Lauantaina kisattiin taas rally-tokossa. Jostain se ajatus hiipi mieleen ja roikkui apinan lailla olkapäällä että voisi olla mahdollisuuksia tulokseen. Varsinkin kun näin radan.
Virhe! Ja asia minkä takia olin hyvin pettynyt - itseeni. Ikinä koskaan kilpailutavoitteeksi ei saa tulla tulostavoite. Mutta niin vain itse kompastuin tähän monttuun ja rähmälleenhän sitä mentiin. Tulos mielessä uusin jopa kaksi kertaa, vaikka varsin hyvin tiedän ettei Mörkön itseluottamus uusimisia kestä. Minulta unohtui siis täysin fokus, eli yhdessä, iloisesti ja paineistumatta. Puolessa välissä rataa, kun meidän fiilis alkoi olla hyvässä syöksykierteessä, tajusin onneksi erheeni ja ryhdistäydyin. Hengitin syvään, kerroin Mörkölle ettei ole mitään hätää - ja tultiin paljon paremmalla fiiliksellä maaliin. Minulle suoritukseksi 4-.
Oli kisassa tosi paljon hyvääkin. Ensinnäkin meidän suorittamisen iloisuus ja yhteistyö on ollut koko ajan nousujohteista. Tässä kisassa Mörköllä pysyi häntä ylhäällä 98% radasta ja vaikka Mörkö pääsikin hieman paineustumaan niin se pystyi tulemaan yksityisestä kuplastaan ulos ja jatkamaan minun kanssa koirakkona. Tästä olen enemmän kuin tyytyväinen. Toisena isona juttuna radalla se, että osasin antaa koiralle tarpeeksi tilaa joka ikisellä kyltillä. Kolmas tärkeä saavutus on se, että Mörkö pystyi seuraamaan koko radan hyvällä itseluottamuksella, jopa inhokkinsa pujottelun ja houkutuksen.
Mitä me siis tehtiin? Pisteissä kerättiin lopulta 35 pistettä. Pisteissä siis kaukana tuloksesta. Mörkö tuli hyvällä asenteella maaliin. Pyörähdys jouduttiin uusimaan ja uusinnassakin jouduin vielä auttamaan Mörköä ja tästä -3OV hidastelusta. Pujottelu, hyppy ja 270 sekä 2xsaksalainen virheettä. Istu-seisomisessa Mörkö kyllä nousi seisomaan napakasti, mutta peppu meni maahan yhtä nopeasti. En tiedä kerkesinkö kehua Mörköä seisomisesta laisinkaan, mutta selkeästi liike on vielä liian epävarma Mörkölle. Jostain syystä liikkeestä maahan oli vaikea ja tämän jouduin uusimaan ja vielä uusinnallakin meni vinoudesta ja PYstä pisteitä. Eteen ja oikealta vasemmalle virheittä, mutta molemmat vasempaan käännöksessä Mörkö lähti jostain syystä kiertämään kylttiä. Tätä on nyt tapahtunut monessa kisassa koska olen mennyt liian lähelle kylttiä, mutta nyt taatusti olin tarpeeksi kaukana. Mörköllä on siis väärä ymmärrys liikkeestä. Puolen vaihto jalkojen ali oikealta vasemmalle meni hyvin, vaikka on meille se vaikeampi suunta. Houkutuskin suoritettiin hyvällä varmuudella. Liikkeestä seiso oli tosi hieno liikkeestä maahan. Istu - täyskäännöksessä saatoin astua Mörkön varpaille, ja ehkä tästä syystä istu-käännös vasempaan-istu meni säätämiseksi. Jätin suosiolla suorittamatta radan viimeisen kyltin peruutus seuratessa, ja tein liikkeestä istumisen. Peruutus vaatii edelleen vahvistamista, ja koska edellisellä kyltillä Mörkö ei ollut ihan satasella mukana katsoin parhaimmaksi vaihtaa vaikea tehtävä helpompaan. Käytösruudussa ei ihmeempää.
Kisan jälkeen mietin miksi kilpailen. Agilityssä kilpailen koska kilpaileminen on kivaa. Tokossa kilpailen koska haluan tietää missä mennään, jotta voin haastaa itseäni uudella tasolla. Rallyssa kilpailen... niin, en oikein tiedä. Oman motivaation kannalta tekisi hyvää saada tulos välillä, mutta rally on niin kurjan "epäreilu" laji että parilla pienellä virheellä voi mennä tulos. Toki kisasuoritukseen kuului enenmmän kuin pari pientä virhettä, joten ihan oikeutetusti saatiinne pisteet mitkä saatiin. Seuraava kisa on kuukauden päästä ja sitä ennen pitää miettiä omaa motivaatiota kisaamiseen sekä tehdä jonkinlainen suunnitelma mitä keittiöjumppaa teen Mörkön kanssa tulevina viikkoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti