Viikonlopun suunnitelmat menivät lauantaina täysin uusiksi, ja samaisesta syystä myös Mörkön kennelpiirin toko-treenit jäivät väliin. Tico aloitti yöllä oksentelun ja kun pappa jätti aamuruoan väliin aloin oikeasti huolestua. Kahden aikaan iltapäivällä totesin että vanhus alkaa kuivumaan käsiin, joten pakko sitä oli lähteä päivystyksessä käymään.
Tico tutkittiin, otettiin röngteniä, katsottiin ultralla ja mitään ihmeempää ei löytynyt. Verenkuvassa selkeä tulehdus kuitenkin. Vaikka jossain vaiheessa iltaa olinkin varma etten koiraa enää kotio saa, niin onneksi Ticon tarinaa ei olla vielä lopullisesti kerrottu. Nyt parin päivän antibioottikuurin jälkeen papan askel alkaa olemaan jälleen tutun pirteä. Antibioottia napsitaan nyt kolme viikkoa, sitten jännitetään toisuuko sama vai menikö tällä erää ohitse.
Harmitti vietävästi Mörkön väliin jääneet treennit, mutta minkäs teet. Onneksi hieman helpotusta harmitukseen toi tänään alkanut toko B -kurssi koirakoulu Kompassissa. Tehtiin ihan perusharjoituksia, mutta niitä halusinkin tehdä. Sivulle tuloa, kontaktin pitoa. Sivulta maahan menoa ja takaisin sivulle istumaan nousua. Kääntymisiä oikeaan ja vasempaan seuratessa. Mörkölle ja minulle oikein oivaa treeniä, perusasioita kun ei voi harjotiella liikaa. Harjoitustilassa olevat peilit ovat todella mahtava juttu, näkeepä kurkkimatta miltä koira/koirakko näyttää!
Aivan loppuun tein kaukot, istu - maahan - istu kun Mörkö sattui istumaan noin metrin päässä. Mörkö meni hyvin maahan, ja nousikin vielä ekalla käskyllä. Pätevän koiran palkkasin ensin namilla taakse ja tämän jälkeen kunnon leikkisessiolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti