Ollut vieroitusoireita, kahdesta asiasta. Ensinnäkin netti on päättänyt toimia todella pätkittäin ja ei ole päässyt blogia päivittämään. Toiseksi sen takia että minä sain urheilukiellon muutamaksi päiväksi ja olen nyt muutaman päivän ajan koittanut purkaa energaani sallittuihin asioihin. Onneksi yksi sallituista asioista on koirien treenaaminen!
Maanantaina oli hyvät treenit, oikein sellaisella "kaikki onnistuu" -teemallla. Aluksi tehtiin seuraamista, otettiin mukaan myös hidas kävely ja juokseminen. Mörkö innostui juoksupätkistä todella paljon ja juoksuosuuden jälkeen tuli nähtyä todella hienoa käännöksiä myös normaalissa vauhdissa. Toki edelleen käännöset oikealle voisi olla paremmat, mutta nyt ollaan jo lähempänä tavoitetilaa.
Noudossa tein oikeastaan kapulan pitoa. Mörkö pitää jo 10s kapulaa, tokikaan en noin pitkiä aikoja useimmiten edes pyydä. Kertaalleen nostatutin kapulan maasta Mörkön edestä Mörkön istuessa sivulla. Onnitsui.
Hyppynä oli jälleen uuden näköinen hyppy. Hyvä niin, Mörkö ei enää anna paljoakaan painoarvoa sille miltä hyppy näyttää. Muutama lähetys ensin targetille, kerran pysäytys.
Lopussa kiitos seisoo, kun Mörkö pysyi paikalla olossa! Noin 10m etäisyyttä, puoli minuuttia ja palkka. Tämän jälkeen sama uudestaan. Kolmas kerta niin että naksautin vileä pois päin kävellessäni. Mörkö näytti suhteellisen luottavaiselta, mutta pitää ottaa nyt varovaisesti paikallaolon kanssa kun pientä epäluottamusta oli kuitenkin havaittavissa.
Kotona ollaan treenailtu takapään käyttöä, tasapainoilua sekä paikallaoloa. Joka päivä jotain pientä kivaa. Ozzya unohtamatta! Vanha herra vastaa kivasti jumppaan ja nyt taas liikkeet ja liikeradat ovat paremmat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti