Olin jo viikkoja sitten varannut Ozzylle ja Mörkölle fyssariajan, ja hiljaa mielessäni kiitin hyvää tuuriani kun fyssariaika sattui samalle viikolle kun Mörkö oli hitaanpuoleinen ja vaisu agilitytreeneissä.
Ozzyhan on käynyt säännöllisesti fyssarilla, mitä nyt kesän kuukausina tuli melkein kolmen kuukauden tauko. Mikäs siinä kun Ozzylla näytti menevän hyvin :) Kesän lämpimät kelit vetreyttivät pappaa niin paljon että Ozzy välillä laukkailee lenkillä, hyppää avustamatta autoon ja pari kertaa olen havainnut Ozzyn istuvan itsekseen - kaikki sellaisia toimintoja joita ei ole pitkään aikaan näkynyt.
Ozzy käytiin läpi, eikä jumeja oikeastaan löytynyt. Hieman lihaskireyttä rintarangassa sekä etureisissä. Rintarankaan kuten myös ranteisiin ja polviin annettiin laseria. Lihasta oli tullut reisiin, mutta yllätyksekseni rinta- ja lanneragan vierestä on fileet pienentyneet. Ihmeteltiin yhdessä fyssarin kanssa että miten tämä on mahdollista kun reisien lihakset tulevat monipuolisesta liikkumisesta, ja liikkumisen pitäisi ylläpitää myös selän lihaksistoa. Hieman laihassa kunnossa Ozzy on, joten käsky kävi että lisää proteiinia ruokaan ja monipuolisten lenkkien kanssa jatketaan.
Mörkön kanssa on edellisestä fyssarin tarkastuksesta melkein puoli vuotta aikaa. Aikaisemmin on ollut hieman kireyttä vatsakalvoissa ja kolmen kuukauden välein tehdyissä tsekkauksissa ei ollut löytynyt mitään yllättävää. Senpä takia olinkin hieman yllättynyt kun Mörkö oli aikasta pahasti jumissa rinta-lannerangan ylimenoalueella. Toisaalta olin helpottunut että Mörkön hitautueen agilityssä on selkeä syy. Se taas mikä huolestuttaa on se että Mörkön jumeille ei oikein ole mitään loogista selitystä. Jumi on liian takana selässä jotta olisi tokosta tai agilityn kontakteista johtuvaa. Toisaalta jumi oli liian ylhäällä johtuakseen pujottelusta. Tapaturma tahi törmäys on epätodennäköinen koska Mörkö oli kipeä samasta kohtaa kummaltakin puolelta. Niinpä nyt sitten ollaan ilman riehumisia pari viikkoa ja mennään uudestaan tarkistamaan onko tilanne muuttunut. Jos ei ole niin sitten pitää käydä näyttäytymässä lääkärissä. Nyt annettiin kipeälle alueelle laseria ja Mörkö nautiskeli silmät kiinni hoidosta :)
Kotiin palattiin kotijumppaohjeiden kera, joten tietää mitä iltaisin tulee tehtyä seuraavan parin viikon ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti