Tikrun kanssa ollaan käyty tunnollisesti joka maanantai ohjatuissa treeneissä. Näistä on vain tullut kirjoitettua vähän, kun tuntuu ettei me tehdä mitään vaikka oikeasti tehdään paljonkin! Jotenkin on tuntunut vain hölmöltä kirjata että koira osasi hakea hypyn. Kun kuitenkin ollaan aivan perusteissa.
Tänään oli kaksi ohjattua settiä ja tein lisäksi vielä pujottelua omatoimisesti.
Ratatreenissä teemana oli takaakierrot ja varsinkin takaakiertojen jatkot. Miten oiva teema minulle, joka en osaa takaakiertojen jälkeistä elämää! Eikä se tuntunut Tikrunkaan kanssa yhtään helpommalta. Ei me tosin varsinaisesti päästy kovinkaan montaa takaakierron jälkeistä variaatiota kokeilemaan, kun Tikrulla on vielä perusteissakin työstettävää. Olen oikeastaan vain vahvistanut käskyeroittelua hyppy ja takaa, jotta koira suorittaisi pyydetyn tehtävän itsenäisesti. Tällä hetkellä noin kolmen metrin etäisyydeltä. Ihan kivasti Tikru tekikin erottelua, ei ole oppi hukkaan mennyt :) Takaakiertojen jälkeen valssia ja niisto toimi hyvin, mutta päälle juoksu, persjättö, flippi jne vaatii vielä vahvistusta että Tikru todella ymmärtää että takaakierrosta sillä on vastuu suorittaa hyppy vaikka itse liikkuisinkin hypyn suuntaisesti.
Tikrulla oli vauhtia alussa enemmän kuin järkeä ja Tikru tarjosi hyppyjä sekä putkia läheltä ja kauempaa. Pahimmat höyryt päästeltyään Tikru keskittyi hyvin tehtävään. Eikä minua edes Tikrun rallattelu harmita, helpompmi se on rakentaa koiraan hallintaa kuin irtoamista. Ylipäätänsä Mörkön häiriönsieto on parantunut reippaasti eikä aidan takana juoksevat koirat vie huomiota. Samoin toistonkestävyys on parantunut roimasti! Keväällä Tikrun kanssa pystyi tekemään maksimissaan neljä toistoa, kun nyt pystyn niin halutessani tekemään vaikka kymmenen toistoa.
Muiden tehdessä keinua me tehtiin puomin alastuloja. Minun seistessä vasemmalla Tikru ottaa kontaktin alemmas. Olen varmaan tehnyt näin enemmän toistoja, pitää tehdä oikealta puolelta hetken aikaa enemmän. Tehtiin sekä suoria että kääntymisiä, ihan kivasti Tikru ottaa kontaktin vaikkei sillä kyllä ole mitään käsitystä mene/kääntyy käskyistä tai niiden eroista vielä. Pitäisi nimetä myös puomi, kunhan ensin päättäisin että millä. Onko se ihan tuhoon tuomittu idea jos puomi on puomi kun putki on pukteen? Vai pitäisikö puomi olla esimerkiksi ylös? Tein kerran myös kokonaisen puomin, alku jännittää edelleen mutta vaikka vauhtia olikin nyt enemmän niin silti kontakti oli loistava.
Itsenäisesti kävin tekemässä neljän kepin pujottelua. Tänään tein "kaikki onnistuu"- periaatteella kahdeksan toistoa, ainoastaan tuttuja asioita. Hyvin Tikru hakee ja suorittaa kepit suorasta linjasta, 90 asteen lähestymisistä sekä tiukoista avo/umpikulmista. Tarkoituksella tein tällaisen helpon treenin välillä, ettei joka kerta ole jotain uutta haastetta. Motivaatio ja vauhti tykkää. Olihan alla muutenkin jo kunnon treenit, joten senkin takia oli syytä tehdä mukavaa ja helppoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti