Poikkeuksien vuosi sai omanlaisensa jatkon kun poikkeuksellisesti ilmoitin koirat löwchenien ClubShowhun Vääksyyn 25.7. Mörkö on osallistunut edellisen kerran näihin karkeloihin 2011 ja heti perään 10v myöhemmin uudestaan. Kävi niin hyvä tuuri, että clubbari pidettiin Vääksyssä, mikä oli muutenkin valikoitunut reissumme reitille. Muutaman tunnin pysähdys ei oikeastaan ollut muuta kuin kiva tauko. Ainoa asia mikä mieltäni hieman vaivasi oli se, että koirat olivat pesty ja trimmattu reilu viikkoa aikaisemmin, ja pesun ja näyttelyn välissä koirat olivat saaneet elää mökkielämää mihin kuului myös uiminen. Yllättävän eudstavina turkit kuitenkin pysyivät.
Clubshowssa oli myös Tikrun pentu Dolly pentuluokassa. Olihan se mukava nähdä oman koiran jälkeläinen kehässä <3
Jarmo Hilpinen arvosteli Tikrun luokkansa neljänneksi näillä sanoin:
6v. Lanne osaltaan aavistuksen pitkä uros jolla kaunisilmeinen pää ja hyvä kallo. Hyvä kuonon pituus. Hyvä purenta. Kauniit tummat silmät. Hyvä kirsun pigmentti. Hyvät korvat. Hyvä kaula, ylälinja ja hännnän kiinnitys. OK eturinta. Riittävän tilava rintakehä. Sopiva reisi. Hyvä luuston vahvuus. Avoin lapakulma, paremmin kulmautunut takaa. OK karva. Liikkuu hyvin takaa, veivaten edestä. Tällä hetkellä antaa matalaraajaisen vaikutelman. Hyvä luonne.
Mörkö osallistui voittaen homechampioniin:
11.5v. Varsin kookas uros, joka on todella neliömäinen. Valuva kallo. Hyvä kuono-osa. Purenta OK. Hyvä silmien muoto. Hyvä kaulo, köyristää hieman lanneosaansa. Eturinnassa olisi ollut tilaa täyttyä. Erittäin tilava rintakehä. Hyvä lanne. Erinomainen reisi. Hyvä raajaluusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä karvapeite. Liikkuu varsin leveästi takaa ja ahtaasti edestä, taka-askel varsin voimaton. Hyvä luonne.
Ei meinannut veteraani pysyä karvoissaan, kun oli niin innoissaan vaikkei taatusti edes tiennyt mistä oli innoissaan :D
Roope osallistui lapsi&koira-kisaan. Hän oli koiranäyttelyssä ensimmäistä kertaa ikinä ja annoin kehänlaidalla pikaopastuksen. Varsin tomerana muksu veikin koiraa kehässä. Pokaalia ja ruusuketta myöhemmin oli hymyssä pitelemistä <3
Lopussa kerettiin ottaa vielä pikainen perhepotretti eli kolmen sukupolven kuva. Mukana Tikru, Tikrun pentu Dolly ja äiti Pirpana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti