Alkuun agility-rata, mistä tuli 0. On kyllä niin ihanaa kun ihanneajan alitukset ovat nykyään muuta kuin -0,0x lukuja. Tällä kertaa alitusta melkein 4s ja etenemä meille oikeasti hyvä 3,87m/s. Ihmeellistä steppaamista oli välillä omassa ohjaamisessa ja niistossa otin TAAS yhden taka-askeleen. Miksi ihmeessä? Mörkö pelasti täysin muurin ja teki niin hienon keinun että olisin ollut tyytyväinen rataan jo tässä vaiheessa. Puristin kuitenkin täysillä maaliin.
Hyppyradalle lähti erittäin innostunut Mörkö. Alku menikin hyvin, mutta sitten putkelta lähtiessäni tajusin olevani reilusti myöhässä. Yritin spurtata ja siten päästä tekemään persjättöä, mutta Mörkö reagoi nopeuden vaihtoon ja liikkeen suuntaan aivan oikein - ja saatiin meille ihka ensimmäinen HYL väärän radan takia :D Päätin jatkaa täysillä eteen päin, sillä radan lopussa oli minulle hankala takaakierto-persjättö. Siitäkin huolimatta että keskityin ohjaukseen olin auttamattomasti myöhässä. Miksi ihmeessä tuo ohjaus on minulle niin pirun vaikea?
Päätin kisojen jälkeen että koska en ole treenaamisesta huolimatta saanut siirrettyä takaakierto-persjättöä treeneistä radalla, niin nyt hetkeksi unohdan koko asian ja teen jatkossa takaakierto-valssin. Turha tässä vaiheessa kautta opetella enää uutta... vaan mieluummin vahvistan nyt meidän osaamista SMiä silmällä pitäen. Opetellaan tuo kuvio kuntoon ensi talvena.
Jäi hirmuinen hinku kisaamaan. Meillä on Mörkön kanssa hyvä tekemisen meininki. Luotto koiraan on paratunut huimasti ja varmaan Mörkönkin luotto minuun. Meillä on oikeasti todella kivaa ja kisaaminen on nautittavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti