Tänään pakkasin eilen täysin terveeksi todetun Mörkön, läjän lämpimiä vaatteita kummallekin sekä makupaloja ja ajeltiin Lahteen kursseilemaan. Enpä ole pitkään aikaan millään kurssilla tai seminaarissa ollutkaan. Pitääkin katsella mitä vuoden vaihteen jälkeen on tarjolla, tekisi teknisessä mielessä hyvää ja tulisi jälleen uusia ajatuksia.
Juoksu-A siis ohjelmistossa. Kerkesin Mörkölle näyttää kahdesti boksia ennen tätä päivää. Tiedän että oikaisin alkuopetuksessa, sillä en jaksanut vahvistaa boksia ensin niin että Mörkö hakeutuisi sinne automaattisesti jne. Sen sijaan aloitin suoraan lähettämällä koiraa boksin läpi namikipolle. Ensin pienemmällä vauhdilla, millä tuli onnistuneita suorituksia (ja naks). Tämän jälkeen vauhtia lisää, itse eri paikkoihin sijoittuneina. Niin että seisoin paikoillani tai juoksin mukana. Tiesin ettei Mörkö kestä vielä vedättämistä, mutta kaikkea ei kerkeä kahdella kerralla tehdä.
Tänään aloiteltiin ihan perusteista. Muut heittelivät makupaloja boksiin, päätin itse jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin. Parin boksin yliloikan jälkeen sain Mörkön osumaan kaikilla tassuilla boksiin vaikka olisin vedättänytkin. Kouluttajan silmien alla tehtiin myös takaaleikkauksia, persjättöjä ja valsseja. Myös vinosti lähestyminen treenattiin. Hyvin kuulemma ymmärtää tehtävän.
Seuraavassa vaiheessa tehtiin pumppereilla gridissä boksi. Pari kertaa heti alusta (eli kahden pumpperin takaa). Kokeiltiin muutaman kerran niin että kävelen, sen jälkeen niin että hölkkään. Tämn jälkeen putki alkuun ja putken kautta gridille. Putken kautta gridille eri ohjauskuvioin (takaaleikkaus, persjättö ja valsssi). Yhtään virheellistä suoritusta ei tullut. Kouluttaja sanoi että Mörkö oikein kiihdyttää gridille :) Hyvin on siis ymmärtänyt boksin (näinkin vähäisillä toistoilla).
Viimeisenä harjoituksena mentiin loivalle A-esteelle. Muutaman kerran nostin Mörkön laskevalle osuudelle mahdollisimman ylös ja Mörkö tuli oikeaoppisesti boksin kauta alas. Tämän jälkeen tehtiinkin kokonainen A-este - ja yllätyttiin kaikki! Mörkö meinaan laukkaa kahdella laukalla ylös, ja sipsuttaa alastulevan osuuden aina boksiin saakka minkä taas suorittaa yhdellä laukalla. Kokeiltiin laittaa pumpperit harjalle niin että ne auttaisi Mörköä venyttämän hypyn harjan yli. Lopputulos oli vielä enemmän hiipivä koira. Loppuun pari samanlaista hyvää ja onnistunutta toistoa kuin alussakin.
Jatkamme siis harjoituksia etsimällä hallivuoroja sellaisista halleista missä on laskettava A-este. Jostain käsittämättömästä syystä omassa seurassa ei sellaisia ole. Tarvitsee päästä juoksuttamaan Mörköä maassa olevan A-esteen ylitse niin että siinä on pumpperit ja boksi kuten gridissä. Tästä sitten pikkuhiljaa A-estettä ylöspäin.. Hiukka itseäni huolestuttaa että osaanko asetella pumppereita oikein, että osaanko nähdä mitä kohtaa pitäisi muokata laukka-askeleissa. Nähtäväksi jää.
Hyvä mieli kyllä kaiken kaikkiaan, vaikka tulikin yllättävä "ongelma". Naiivisti olin ajatellut että totta kai Mörkö menee A-esteen kuten halutaankin. Paljon hyvää päivässä kuitenkin. Treenien lisäksi havaitsin ettei Mörkö häiriinny vaikka edellisellä suorittaneella koiralla olikin juoksut. Ja vaikka varmasti jo väsymys painoi, niin silti Mörkö yritti kaikkensa.
Kotiin ajellessa käyvin pikaisesti eksymässä kenkäkaupassa ja mukaan tarttui valkoiset (!) timanttikoristeiset (!) korkokengät (!!!). Kaikkea sitä treenipäivät teettää :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti