En pahemmin välitä nollaratatreenistä. Varmasti hyvä treenimuoto joillekin, mutta itse en ole kokenut valtavia ahaa-elämyksiä tai onnistumisen tunteita tällaisissa treeneissä. Treeniryhmän sisäiset kisamaiset treenit ajavat varmasti myös asiansa, joskaan harvoin näistäkään lähden tyytyväisyyttä puhkuen. Jos haluan kisata menen kisaamaan. Kun treenataan niin treenataan. Tämä "kaikki onnistuu" -treenit menevät valitettavasti samaan kastiin, eli sopivat varmasti joillekin hyvin. Näinhän itse omin silmin miten osa treeniryhmäläisistä ylitti kierros toisensa jälkeen itsensä ja lopulta tekivät hurjia ratasuorituksia. Mutta näin myös miten turhauman sattuessa eniten vituttaa kaikki. Ja näin kävi myös itselle.
Menin treeneihin tietäen että on kaikki onnistuu -treenit. Olin suunnitellut etukäteen sopivat pätkät, ei liian haastavat mutta ei liian helpotkaan. Kaikesta uskosta, uhosta, itsevarmuudesta, toivosta ja huolellisuudesta huolimatta kävi niin ettei kaikki onnistunutkaan. Mitä siis tulisi tehdä tämän luonteisissa treeneissä? Valita seuraavaksi pätkäksi vielä helpompi, että varmasti onnistuu. Tämähän sai taas tunteeni kuohahtamaan. Mitä ihmettä kulutan aikaani ohjatuissa treeneissä, jos teen treeniä meidän osaamisalueella ja mukavuusalueella? Voin aivan hyvin tehdä vastaavan treenin itsenäisissä treeneissä, tiesinhän mitä olen tekemässä ja miten haluan palkata. Sen sijaan olisin halunnut pureutua tähän mielenkiintoiseen kohtaan, missä ei onnistumista tullutkaan suurista ajatuksista huolimatta. Olisin halunnut oppia uutta, tutustua mielenkiintoiseen maailmaan! Mutta treenin teeman mukaisesti valitsin viimeiselle kierrokselle sellaisen pätkän että tiesin onnistumisen tulevan. Tulikin, ja palkkasin koiran - mutta en täysin sydämestäni. Kyllä koira sen aistii, vaikka kovasti reipas palkkaaja koitinkin olla.
Treeneistä jäi siis käteen pettymys, turhauma ja paha mieli päälimmäisenä vaikka olis siellä hyvääkin. Tikru pysyi lähdössä tosi hyvin. Sillä oli fokus suoritettavaan esteeseen alusta alkaen. Tikru on alkanut etenemään suoraviivaisemmin, joten minun ei tarvitse koko aikaa pelätä juoksevani pienen koiran päälle. Tikru lähti takaakiertoon törkeän hienosti, kokemattomuuttamme ei vain ohjaus ensimmäisellä kerralla onnistunut. Eniten olen yllättynyt siitä että Tikru pystyi odottamaan omaa vuoroaan houkkumatta muille koirille! Hurjasti hyvää siis.
Onneksi pääsin heti treenin perään koirien kanssa pitkälle lenkille ja lenkin tuoma hyvä mieli poisti tehokkaasti treenin nostaneen pahan mielen. Jatkossa harkitsevan vakavasti osallistumistani kaikki onnistuu -treeneihin. Lähden mieluummin vaikka koirien kanssa parin tunnin lenkille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti