torstai 19. elokuuta 2021

Tikru 14.8. KKKn kisoissa

 Tämän kesän kisatahti näyttää olevan kaksi starttia kuukaudessa. Enemmänkin tekisi mieli, mutta sopivia kisoja ei oikein ole enempää. Laskeskelin että Kirkkonummen halli on neljäs paikka missä Tikru on tehnyt agilityä, olisiko sitten ihan kokemattomuutta kun ajatukset harhailivat aika ajoin kummallakin radalla. Pohjan pitäisi olla hyvä ja tuttu kivituhka, mutta jostain syystä Tikrulla näyttää olevan vaiekuksia kropan hallinnassa parissa kohtaa. Nyt olenkin taas ottanut kehohallintatreenit säännöllisesti tehtäväksi, ja onhan koirassa tapahtunut huomattava muutos jo parissa viikossakin. 

Jos tuntuikin että kisat sujuivat hieman alavireisesti niin oli niissä hyvääkin. Tikru paineli hyppyradalla noin 4m/s etenemällä. Kummallakin radalla tehtiin useampikin takaaleikkaus ja tulipahan kokeiltua että meneekö Tikru putkeen kun itse leikkaan takaa - menee se. Ensimmäisen startin pujottelun häröily meni Tikrun pikkiin, toisen startin pujottelun häröily minun piikkiin. Liekö kuntokin loppunut kummallakin toisella radalla? Samapa tuo, lenkkiä siis enemmän - kummellekin! Lämmittihän sijoituksetkin lopulta mieltä, molemmilta voitto




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti