tiistai 12. lokakuuta 2021

Toko-innostus

Kauniina syyspäivänä ikkunan takaa aurinkoista säätä katsellessa se iski - lähdenpä oikeasti katsomaan mitä Mörkö osaa ja muistaa AVO-luokkaa silmällä pitäen. Tarkoituksena ei ollut tehdä täysiä liikkeitä ollenkaan, vaan katsoa kuinka raakileita ollaan ja suunnitella tulevaa sitä silmällä pitäen. Sen olen jo kuitenkin päättänyt että mahdollinen AVO-debyytti tapahtunee vuoden 2022 puolella. Loppuvuoden haluan panostaa enemmän Tikruun ja agilityyn. 

Eli missä mennään?

Paikalla istuminen, 1min: tämän suhteen en ole huolissani, Mörkö istuu todistetusti 1min rauhassa koetilanteessa. Takaisin paluuta pitää vielä treenata, siitä on ikuisuus kun olen kävellyt koira ohitse. 

Seuraaminen: Mörkön perusseuraaminen on hyvää, joten luotan sen riittävän. Pitää vahvistaa hitaassa seuraamisessa tapahtuvia käännöksiä. Peruutusta pitää työstää myös lisää.

Seisominen/istuminen/maahanmeno seuraamisen yhteydessä: Liikkeestä seiso ja maahan ovat vahvoja, liikkeestä istuminen vaatii perusteellisemman ruosteen poiston. Sama homma myös tässä, että pitää vahvistaa koiran taakse kävelyä. 

Luoksetulo: Tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä.

Ruutu: Tämä on suurin mysteeri. Ja saatan jopa jättää liikkeen tyystin väliin. 15m on hurjan pitkä matka koiralle jonka napanuora on 2-5m. En ole aikaisemminkaan keksinyt tapaa miten saan Mörkön irtoamaan ruutuun, hiukan epäilen että nytkään keksin. En toki aio liikettä unohtaa, mutta en odotakaan ihmeitä. Pysäytys ja maahanmeno onnistuu.

Kauko-ohjaus: Tätä alkuun epäilin että toimiiko liike pitkältä matkalta, mutta vahvoilla pohjilla on helppo lisätä vaikeuttakin. Kokeilin vain istumaan nousua 5m, 8m ja 10m etäisyydeltä. Joka kerta Mörkö nousi istumaan. Edottomasti liike mitä on kuitenkin yleistettävä ja ylitreenattava tosi paljon jos haluan tämän onnistuvan kokeessa.

Hyppy + nouto:  Tämä olikin iloinen yllätys että liike yhdistyy. En ole koskaan jaksanut opettaa Mörkölle odottamista kun heitän kapulan. Kun kokeilin aikaisemmin tätä niin ei tarvitsekaan opettaa sillä hypyllä käsyn odotus on niin vahva Mörköllä että lähde kapulan perään. Mörkö lähtee hypylle ja hakee kapulan. Paluu hyppyä vahvistettava paljon, myös ilman kapulaa. Kokonaisuutena kuitenkin huomattavasti valmiimpi kuin oletin. 

Merkin kierto:  Toinen mysteeri ruudun ohella. 10m kierto aiheuttaa jälleen etäisyyten haasteita pienelle koiralle, toki merkin kierto on helpompi kun on selkeä tehtä (kierto) ja mamman luoksekin saa palata heti tehtävän jälkeen.

Kyllähän tässäkin työmaata riittää, mutta ruutua lukuun ottamatta kaikkiin liikkeisiin on sentään jonkinlaiset pohjat. Vähän kutkuttaisi kyllä lähteä katsomaan olisiko meillä riittävästi taitoa tulokseen AVOssa Mörkön kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti