tiistai 26. lokakuuta 2021

Hyppytekniikka -katsaus

 Valehtelen jos väitän että hyppytekniikka kuuluu edes kuukausittain minun agendaan. Ei ole kuulunut ei, jotain satunnaisia sest point -harjoituksia lukuunottamatta. Niinpä sain viimein itseäni niskasta kiinni ja vein Tikrun Dea Ivanovin valvovan silmän alle.

Lähtökohtaisesti hyppyjen kanssa ei ole ongelmaa, joten pyynnöstäni jätettiin perusharjoitteet ja siirryttiin vaikeampiin joissa oletin tulevan ongelmia esiin. Lähinnä toiveena oli tsekata taipuminen ja laukanvaihdot, ja näiden parissa treeniaika menikin.

Alkuun tehtiin ihan perus taipumisharjoitus. Aloitettiin oikealle, koska Tikru käyttää enemmän oikeaa takajalkaa ja ajattelin tämän suunnan olevan helpompi. Kolme hyvää toistoa ilman isompia juttua. Suunnan vaihto, eikä vasemmallekaan ollut ihmeempää.

Tauon jälkeen yhdistettiin taipumiseen laukanvaihdot ja kolme toistoa kumpaankin suuntaan. Laukanvaihdot sujuviat yllätyksekseni hyvin, näissä olen havainnut joskus olevan vaikeutta. Toistojen lisääntyessä alkoi näkymään myös se, että vasemmalle taipuminen oli työläämpää. Perusasiat ovat kunnossa, mutta väsyy nopeammin vasemmalle mentäessä kuin oikealle.

Loppuun tehtiin kaksi suoristavaa perussarjaa. 


Onpa hieno juttu ettei mitään suurta ja yllättävää löytynyt! Hyppytekniikka on kuitenkin tärkeä osa agilitykoiran treenikokonaisuutta, joten josko nyt suunnittelisin hieman useammin kuin muutaman vuodein välein tapahtuvua treenejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti