Pitänyt hiljaista treenirintamalla. Olen lenkkeillyt koirien kanssa ja tarkkaillut Mörkön tilannetta. On ollut helpottavaa huomata, että Mörkön iloisuus ja energisyys on palannut takaisin. Iltapainit painitaan vanhaan malliin ja pilke silmäkulmassa Mörkö kehittelee omaa ohjelmaa vanhaan malliin. Näistäkin hyvistä merkeistä huolimatta en ole vieläkään vakuuttunut että Mörkö on oikeasti kunnossa. Tätä väitettä piti käydä sitten testaamassa.
Hallille siis ja Ozzyn kanssa tehtiin merkkiä, edessä peruuttaamista sekä liikkeestä istumista (koiran seuratessa molemmin puolin). Ensimmäinen merkki oli hakusessa, mutta tämän jälkeen Ozzy teki onnistuneita merkkejä kerta toisensa jälkeen. Jokaisella toistolla vauhti kasvoi, erinomaista. Peruuttamista tein kolme kertaa, nämäkin oikein mallikkaasti. Samoin liikkeestä istumiset meni paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Ozzy teki tämän lisäksi muutaman mini-hypyn ja putken. Ai että koiralla oli kivaa :)
Mörkön kanssa tein puomin, kerran. Heti huomasi ettei edelleenkään meno ole entisen mukaista. Joskin huomattavasti parempi kuin viime treeneissä muttei kuitenkaan hyvä. En siis alkanut enempiä koiran kanssa kikkailemaan, nytpä tiedän että ensi viikonkin treenit jäävät väliin. Täytyy myöntää että olen hiukan huolestunut tuosta Mörkön selästä, mutta en halua sen kummemmin miettiä muuta... Onneksi ensi viikolla on jo fyssari, niin nähdään missään mennään.
Loppuverryttely tuli tehtyä samalla kuin kävelin kotio. 45 minuuttia reipasta kävelyä, ja ihan varmasti oli kevyen treenin rasitus poispyyhitty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti