Saatiin Mörkön kanssa syys-joulukuuksi rally-tokon treenipaikka EKKlta eli Espoon koirakerholta. Aikaisemminkin olen ollut heidän treeniryhmässä sekä käynyt satunnaisesti tuurailemassa. Käytännössä noina kertoina ei oikeasti ole voinut puhua koulutuksesta, mutta toki omatoimitreenaaminen valmiiksi suunnitellulla radalla ja suurella häiriöllä vie johonkin - vai viekö? Ainakin olen ollut huomaavinani että pari vuotta sitten EKKlaiset pärjäsivät kisoissa lähes poikkeuksetta, mutta viime aikana on ollut harvinaisempaa herkkua.
Mikä on syy tai seuraus, ei sillä niin väliä. Mutta olen ollut erittin tyytyväinen EKKn rally-tokokoulutuksen kehitykseen. Sen sijaan että joka kerta tehdään ratatreeniä, niin välillä on harkkakisoja sekä tekniikkatreeniä. Tämän kerran treenit, yhdeaikaisuus sekä asentojen suoruus, on aivan perusasiaa joiden yksinkertaisesti pitää olla kunnossa jos menestystä mielii. Treenattiin viidellä eri pisteellä pareittain, ja pari sai nillittää :) Yhdeaikaisesti liikkeelle. Sivulle istumisia, maahanmenoja sekä seisomista ja tietenkin molemmin puolin. 1-2-3 situmiset eteen ja sivulle. Seuraamista eri nopeuksilla, tietenkin molemmin puolin. Ai että tykkäsin ja oli antoisaa! Oli kiva oikeasti antaa aikaa toiselle ja pohtia miten nykytilaa voisi parantaa. Oli aivan mahtavaa saada rakentavaa kommenttia tekemisestään. Ennen kaikkea parasta oli se että oli kivaa :)
Kuinka Mörkön kanssa sitten meni? Ensinnäkin Mörkön kanssa tehtävät tapahtuvat samanaikaiseseti, yksi poikkeus valitettavasti joukkoon mahtuen. Jostain syystä Mörkö ei pysty seuraamisesta istumaan sivulle (vasemmalle) ilman erillistä käskyä. Tämä vaatii hieman pohtimista, sillä en tokon takia haluaisi alkaa auttamaan suullisella avulla istumista. Johtuuko tuo osaamattomuudesta? On mahdollista etten ole ihan hirveästi treenannut loppuasentoa tokossakaan, joten ei olisi ihme ettei tehtävä onnistu muutaman metrin välein. Vai paineistuuko Mörkö tuossa liikkeessä? Mahdollisesti, mutta ei ole hajuakaan mitä asialle tekisi. Oli kuitenkin kiva kuulla että Mörkön seuraaminen näyttää hyvältä. Tosin huomasin että hitaassa kävelyssä Mörkö "nakkelee niskojaan", mutta en toissaalta ole hirveästi hidasta seuraamista treenannutkaan. Treenilistalle siis.
Treeni on onnistunut jos on selkeä kuva mikä onnistui ja mitä seuraavaksi treenata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti