sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Sunnuntai-illan toko

Viikonloppu oli hyvä lopettaa mukavaan tokotreeniin. Vaikka ajomatkaa tuleekin Riihimäelle liiankin kanssa, niin tuleepahan itse treeneihin suhtauduttua tarvittavalla vakavuudelle, ja ajomatkoilla kerkeää hyvin juoruta kavereidin kanssa. Ajomatkan hyötykäyttöä.

Treeneistä myöhäistyin sen verran että paikallaolot oli jo keretty tekemään (ajoin motarilta liittymän ohi...). Odotellessa omaa vuoroani harjoiteltiin kapulan pitoa. Ensin niin että Mörkö istui perusasennossa (hyvä). Seuraavaksi Mörkö kulki sivulla kapula suussa ja pyysiin istumaan (tiputti). Oli tarkoitus tehdä sama uudestaan, mutta Mörkö ajautui eteeni mistä pyysin sivulle - ja Mörkö piti kapulan suussa! Aivan mahtavaa, noudon kanssa voidaan siis hieman tehdä vaikeampiakin juttuja, ehkä kokeilla piakkoin jopa noudon loppuakin käsimerkeillä avustettuna. Omalla vuorollani päädyin tekemään alokasluokan liikkeet läpi keskittyen liikkeiden alkuihin ja väleihin.

Aloitettiin liikkeestä seisomisella, mikä oli ehkä vaikein mahdollinen liike Mörkölle. Ensinnäkin koira kävi aivan ylikierroksilla. Toisekseen itse käskytiin Mörkön Ozzyn käskyllä seisomaan... no eihän se tietenkään seisonut. Tästä seurasi sen verran hämmennystä, että Mörkö tarjosi seuraavaksi vain maahanmenoja. Tätä korjataksemme tehtiin ihan vain kuuntelutreeniä niin että peruutin ja tein tosi helppoja pysäytyksiä suurilla avuilla. Kun näin saatiin muutamia onnistumisia, niin lopulta onnistunut liikkeestä seis ja tästä palkka.

Seuraavaksi hypylle. Mörköllä on tosi hyvin nykyään käsitys siitä mitä liike tarkoittaa. Itse muistin antaa 'valmis' indikaation kädellä, joten Mörkökin pysyi paikoillaan aina antamaani käskyyn saakka. Hyvä hyppy, hieno seis ja taakse palkkaus.

Seuraaminen vapaana, erityishuomio nimen omaan lähdöissä. Ettei mene keulimiseksi. Mörkö teki nättiä seuraamista, käännökset ok, juoksupätkä super ja hyvät perusasennot. Olen oikein tyytyväinen. En palkannut namilla kesken seuraamisen (kisasuoritusta pitempi), mutta muutamassa kohden kehuin äänellä.

Luoksetulo suorituksena varmaa Mörköä. Jäi hyvin paikoilleen, tuli vauhdilla kutsusta ja nätti perusasento :)

Viimeiseksi liikkeestä maahan, missä palkka heti maahanmenosta.

Treeneihin painopiste liikkeestä maahan ja liikkeestä seis sekä seuraamiseen edelleen. Hyvä fiilis, voisi näillä eväillä jo kisoihin mennä :) Ei vain ole oikein kisoja tarjolla ennen omia lomia, eli taitaa kisaamiset jäädä loppukesään.

Lopussa muiden tehdessä omia osuuksiaan päätin kokeilla kaukokäskyjä. Hyvää se, että Mörkö menee maahan reilusti avon kisamatkaa pidemmältä matkalta. Huonoa se, ettei istumaan nousu ole noin hyvällä mallilla. Yksi istumaan nousu, ehkä noin metrin päästä. Pienellä epäröinnillä kuitenkin onnistunut suoritus. Kyllä tämäkin liike tästä etenee, kun hitaasti nostaa vaikeusastetta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti