Tänään oli vuorossa toko-treenit, minne lähdin tossulaisen kanssa. Mörkö ei yritä nuolla tassuaan vaikkei siinä olisikaan suojaa, joten katsoin aiheelliseksi palailla hiljalleen treeneihin. Yksikseen en koiraa vielä tossutta uskalla jättää.
Treeneissä tehtiin paljon eri asioita, muta toistomäärinä tein oikeastaan 1-3 toistoa kunnon tauoin.
- Aloitettiin noutokapulan pidolla. Samalla tavoin sujui kuin kotonakin, eli 1-4s oli kesto
- Perusasento ja kontakti häirttynä. Suurimpiin häiriöihin Mörkö haksahti, mutta tällöin vilkaisi nopeasti ja heti palasi kontaktiin.
- Tämän jälkeen käännöksiä oikeaan ja vasempaan kädellä avittaen. Näitä pitää tehdä vielä niin paljon...
- Täyskäännöstä myös kädellä avittaen
- Peruuttaminen seuraamisessa. Tässä myös käsiapu, mutta Mörkö peruuttaa suoraan ja reippaasti
- Leikkisessio
- Paikallaolot. Mörkö meni tosi hyvin maahan ja pidin sitä noin 10s paikoillaan. Pienen tauon jälkeen sama uusiksi. Nyt Mörkö pysyi kummallakin kerralla levollisen näköisenä.
- Lelulla hetsaus, pari askelta seuraamista mistä lelulla kunnon repimissessio!
Niin paljon asiaa, mitä vielä pitäisi opetella! Toisaalta, tämän päivän jälkeen on hyvä huomata että tauonkin jälkeen meni monta asiaa tosi hyvin.
maanantai 31. maaliskuuta 2014
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Kynnen tynkää...
Maanantaina haettu antibioottikuuri on tehnyt tehtävänsä, ja Mörkön vointi on parantunut. Kynnen tynkä on siisti ja kuiva, joskin edelleen sen verran kipeä että ilman suojaa ei voi Mörköä pitää. Tassusiteestä ollaan vaihdettu kevyempiin tossuihin ja huomenna pitää käydä hakemassa lasten sukkia kynnen tyngän suojaksi.
Torstaina kävin ensimmäisellä puolen tunnin lenkillä Ozzyn ja Mörkön kanssa, kun koira alkoi jälleen kulkemaan neljällä tassulla. Tänään Mörkö pääsi ensimmäisen kerran mukaan tunnin lenkille ja voi kauhistus miten voi kahden viikon liikkumattomuus vaikuttaa kuntoon! Mörkö hyytyi puolen välin jälkeen ja illalla sohvan alla kiukutteli väsynyt pieni leijona. Toki puolessa välissä oleva antibioottikuurikin voi vaikuttaa yleiskuntoon.
Täytyy joka tapauksessa

- käyttää Mörkö fyssarilla, kolmella tassulla viikon verran loikkiminen on varmasti tehnyt jumia kroppaan
- pidentää lenkkien määrää, pituutta ja intensiteettiä varoen - sekä muistaa ettei Mörkö todellakaan ole siinä kunnossa kun suunnitelmien mukaan olisin halunnut. Tämä tarkoittaa luonnollisesti kisakauden siirtymistä lähemmäksi kesää.
- ottaa kevyt startti agility-treeneissä, sitten kun treeneihin taas mennään
Energian purkamiseksi ollaan treenailtu kotosalla kapullan pitoa, mikä sujuukin koko ajan paremmin. Edelleenkään en ole pyytänyt kuin maksimissaan 5s pitoa. Tämän lisäksi ilman käskyä ollaan treenattu paikallaan kääntymisiä sekä vesammalle että oikealla ollen. Tämä varmasti auttaa tokossa seuraamisen käännöksissä ja valmistelee myös rally-tokon ylempien luokkien liikkeitä. Ennenkaikkea kropan hallintaa tulee tehtyä tasaisesti molemmin puolin. Tekisi niin mieli opettaa Mörkölle oikealla seuraamista, mutta olen luvannut itselleni että sen aika on vasta sitten kun tokossa on vähintään TK1 (mieluiten TK2) ansaittuna ;)
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Mielenterveysputkeen!
On ollut hieman siipi maassa minullakin kun tuon kynsipotilaan oloa ja eloa olen seurannut. Viime perjantaina Mörkö alkoi jälleen kulkemaan kolmella tassulla, välillä oli käyttänyt jo kipeätä tassuakin. Viikonlopun aikana Mörkö nuoli tassusidettä suorastaan raivoisasti. Maanantaina Mörkö oli todella vetäytynyt ja alkoi hyökkimään omia koiria kohti. Tässä kohtaa nappasin koiran kainaloon ja painelin eläinlääkäriin kokeilemaan onneani josko ottaisivat vastaan illan viimeisenä potilaana ilman ajanvarausta.
Lääkäri tutki tassun ja totesi että kynnen tynkä on tulehtunut. Putsaus, uusi suojaus ja antibioottia. Ei uskoisi miten koira voi muuttua 12h aikana! Aamulla vastassa oli jälleen iloinen ja rento koira, joka lenkkeily kaikkia jalkoja käyttäen. Tänään Mörkön ylitsepursuava energia alkoi olla jo ärsyttävää, joten...
... lähdin käymään Mörkön kanssa treeneissä, ihan turistina. Treenikavereiden yllytyksestä päästin Mörkön kertaalleen putkeen ja voi että kun Mörkö oli innoissaan. Mielenterveysputkeen meni iloinen koira ja sieltä tuli onnellinen otus :) Tämän lisäksi paukuteltiin keinua muutaman kerran, keinun pää noin 10cm korkeudella. Ei näyttänyt Mörköä yhtään häiritsevän side tassussa. Voisin ilmeisesti kevyesti käydä paukuttelemassa keinua jatkossakin.
Olen toiveikas, että vihdoinkin kynsiepisodi on kääntynyt paranemisen suuntaan. Kynnentynkä edelleen vuotaa hieman, joten kiltisti olen vaihtanut tassusidettä pari kertaa päivässä. Ja aion tehdä tätä vaikka hieman turhankin kauan, sillä en halua kynnen kanssa enää takapakkia. Huomenna ensimmäiselle puolen tunnin lenkille pariin viikkoon :)

torstai 20. maaliskuuta 2014
Auts! Haljennut kynsi aiheutti sairaslomaa
Juuri kun kevään suunnitelmat alkoivat olemaan luonnostellut paperilla, niin luonnoksen on voinut rutata ja heittää roskakoriin. Kaikki oli hyvin vielä viime viikon lauantaina aamulenkillä. Jossain vaiheessa aamuruokaa huomasin Mörkön katselevan kummastuneena maahan ja kun riensin tutkimaan asiaa selvisi että ensinnäkin Mörkön kaikki pääkarvat olivat yltäpäältä veressä kuten myös lattia. Pikaisella tutkinnalla tein analyysin että kynsi on haljennut ja pahasti, jäljellä olevat palat osoittivat käytännössä vastakkaisiin suuntiin.
Joten, sen sijaan että oltaisiin suunnatttu kontaktikouluun tahi toko-treeneihin mentiinkin päivystykseen. Neljän eläimen verran saatiin odottaa, ja tämän jälkeen oli Mörkön vuoro. Haljennut kynsihän tassusitteen alta löytyi, joten Mörkö päätyi rauhoituksen kautta operoitavaksi.
Kolme ensimmäistä päivää meni tassusidettä vaihtaessa. Onneksi on kuitenkin pitänyt pakkasta, niin olen päässyt huomattavasti helpommalla! Toissapäivänä vaihdoin tassusiteen fleecetossuun ja viime yönä Mörkö oli näemmä viettänyt aikaansa ilman tossuakin... Onneksi ei ollut nuollut haavaa uudestaan auki. Sen verran kipeää näyttää tekevän ettei liiku ontumatta.
Niinpä luonnollisesti tämän viikon treenit jäävät väliin, samoin viikonlopun agility-kisat. Luulen, että ensi viikkokin menee vielä parannallessa. Ainakin agility-treenit jää väliin. Lekuri oli kovasti sitä mieltä että parin päivän suojaamisen jälkeen koira voi tassutella sisällä ilman tossua ja ulkonakin viikon jälkeen. Itse en ihan näin nopeaan paranemiseen usko. Mieluummin otan nyt varovaisesti, jotta varmasti paranee tassu rauhassa. Sen verran hankalan näköistä on kolmella jalalla pomppiminen (kun etujalassa haveri), että voisin varailla fyssariaikaakin lähitulevaisuuteen. Kunhan otus nyt ensin alkaisi kulkemaan kaikkia neljää tassua käyttäen.
Toisen epäonni on toisen onni... Niinpä Ozzy pääsi mukaan maanatain toko-treeneihin. Ihan hyvään saumaan tuli tämä siinä mielessä, että samalla tuli kerrattua lauantain rally-tokoon asioita. Ozzy oli niin innoissaan :) Ja hyvin jaksoi touhuta 50min. Ei paljon ikä paina papan tassua :) Muutenkin Ozzy on ottanut ilon irti päästessään yksi pitkille lenkeille.
Ne suunnitelmat... on toissijaisia. Ensin koira kuntoon, sitten katsastetaan osaamistaso (agilityssä erityisesti keinu ja tokossa alo-luokka). Tämän jälkeen uusi suunnitelma. Jos tokossa starttaaminen siirtyy kesälle niin sitten siirtyy. Agilityssä näyttäisi menevän vähintään pääsisäiseen ennen kuin on meille sopivia kisoja. Sinällään ei ehkä huono juttu kun kontaktikoulussa olivat sitä mieltä että keinun kuntoon saamisessa menee kesään saakka. Maltilla vaan, kyllä me keretään kisata vielä sitten kun ollaan siihen valmiita.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
Mielenliikkuja Mörköllä ja minulla
Mörkö on jännä koira. Se tekee täysillä ja suurella sydämmellä, joitakin hetkiä. Sitten iskee stressi, koira muuttuu jännittyneeksi ja lopulta hyytyy tyystin. Tämä on tapahtunut kerran. Onneksi opin kerrasta seuraamaan merkkejä stressistä. Maanantaina alkoi stressin oireet olevan taas ilmassa, kun Mörkö oli todella jännittynyt toko-treeneissä ja tuijotti minua pistävästi. Tästäkin huolimatta Mörkö kuitenkin teki mitä pyydettiin ja ihan kivasti tekikin - mutta minusta ei tuntunut kuitenkaan hyvältä. Lauantain treenit, sunnuntain spruttilenkki, maanantain aamun juoksulenkki ja illan treenit olivat jälleen liikaa kiihottavaa peräkkäistä tekemistä. Mörkö tarvitsee väliin palauttavaa lenkkiä, ja tällainen perusrauhallinen lenkki tehtiinkin eilen. Tänään taas Mörköllä hyvä ja avoin mieli :)
Maanantain toko-treeneissä tehtiin edellisten treenien toistoa. Seuraamisessa käännökset oikeaan ovat parantuneet, tosin edelleenkään ei olla tuon kanssa kisavalmiita. Jostain syystä liikkeestä seis ei meinannut onnistua mitenkään, pitää ottaa tämäkin tehotreeniin. Liikkeestä seisomiset olivat aivan huippuja! Paikallaoloissa kävin palkkaamassa Mörköä tiheään, mutta olisi pitänyt malttaa lopettaa liike aikaisemmin. Jälleen Mörkö nousi seisomaan, mutta ei liikkunut mihinkään. Tulevissa treeneissä minun ON maltettava tehdä superhelppoja paikallaoloja.
Maanantain treeneistä jäi itsellenikin aika vaisu fiilis. Kirosin jälleen itseäni, että miksi piti tehdä kisasuunnitelmia. Pohdin sitä johtuiko Mörkön kireä fiilis maanantaina ihan siitä, että itselläni asenne treeneissä olisi muuttunut tavoitteellisemmaksi. En suoraan suostu tuollaista väitettä myöntämään, mutta onhan se aina mahdollista. Hieman vaisut fiilikset muuttuivat sitten tänään treeneissä oikeaksi ilotulitukseksi - on se vaan pienestä kiinni.
Tämän päivän treeneissä paukuteltiin keinua sekä mentiin keinulle pöydän kanssa kolmessa eri setissä. Lopulta keinu oli vaakatasossa ja varsinkin viimeinen toisto oli loistava! Mörkö oikein hyppäsi etujaloillaan kontaktialueella ja ikään kuin painoi keinun alas. Hurraa! Koitan käydä vielä kerran treenailemassa keinua samalla tavoin ennen lauantain kontaktikoulua, joskaan en aio vaikeuttaa treeniä tämän päiväisestä.
Treeneissä tehtiin myös haastavia pujottelukulmia. Ensiksi lähetys pujottelun oikealta puolelta 180 asteen kulmasta. Yllätyksekseni Mörkö meni joka kerta oikein pujotteluun - ja pujotteli loppuun saakka. Toisenna tapana kokeiltiin pakkovalssia pujotteluun viennissä, ja tämäkin toimi mallikkaasti. Tehtiin pujottelu kolme kertaa ja jokainen kerta meni aivan nappiin. Mörkö pujottelu rennosti ja minullakin oli itsevarma olo. Olisikohan pujottelu"kammo" viimeinkin kohdallani ohitettu?

lauantai 8. maaliskuuta 2014
Hyviä treenejä - ja kisasuunnitelmia
Tänään jälleen juoksupäivä kun tiedossa oli sekä kontaktikoulua että tokoa.
Kontaktikoulu
Aloitin näyttämällä mitä ollaan viikolla tehty. Kerettiin käydä neljä kertaa hallilla paukuttelemassa, niin että parhaimmillaan keinun pää oli Mörkön selkälinjan yläpuolella (eli noin 40cm korkeudessa). Niin vaan Mörkö hyppää rennosti kontaktille. Vaikka keinu sekä alusta olivat erilaiset tänään, niin tässä ei mitään ongelmaa. Samaa tulee kuitenkin vielä tehdä ja vahvistaa tulevaisuudessa.
Suurimman osan ajasta työstettiin keinun liikettä, eli kahden pöydän kautta Mörkö sai kiivetä keinulle ja mennä alastulokontaktille. Tässä päästiin aina siihen saakka että pöytä oli ylösmenokontaktin yläpään paikkeilla ja ilmaan alastulossa noin 40cm. Vauhtia ja virettä haettiin lähestymällä välillä putkesta ja välillä hypyltä. Tällä kertaa ei laukkaa (vielä) nähty, mutta oikein reipasta ravia kuitenkin. Tätäkin kotiläksyksi.
Oikein odotan mitä ensi viikko tuo tullessaan, mitä päästään seuraavaksi tekemään :) Kouluttaja sanoi johonkin väliin, että kyllä keinusta hyvä tulee kesään mennessä. Tämä jäi hieman nakertamaan mieltä, koska itse olin hieman haikaillut kisaamisesta huhtikuussa. Toki kisaamaan kerkeää myöhemminkin ja nyt aion viedä keinu-projektin loppuun saakka kerralla ja kunnolla.
TOKO
Heti alkuun käytiin aika hauska keskustelu kouluttajan kanssa. Kerroin hänelle että katselin kisakalenteria ja ensimmäinen kisakin on jo valittuna. Tähän kouluttaja kysyi, että miten se nyt olikaan että kisataanko me AVOssa vai VOIssa. Kysymykseen vastasin että ei kun nuo on ENSIMMÄISET kisat. Tähän sain lyhyen kuittauksen että voisitte koittaa keväällä kisata ALO ja AVO lävitse, kun kyllähän te jo osaatte. Osataanhan me - ne palaset. Mitään ei olla vielä kokonaisuutena tehty.
Tänään aloitin esteellä. Minulla oli "muna" mukana ja päätin kokeilla miten Mörkön kanssa homma toimii jos heitän palkan sille kun se on hypyllä (munassa nami). Jos viime kerralla oli ongelmana se ettei Mörkö irronnut ollenkaan, niin tänään se sitten hyppikin estettä edes takaisin... parempi näin, nyt Mörkö lähti hyvin käskyllä esteelle. Turhan hötkyilyn saa kyllä kohtuu helpolla pois. Tein muutamia toistoja missä palkkasin Mörkön heittämällä munan eteen kun Mörkö lähti hypylle. Kerran pyysin hypyn jälkeen Mörkön seisomaan, ja Mörkö tekikin oikein nätin stopin mistä palkka taakse. Samoin kerran jätin Mörkön istumaan ja kutsuin esteen yli sivulle, ei ongelmia.
Seuraavaksi liikkeestä maahan ja liikkeestä seis. Hyvinhn tuo tekee nuo jos vain on kartalla mitä on seuraavaksi tulossa. Ensimmäinen liikkeestä maahan meni haahuiluksi, mutta seuraavat toistot oikein nättejä. Palkkasin taakse enkä tehnyt liikettä loppuun.
Yksi vauhtinouto ja tämän jälkeen kapulan pitoa edess ja sivulla. Tänään kapulan pitäminen onnistui hyvin, ja vaihtelin pitoaikoja 1-5s välein. Matkaa siihen että voisin pyytää Mörkön sivulle kapula suussa tuntuu turhauttavankin pitkälle... mutta sitähän se koiran kouluttaminen on, vaatii aikaa ja toistoja.
Kouluttajan kanssa halusin katsoa seuraamista ja kävelyvauhtiani. Kävelen kuulemma hitusen nopeasti vaikka mielestäni hissuttelen jo olematonta vauhtia. Eli tällä mennään, hitaammaksi en nyt kykene muuttumaan ilman ettei liikkuminen olisi luonnotonta. Käännökset vasemmalle hyviä, mutta käännökset oikealle sekä täyskäännös löysiä. Sinänsä ei uusi tieto, mutta kiva kuulla etten ole ollut väärässä. Harjoittelin itsekseni näitä käännöksiä.
Paikallaoloissa Mörkö jostain syystä meni kyllä hyvin maahan mutta pomppasi heti ylös. Muutenkin paikallaolot meni meiltä pipariksi, sillä Mörkö nousi kaksi kertaa muttei liikkunut muuten. Kävin laittamassa uudestaan maahan ja jäin lähemmäksi jotta saatiin onnistuminen. Tehtiin ensimmäistä kertaa myös lyhyt paikalla istuminen. Jäin tarkoituksella lähelle ja onneksi kerkesin reagoimaan kun Mörkö meinasi tulla luokseni. Kerkesi liikuttamaan etujalkaansa eikä muuta.
Ja ne suunnitelmat. Huhtikuussa mölli-tokot Jessicalla. Tämän jälkeen ensimmäiset viralliset kisat toukokuussa. En vielä tiedä koitanko saada koularit joka luokasta vai nousenko heti ensimmäisestä ykkösestä. Tämän takia en ole katsellut muita kisoja vielä. Joka tapauksessa olisi kiva startata syksyllä AVOssa. Pidetään se tavoitteena.
Missä mennään liikkeiden kanssa?
Mörkö osaa paljon palasia muttei yhtään kokonaisuutta. Palapeliä pitää siis ruveta alkaa kasamaan.

- Luoksepäästävyys: Mörkö ei välitä, istuu vieressä.
- Paikallaolo: Suurimmaksi osaksi on ollut hurjan hienoja paikallaoloja, kisa etäisyydellä ja välillä ylitse 2min. Olen kuitenkin käynyt palkkaamassa välillä. Täytyy ehdottomasti treenata ja vahvistaa vielä lisää, myös uusissa paikoissa. Ne kaksi kertaa kun Mörkö on noussut paikallolosta on nimen omaan ollut nousemisia. Positiivista on se, ettei Mörkö lähde härkkimään muita koiria. Tästäkin huolimatta haluan edelleen alleviivata Mörkölle että paikalla ON pysyttävä
- Seuraamiset: Hihnassa en ole seurauttanut ikinä. Kai se sujuu ;) Vapaana seuraamisessa paikka on hyvä. Käännös vasempaan hyvä, käännös oikeaan ja täyskäännös liian löysiä. Juoksupätkiä olen kokeillut muutamia, niissä ei ihmeempää mutta toki olisi hyvä näyttää Mörkölle että tällaistakin voi olla. Perusasennon hyppy jalkaa vasten saatava pois.
- Liikkeestä maahan: Olen tehnyt koemaisesti, joskin pääsääntöisesti palkkaan nopeasta maahanmenosta. Toimii yksittäin, mutta ei yhdistettynä muihin liikkeisiin.
- Luoksetulo: Lähes valmis liike. Mörkö tulee luokse laukalla ja hakeutuu itse sivulle perusasetoon. Useimmiten hypyllä jalkaa vasten mistä haluan eroon.
- Liikkeestä seiso: Yksittäisiä kertoja tehty koemaisesti. Onnistuu yksittäisenä liikkeenä. Pääsääntöisesti treenaan edelleen stoppia.
- Estehyppy: Hypyn eri osia harjoteltu (hypylle lähtö, seisominen, ohjaaja tulee sivulle) ja onnistuvat. Kokonaisena liikkeenä tehty pari hassua kertaa.
Kyllähän tuossa vielä hommaa on edes jonkinmoisen kokonaisuuden aikaan saamiseksi. Onneksi aikaakin on vielä pari kuukautta :p
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Avokulman kepit kyykytetty!
Agility-treeneihin oli Sanna suunnitellut mukavan radan helppoine juoksupätkineen sekä haastavine kohtineen. Pyynnöstä keinu ja A-este oli jätetty sivuun itsenäisä harjoittelua varten. Puomia olen tehnyt tämän vuoden puolella ainoastaan yksittäin, joten innolla halusin nähdä mitä tapahtuu kun puomi onkin radan osana.
Ensimmäisellä toistolla, eli kun Mörkö ei ollut tietoinen loppupalkasta, niin Mörkö meni aina laskevan osan puoleen väliin saakka hyvin ja sitten alkoi himmailu. Tämän jälkeen tehtiin useampi toisto pelkästään puomia niin että Mörkö oli tietoinen loppupalkasta. Kunnes yhdellä toistolla palkka ei enää kiinnostanutkaan, vaan Mörkö jatkoi luvan saatuaan eteen päin radalla! Joten tämän jälkeen palkattiin seuraavan esteen jälkeen.
Radalla oli myös kepeille meno avokulmasta. Ei olla ikinä tuota Mörkön kanssa tehty, koska itseäni on jännittänyt Mörkön suhtautuminen siihen että olen käsineni pujottelussa. Aikaisemmin kun Mörkö ei kestänyt jos tulin yhtään liian iholle. Härkää sarvista ja kokeilemaan. Pari ensimmäsitä kertaa meni rytmitystä hakien, mutta sen jälkeen tehtiin monta onnistunutta pujottelua (lopussa palkka).
Itsekseni tein keinun paukuttalua. Lopulta keinun pää oli noin Mörkön selän korkeudella, eli ilmaa oli noin 35m. Niin vaan Mörkö hyppäsi joka kerta rennosti keinulle ja paukautti keinun maahan. Hieman harmitti, kun hallin pohja on niin pehmeä että se samalla myös vaimentaa pamausta. Nyt olisi niin hyvä harjotella se kaikkein kamalinkin pamaus. Laitoin riman keinun alastuloon vielä viimeisissä toisoissa, ja vaikka tästä lähtikin selkeästi suurempi ääni ei Mörkö asiaa noteerannut. Ainoa pieni miinus siitä että Mörkö tarjosi tänään oikeastaan koko ajan 2on2offia sen sijaan että seisoisi kaikki neljä tassua keinun päässä. Täytyy pitää tuota silmällä, ja tarvittaessa vahvistaa oikeaa paikkaa lisää. Uskon kuitenkin että 2on2offin tarjoaminen johtui siitä kun tehtin hieman aikaisemmin useita toistoja puomia (missä Mörköllä 2on2off).

maanantai 3. maaliskuuta 2014
Naksutin-kriisi!!!
Olen naksutellut, tai paremminkin sheipannut kohta kaksi vuosikymmentä. Topin kanssa tutustuin tähän huomattavasti koiraystävällisempään koulutustapaan kuin mitä vielä silloin koulutuskentillä vallitsi. Tosin silloin ei tunnettu naksutinta vaan pilli. Aika monta vuotta kuljin pilli suussa. Ihan hyvin sitä pystyi puhumaan pilli suussa ja tarvittaessa vielä pitämään koiran namejakin suussa säilössä samaan aikaan.
1998 Cruftsin matkalla harvoja ostoksiani oli naksutin. Pakkohan tuollainen harvinaisuus oli ostaa kun oli siihen mahdollisuus - Suomessa kun naksuttimet olivat vielä harvinaisuus. Niin on Ticon, Ozzyn ja Mörkönkin kanssa opeteltu asia jos toinenkin samaa naksutinta käyttäen. Naksutin on minulle vähän niin kuin avaimet tai kännykkä. Aina mukana.
Eilen se sitten iski - KRIISI! Havaitsin naksuttimen kielen väsyneen niin paljon ettei naksuttimmista lähtenyt suhinaa kummempaa ääntä. Olin vuosien ajan sivusilmällä katsellut varanaksutinta, mutta joko ne eivät ole käteen sopivia tai sitten ääni on jotain aivan karmeaa. Yhden naksuttimen olin kuitenkin ostanut... ja niinpä kaivoin sen eilen esiin. Naksutin oli aivan liian suuri käteeni, ääni karsea ja kaiken lisäksi naksutin kilisi ja kolisi koko ajan. Voi argh!
Tänään toko-treeneissä kysyin osittain vitsillä kouluttajalta, että sattuisiko hänellä olla myynnissä rikkimenneen tyylistä naksutinta. Ei ollut, mutta hetken päästä kouluttaja palasi luokseni tuoden SAMANLAISEN naksuttimen hänen omista kokoelmistaan! Voi onnen päivää :) Onhan tässä naksuttimessa aika terävä ääni, mutta se kertonee ainoastaan siitä ettei käyttökilometrejä ole pahemmin. Eikä ääni haittaa, kuuluupahan selkeästi. Ja on sopiva omaan käteeni.
Treenien teemana oli sivulletulo, hyppy ja (liikkeestä) seisominen. Sivulletuloja tehtiin eri suunnista ja itse koitin olla tiukkana kriteerin suhteen - reittä vasten ei hypitä. Kun itse vaan muistan olla tarkkana kriteerisä, niin Mörkö alkaa tarjoamaan enemmän oikeaa sivulle tuloa. Aika yllättävää ;) Täytyy vain päättää pitää tehtävä itselleni helppona: treenataan sivulle tuloa yksittäisenä liikkeenä jolloin minun on helppo keskittyä kriteerin ylläpitämiseen.
Hyppyä tehtiin muutaman kerran tarketille. Mörkö irtosi ihan hyvin, joskin tarvitsee vielä toistoja runsaasti. Toisella kierrosella tehtiin esteen taakse pysäytyksiä, näissäkin Mörkö oli ihan pätevä kaveri.
Loppuun tehtiin seisomista. Tein tätä sekä peruuttaen että oikein päin kävellen. Mörkö teki alkuun todella napakoita pysähtymisiä. Kun väsymys / turtumus alkoi hieman painamaan, Mörkö tarjosi seisomisen sijaan istumsita ja maahan menoa... Tässä kohtaa pidettiin pieni tauko ja loppuun vieä muutama tosi napakka pysäytys. Palkkasin vaihtelevasti heittämällä namin taakse, etujalkoihin tai kävin viemässä namin koiralle. Pysähtymiset alkavat olla ihan kivoja, joskin pitää vielä vahvistaa oikeaa toimintaa paljon. Kuvioihin tulisi ottaa pikkuhiljaa myös koiran kiertäminen. Tällä hetkellä Mörkö kestää sen että menen kyljen tasolle kummallakin puolelle tai tulen seisomaan ihan viereen. Taakse en pysty kuitenkaan vielä menemään. Pystyn myös ottamaan etäisyyttä useita metrejä, mutten ole nähnyt vielä tarpeelliseksi tehdä koemaista suoritusta vaikka alokas-luokan osaset alkavatkin olla jo kasassa. Liikkeestä seisominen on ollut itselleni Ticoa lukuunottamatta haasteellinen opetettava asia, ja Mörkön kanssa en halua ottaa riskiä hyvin alkaneen alun jälkeen.

lauantai 1. maaliskuuta 2014
Voi mieletön mikä treenipäivä - kontaktikoulua ja tokoa!
Kontaktikoulu
Tänään kuitenkin katsomaan onko treeni-keinusta ollut apua. Kerroin ensin pikaisesti missä mennään ja tämän jälkeen Inkilän Leena kertoi pikaisesti miten lähdetään keinua työstämään. Olin tyytyväinen, että hänen tapansa on aika pitkälti sama kuin mihin itsekin olin lopulta päätynyt eri metodeita tutkittuani. Elikkäs alkuun paukuttelua. Tämän jälkeen sitten pöydän kautta keinulle, vaihe jota olen aikoinani tehnyt mutta vaatinut samalla liian paljon Mörköltä aiheuttaen vain turhaa jännitettä keinua kohtaan.
Joten alkuun paukuttelua, niin että keinun laskeva pää oli pari senttiä ilmassa. Ei mitään ongelmaa, sinnehän Mörkö meni kontaktialueen loppuun iloisesti. Tätä muutaman kerran ja koska tuo sujui niinkin hyvin niin ilmaa kasvatettiin noin viiteen senttiin. Tämäkään ei aiheuttanut mitään reaktiota muuten varsin iloiseen ja rentoon Mörköön. Kotiläksyksi saimme siis paukuttelun, ilman määrän kasvattamalla maltillisesti.
Käytiin myös läpi miten jatkossa tullaan työstämään pöydältä keinulle menemistä käyttämällä sekä mini- että maxi-pöytää. Ensin palkkailin vain siitä että Mörkö hyppi pöydältä toiselle ja välillä tehtin superhelppo tehtävä ja käytiin maassa. Kun pöydät ei enää aiheuttaneet ahdistusta, niin sen jälkeen katsottiin mitä Mörkö tarjoaa seuraavaksi. Onneksi Mörkölle on naksuteltu, niin oikeasta tekemisestä on helppo merkata! Mörkö meni pari kertaa rennon oloisena ihan keinulle saakka, mistä jälleen alaosalla kunnon palkka. Tätä tehdessä keinun pää oli taas sen pari senttiä ylhäällä.
Ei varsinaisesti tullut kieltoa ettei tuota pöytää voisi myös tehdä, niin taidan kuitenkin keskittyä tuossa keinun paukuttelussa seuraavan viikon ajan. Laskeskelin että kerkeän käymään hallilla kolmisen kertaa viikon aikana, ja tuollaisella määrällä ei kovin montaa uutta asiaa kerkeät treenata. Joten katsotaan miten korkealle saan keinun päätä kaiken kaikkiaan nostettua. Fiili on luottavainen, sillä selkeästi Mörkön olemuksessa ei ollut ennen havaittua jännitystä/pelkoa ollenkaan. Samoin on helpottavaa, että pystyn "ulkoistamaan vastuun" jollekin toiselle joka kertoo miten edetä seuraavaksi.
Toko
Hieman epäilin että miten Mörkö jaksaa kontaktikoulun jälkeen vielä toko-treenit, varsinkaan kun koulutuksilla ei ollut välissä joutoaikaa kuin tunti. Osittain myös sen takia pidin kunnon taukoja treenien aikana.
Aloitin treenailemalla kapulan pitämistä. Tätä pitäisi kyllä treenata kotonakin... vaikkei häiriö tuntunutkaan Mörkön suoritukseen vaikuttavan. Se on niin lähellä että Mörkö pitäisi pyörittelemättä kapulaa suussaan, mutta kuitenkin "suuri ajatus" on vielä tapahtumatta. Hyviä toistoja kuitenkin muutamia.
Tämän jälkeen tein seuraamista, seuraamisesta pysähtymisiä sekä käännöksiä. Sujuivat oikein hyvin. Odotellessani omaa ohjattua vuoroa palkkasin Mörköä seuraamispaikalle hakeutumisesta, mistä jatkoin kaarevien urien seurauttamista. Vasemmalle seuraaminen onnistuu todella hyvin, ja myös oikealle alkoi sujua hyvin kun sain parit oikea-aikaiset naksuttelut ohjaamaan Mörkön tekemistä. Pätevä koira, kyllä tuolla seuraamisella kehtaa jo kisoihin mennä joskaan ei sillä nyt vielä kymppejä irtoa.
Ohjatulla vuorolla halusin käydä läpi toko-hyppyä. Viime viikon tuuraaja antoi omia neuvojaan miten minun tulisi edetä mutten ihan ostanut niitä ajatuksia. Olin aika helpottunut että varsinainen kouluttaja oli samoilla linjoilla kanssani. "Ongelmana" on siis se, että Mörkö istuu sivulla pitäen niin tiukkaan kontaktia ettei se näe estettä eikä siten lähde käskyllä sitä suorittamaankaan. Ratkaisuksi kokeillaan edelleen targetilla jatkamista, niin että saataisiin Mörkö ymmärtämään että esteen ollessa edessä olisi suotavaa katsoa sitä. Koska Mörkö jää todella helpolla kiinni targettiin, niin mietittiin vähän sitä että täytyy koittaa käyttää mahdollisimman vaihtelevasti targettia tai lelua. Samoin mietin että "munan" käyttäminen tässä on varmasti aika erinomaista. Voin heittää munan esteen taakse Mörkön ponnistaessa ja munasta Mörkö saa makupalan. Ainakaan tänään lelu ei kelvannut Mörkölle, vaan mieluummin halusi makupalaa.
Omalla ajalla tein ensin koemaisen liikkeestä maahan, mikä onnistui todella hienosti! Seuraavaksi luoksetulo, mikä sekin on hyvä (lukuunottamatta sivulle tulon jalkaa vasten hyppäämistä). Näistä kahdesta innostuneena päätin kokeilla liikkeestä seisomistakin, ja niinhän se Mörkö pysähtyi :) Toki täytyy vielä paljon vahvistaa pysähtymistä, mutta on kiva nähdä edistymistä aika ajoin.
Paikallaolot tehtiin käskyttäen yksi koira kerrallaan. Mörkö kuunteli hyvin, joskin olisi voinut nopeamminkin maahan. Jättäessäni koiran en ollut itsekään tietoinen miten oikeastaan haluaisin paikallaolon ottaa... pitemmän vai lyhyemmän kaavan mukaan. Seistessäni kisaetäisyydellä kouluttaja keksi yhtäkkiä että hänpä hieman häiriköi paikallaolijoita. Niinpä hän kävi heittelemässä kolmea eri lelua jokaisen koiran edessä. Pallomainen lelu kiinnosti kovasti Mörköä, mutta niin vain pätevä Mörköläinen pysyi maassa. Tässä kohtaa kävin palkkaamassa, eli noin minuutin kohdalla. Takaisin kisamatkan päähän seisomaan ja kouluttaja pujotteli koirien välistä. Tämänkin Mörkö hanskasi hienosti. Niskakarvani nousivat viimeistään pystyyn siinä vaiheessa kun kouluttaja vielä päätyi heittelemään leluja koirien takaa niiden nenän eteen - mutta niin vain Mörkö pysyi määssä vaikka tälläkin kertaa pallomainen lelu kiinnosti kovin! Hirvittävän pätevä pieni Mörkö, joka kesti näin älyttömän häiriön vaikkei olla tuollaisia ikinä tehtykään :) Seuraavissa treeneissä pitääkin tehdä helppoa ja lyhyttä paikallaoloa vastapainoksi.
Loppuun tehtiin häiriötreeniä, missä käveltiin toisten ohitse ja tehtiin parin askeleen seuraamisia eri suuntiin ollessamme todella lähekkäin muita koiria. Välillä laitettiin koirat makaamaan rinkiin hännät keskelle päin peput lähes yhteen. Tämän jälkeen tehtiin kaukoja valinnaisessa järjestyksessä, eli meidän kohdalla istu - maahan vaihtoja kun ei muuta osata tarpeeksi hyvin. Tämän jälkeen jaettiin porukka kahtia ja ensimmäinen porukka kutsui koirat toisten jäädessä istumaan paikoilleen. Mörkö kuunteli tosi hyvin, eikä hämääntynyt muiden luoksetulokutsuista. Siellä se pikkujäppinen odotti nätisti kunnes kutsuin koiran vuorollaan.
On niin mielettömän hienoa! Ensinnäkin useat taidot ovat edenneet harppauksin eteen päin, eikä ajatukset ensimmäisestä kokeesta ole enää ollenkaan utopistisia. Toisekseen on hienoa nähdä miten hienosti Mörkö pystyy keskittymään häiriössä. Kolmannekseen on kiva todeta että Mörköllä riittää sekä kuntoa kaksiin peräkkäisiin treeneihin että työmotivaatio pysyy korkeana vaikkei nälkä enää vauhditakaan tekemistä.
Seuraavaksi pitkälle lenkille, vaikka tekisikin mieli jäädä katsomaan telkkaria. Mörkö on ansainnut palauttavan lenkin ja Ozzy taasen on oikeutettu johonkin aktiviteettiin tänään. Joten kahvikupponen naamariin ja lenille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)