keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Ostotreenit

Kävin helmikuussa kolmella eri kouluttajalla, ostotreeneissä. Ensin kävin Niinu Linnan silmien alla, seuraavalla kerralla coatchaamassa oli Tiia Neuvonen ja viimeiseksi Santtu Stenberg. Jokaisesta koulutuksesta odotin valtavasti, ja jokaisen jälkeen jäi hieman tyhjä olo. Ei koulutukset missään muodossa huonoja olleet, mutta jälkeen päin huomasin etteivät koulutukset vastanneet oikein omaa tarvettani. Tosin en oikein osaa edes kuvailla mitä haen ja kaipaan.

Jokaisesta koulutuksesta jäi jotain pientä myös käsiin. Niinun treeneissä sattui olemaan ratana sellainen rata, missä pääsin kokeilemaan rohkeampaa ohjaamista ja lähettämään Mörköä kauempaa suorittamaan tehtäviä. Vauhtiakaan ei puuttunut ja Niinun avulla sain taas lisää oppia miten osaan jatkossa katsoa radalla useammasta vaihtoehdosta sen linjoiltaan nopeamman. Tiian treeneissä pääsin purkamaan takaaleikkaus"kammoani" ja sain hyvän muistutuksen siitä, että Mörkön kanssa pitää säännöllisesti tehdä puomin ja keinun kanssa perusharjoitukisa. Kyllähän minä tämän tiedän, mutta jotenkin olin laiskana halunnut unohtaa. Santun treeneissä pääsi ennen kaikkea harjoittelemaan vauhdikasta etenemistä ja sain muistutuksen käännösten perusharjoituksista joita olen tehnyt pari vuotta sitten mutta sittemmin jostain syystä on asia unohtunut. Liekö olen ajatellut Mörkön jo osaavan. Ja osaahan se, nytkin treeneissä käännökset paranivat eli nopeutuivat muutamalla toistolla, mutta on selkeästi asia mitä olisi hyvä treenata hieman useammin kuin muutaman vuoden välein.

Ymmärsin kuitenkin myös sen, ettei satunnaisilla ostokoulutuksilla voi edetä tavoitteellisesti. Kouluttaja tarjoaa aikaansa juuri sillä hetkellä, antaen kommentteja sen hetken taidoista. Jotenkin kaipaan enemmän. Tiedän suunnan minne haluan, mutta en osaa reittiä tavoitteeseen. Haluaisin enemmän, jäsenneltympää, henkilökohtaisempaa, tavoitteellisempaa. Haluaisin valmentajan! Motivaatiota ei ainakaan minulta puutu, ja töitä olen valmis tekemään. Mistä ihmeestä löytäisin itselleni tavoittettani tukevan valmentajan, omalta sisäiseltä valmentajalta kun on taidot ja ideat ainakin hetkellisesti loppu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti