sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Viikonlopun touhut ja kisat

Viikonloppu alkoi perjantaina paljon odotetulla Niina Mantereen toko-kurssilla. Toivoin erityisesti neuvoja ja apuja Mörkön paineistumisen hallintaan tai siitä poispääsyyn. Sitä sain... nimittäin jostain syystä Mörkö meni totaalilukkoon, sellaiseen tilaan missä en ole sitä koskaan nähnyt. Omaa vuoroa odotellessa Mörkö oli vielä normaali, treenattiin hieman sivulle tuloja (ilman pomppua) ja ilokseni huomasin että Mörkö tietää mitä merkin kierto tarkoittaa parin metrin päästä. Omalla vuorolla *poks* ja jaloissani oli littanana makaava ja hermostuksissaan läähättävä koira. Eihän me sitten voitu tehdä mitään muuta kuin koittaa saada Mörkö tarjoamalla takaisin tähän maailmaan. Tehtiin joitakin käsikosketuksia ja etsittiin nameja.

Voi sitä harmistuksen määrää! Melkein itketti. Olisin niin halunnut olla ylpeä taitavan leijonan omistaja ja sen sijaan meni koko treeniaika aivan "turhaan". Tätähän tämä harrastaminen on. Viikkojen ajan toko menikin harppauksin eteen päin, pakkohan sen notkahduksen on jossain vaiheessa tulla. Ensi viikolla siis pienemmin odotuksin treeneihin...

Lauantain saldona Tikrun ensimmäinen seisotuskuva :) Tyypillä ikää 4kk 5pv.



Tänään Mörköllä kisat Niinun hallilla. Ensimmäinen startti oli itselleni vaikea, oma vire aivan nukuksissa ja jalat aivan maitohapoilla. Ja siltähän se meno sitten näyttikin... Erinomaista oli Mörkön hyvä pujottelu ja juoksupuomi :) Tulos +2,12.




Toisella radalla oli itselläni paljon virkeämpi mieli ja jalatkin olivat vetreytyneet - ja tekeminen sen mukaista. Tälläkin radalla olin todella tyytyväinen pujotteluun ja juoksupuomiin :) Sen lisäksi ohjasin mielestäni 5. ja 6. hypyt hyvällä ajatuksella. Olishan se ollut hienoa saada kolmas SM-nolla, mutta nyt jäädään 007 -agentteina pitämään kisataukoa. Tuloksena siis +0,07.




Laakereille ei kuitenkaan ajateltu jäädä löhöilemään, vaan nyt on useampi viikko aikaa treenailla juoksupuomin käännöksiä, (minulle vaikeita) saksalaisia, muuta tekniikkaa sekä omaa ja koiran kuntoa. Jossain vaiheessa pidetään myös parin viikon agilitytauko, nyt kun kaksi kuukautta on ollut aika kiirusta Mörköllä. Ehkä lainaan hiukan myös Alicea, kisaamaan tekisi mieli ;)

Niinpä tänään käytiin vielä Salmen ulkoilualueella kävelemässä mäkinen 9,5km. 1h 41min kului aikaa, ja nyt on kotona sekä syystä väsynyt Mörkö että syyttä väsyneet omat jalat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti