilla, olin varannut puolen tunnin vuoron. A-este laskettiin alas, harja noin metrin korkeudessa. Tästä lähettiin pikkuhiljaa nostamaan noin 150cm korkeuteen. Mörkö suoritti A-esteen ylös laukalla ja loikkasi harjan ylitse, jarttutti parin raviaskeleen verran ja laukkasi kahdella laukalla alas. Pikainen pohdinta omasta kriteeristä, ja totesin että en ala työstämään paria raviaskelta pois kun tapa on näemmä aika tiukassa eikä saavutettu aikahyöty ole niin suuri. Muutenkin juoksu-A projektina on valitettavan nopeatempoinen kun omalla hallilla ei ole tarpeeksi hienosäätöistä A-estettä.
Keskiviikkona oli omat treenit joista jäi hieman ikävä fiilis. Jouduttiin hinkuttamaan alun kahta hyppyä muutaman kerran (liekö Mörköllä sitten tukka ollut liikaa silmillä kun kiersi aina jälkimmäisen hypyn) ja tämän takia Mörkö taisi olla hiukan fiilis hukassa koko radan. Päätin olla ottamatta tästä sen kummempaa stressiä, huonoja päiviä vain on silloin tällöin - Mörkölläkin.
Torstaina taas aamusta Sporttikoirahallille, ja tällä kertaa saatiin A-este nostettua normaaliin korkeuteensa. Kokeilin myös muutaman kerran ilman boksia ja vaikuttaa että tavoita on saavutettavissa näinkin älyttömän pienellä treenimäärällä. Mörkö ottaa kontaktin selkeästi alempaa kuin aikaisemmin. Kerran loikkasi kontaktin yläreunasta, minkä merkkasin "ohops!" ja otin targetin pois. Seuraavalla toistolla Mörkö menikin sitten superalas kontaktilla, tästä superpalkka ja hyvä lopettaa treeni.
Tietysti täytyy vielä työstää A-estettä. En tiedä pitäisikö jopa palauttaa boksi hetkeksi treenihin normaalikorkuiselle A-esteelle. Vai koittaisiko vahvistaa haluttua suoritusta superpalkka - ei palkkaa - merkkauksella? Ehkä katson mihin palkkauksella pääsee, ja jos kontaktin viimeisen askeleen paikka alkaa jälleen nousemaan liian korkealle muistuttelen jälleen haluttua suoritusta boksilla. Hauskaa oli myös huomata, että puomin alastulo on nopeutunut juoksu-A-treenaamisen myötä. Sattumaako? Ehkä, selvinnee kyllä.
Perjantai meni kohdallani tehden viimeisiä valmisteluita lauantain järjestämääni partisten rally-tokon mestaruuskisoihin. Kyseessä viralliset kisat, ja vielä ensimmäiset sellaiset. Lauantaina 6.00 suuntana Riiihimäki ja kisoissahan meni tietty koko päivä. Mielestäni vallan onnistuneet kisat, toivottavasti kisaajatkin tykkäsivät :) Hienoja suorituksia nähtiin partiksilla niin ensikertalaisten toimesta kuin kokeneimpienkin johdosta. Samoin yksittäinen dobermanni sai minusta fanittajansa :)
Tänään sunnuntaina kello herätti tuntia myöhempää ja suunnaksi oma halli. Päivä meni talkoillen agilitykisoissa. Meni kyllä melkein pari tuntia ennen kuin kunnolla heräsi ja nyt kyllä tietää tehneensä koko viikonlopun.
Onneksi ensi viikko on hieman rauhallisempi, ei tällaisesta jaksaisi nauttia jos liian usein joutuis tekemään. Nyt talkoilu ja organisointi oli oikein mukavaa, eikä vähiten mukavista kilpailijoista ja kisatyöntekijöistä johtuen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti