Mörkön viikkotreeneissä oli etukäteen minua stressaava teema. Pujotteluun viennit kaukaa ja pujottelun jälkeinen elämä. Mörköhän pujottelee nykyään hyvin, mutta en itse uskalla astua pois mukavuusalueelta menneisyyden takia. Vaikkein menneisyyden ahistus olekaan tullut esille enää vuosiin. Homman nimi lyhyesti oli se, että pujottelua ennen oli rata niin ettei yksinkertaisesti kerennyt pujottelun lähettyville, vaan piti lähettää neljän metrin päästä muurilta umpikulmaan. Kun koira oli pujottelussa piti taas kiirehtiä eteen päin radalla neljän metriä pujottelun jälkeiselle olevalle hypylle. Sen lisäksi että piti jättää koira pujottelemaan itsekseen niin piti tehdä joko persjättö tai mennä valmiiksi pakkovalsiin. Hirveän monta kohtaa mitä en ole ikinä uskaltanut tehdä ja monta kohtaa missä koiralla mahdollisuus virheeseen.
Mörkö oli vuorollaan tajuttoman innoissaan. Se haukkui, jopa putkeen mennessään! En ole ikinä kuullut Mörkön haukkuvan juostessa. Itsevarmana lähetin Mörkön pujotteluun, maltoin odottaa että haki oikean sisäänmenon ja silmät sulkientein juoksin Mörkön edelle ja tein persjätön. Onnistui! Seuraavalla sama mutta pakkovalssilla. Ei mitään ongelmaa! Pitäisiköhän uskaltaa tehdä kisoissakin vaikeampia vientejä pujotteluun ja lähtöjä pujottelusta? Viikonloppunakin taas varmistelin, ehkä turhaan.
Kun jäi aikaa niin katsottiin mun henkilökohtaista ongelmaa, eli takaa-persjättöä. Kaksi toistoa ja kaksi selkeää ongelmaa. Menen aivan liian lähelle siivekettä ja käsiohjaus jää päälle (ikään kuin pyytäisin leijeröintiä). No ei ihme ettei koira hypi jaloille tai vastoin ohjausta. Kokeilin lähettää Mörkön noin kolmesta metristä takaakiertoon, lähti kivasti käskyllä. Nyt vain suullisen vihjeen vahvistusta, itse opettelen olla menemättä siivekkeeseen kiinni ja kiinnitän huomiota että teen kädellä vain "törkkäsyn". Milloinkohan tätäkin uskaltaisi kokeilla kisoissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti