sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Asenteella!

Tehokas kymmenminuuttinen hallilla. Ei ehkä yllätys, että teemana edelleen kepit ja puomi. Suunnitelmissa oli ottaa vauhtia aina muutaman esteen kautta joko pujotteluun tai puomille, kun olen tämän havainnut pitävän parempaa motivaatiota Mörköllä yllä kuin yksittäisen esteen toistaminen. Täytyy saada toistoja, mutta niin että toistot eivät käy kuitenkaan liian tylsäksi.

Muutamia hyppyjä ja putki oli kivasti ennen pujottelua, pujottelu taas päättyi lähes seinään. Aivan niin kuin viimeisimmissä kisoissakin. Jostain hetken mielenhäiriöstä päätin olla laittamatta namikippoa pujottelun päähän... Vauhtia siis hypyiltä, putkeen ja sieltä pujotteluun. Kaikki meni hyvin aina siihen meidän ongelmaiseen toiseksi viimeiseen väliin, missä kohden Mörkö pysähtyi minua katsoen. Ohjasin käsiavulla loppuun. Uusinta samalla tapa, itse menin pujottelun toiselta puolelta. Tämäkin yritys päätyi samalla tavoin, jälleen ohjasin rauhallisesti käsiavulla loppuun. Ennen kolmatta yritystä tein mielessäni pari mielikuvaharjoitusta pujottelusta. Ja päätin että nyt asennetta peliin, en luovuta laittamalla namikuppia pujottelun päähän. Auttoiko mielikuvaharjoitus, sisuuntuminen vaiko toistojen määrä mutta tällä kertaa Mörkö meni rennon mallikkaasti pujottelun alusta loppuun. Hyvä Mörkö!

Hallille tullessamme olin laittanut makupalakupin valmiiksi puomille. En tiedä muistiko Mörkö palkkaa... Putkelta (metalli)puomin kimppuun. Ja Mörköhän meni, teki valtavan loikan nousevalta osuudelta tasaiselle ja laukkasi tasaisen osuuden loppuun saakka, loppu ravilla. Toinen toisto hieman eri mutkin puomille, ja tämä oli ensimmäistäkin toistoa parempi. Asenne ratkaisee, todellakin! Itse kun päätin olla varma onnistumisesta niin Mörkökin meni kyselemättä puomin reippaasti. Erinomaista Mörkö!

Täytyy katsoa josko huomenna uskaltaisi Savikon Sepon valvovan silmän alla ottaa myös keinu mukaan kuvioihin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti