maanantai 9. syyskuuta 2013

Mörkön ui, Ozzy rallaa

Ensimmäinen pitempi liikkuminen Mörkölle fyssarikäynnin jälkeen. Mörkön olotila on kyllä selkeästi parempi, vauhtia tuntuu piisaavan arjessa ja Mörkön niin kovin mielellään loikkisi ja pomppisi. Pitkille lenkille en ole kuitenkaan vielä uskaltautunut, saati päästää Mörköä vapaasti metsään rallaamaan. Joten fyssarin suostumuksella Mörkö pääsi uimaan.

Mörkön uimakaverina oli oikein viehättävä bostoni Massa. Siellä nämä kaksi "saukkoa" vetivät poski poskea vasten eteen päin useamman ympyrän. Uittaja kertoi että Mörkön takaliikkeet olivat todella hyvät, mutta etuliikkeissä oli "ontumista". Pitää muistaa viedä tämä viesti takaisin fyssarille. Koska Mörkö kastui niin samalla tuli pesupäivä. Pesin Mörkön uimalassa ja fleece & BOT päällä tultiin kotio. Hetken päästä olikin täysin kuiva koira :)

Mörkö & Massa uittajan kanssa


Kun Mörkö niin sitten Ozzykin. Kaksi törppöä mukaan ja ulos kokeilemaan mestari-luokan temppuja. Ensin aloitettiin edessä kolme mittaa peruuttamalla. Kolme toistoa jotka kaikki paranivat kerta toisensa jälkeen. Viimeinen toisto oli loistava! Ozzy oli todella itsevarma, eikä tarjonnut mitään ylimääräisiä temppuja. Mikä siis kertoo heti itseluottamuksesta.

Tämän jälkeen lähettelin Ozzya kahden merkin välillä, merkillä lähettäminen kun on oikeastaan ainoa temppu mitä ei osata. Päätin luopua ideasta opettaa merkki tokomaisesti, sillä olen havainnut merkin olevan niin tiukoissa paikoissa radoilla ettei läheskään aina koira ole mahdollisuutta mennä merkin taakse. Tämähän sopii, totesi Ozzy kun juoksi lähetysten mukaan merkiltä toiselle.

Loppuun vielä oli pakko kokeilla miten 360 astetta oikealle oikealla seuraten onnistuu. Eihän se täydellisyyttä lähentele mutta kelvatkoon. Oikealla seuratessa peruuttaminen menee näemmä itsestään. Kummallakin puolella tein myös istu-seiso, joista asennonvaihdot oikein hyviä. Samoin keksin miten saan jatkossa tehtyä "istu, täyskäännös vasempaan, istu" - tulevaisuus näyttäköön kävisikö tuollainen suoritus tuomareille kun tähän mennessä tuosta on aina tullut -10 pistettä vähennystä.

Ozzy oli todella iloinen ja vaikutti oikein tyytyväiseltä itseensä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti