Eilen päästiin kuukauden kisatauon jälkeen jälleen kisaamaan, vielä omalla kentällä. Olinkin jo odottanut kisoja. Ensimmäisenä Jari Helinin mutkainen agilityrata ulkona ja seuraavana suoraviivainen hyppyrata sisällä. Ilokseni hyppykorkeus oli 25cm, tästä on selkeästi tullut trendi tuomareiden keskuudessa. En pistä mitenkään pahakseni matalampia hyppykorkeuksia.
Agilityradalle lähdin ensimmäisenä, joten tein tavanomaiset lämmittelyt ennen rataan tutustumista. En oikein saanut kiinni radasta ja pitkästä aikaa rataan tutustumisen jälkeen en ollut oikein varma mitä tekisin. Vaikuttiko tämä sitten koiraan, vai pitkä kisatauko, vai jokin aivan muu Mörköön mutta koira oli aivan kuutamolla. Mörkö eteni lyhyttä mutta korkeaa eli hidasta laukkaa, ei irronut, hidasti puomin ylösmenolla ja otti (ensimmäisen!)kontaktivirheen, pysähtyi ennen A-estettä (liekö aurinko häikäissyt) ja teki tavanomaista hitaamman keinun. Reilu kuukauden takainen moka itseltä, että Mörkö pääsi karkaamaan keinulle tulee edelleen epävarmuutena radalla läpi. Harmi.
Kaikkinensa tahmainen suoritus (etenemä 3,44m/s). Koiran sentään palkkasin tyytyväisenä ja vein autoon ennen kuin turhauma iski päälle. Turhauttaa olla samalla tasolla koko ajan kun ei vain kerkeä treenaamaan niin paljon ja ajatuksella kuin Mörkö vaatisi. Voisin tietenkin nipistää aikaa Tikrun treeneistä, mutta toisaalta en tahdo tätäkään vaan haluan viedä pujottelun ja puomin Tikrun kanssa mahdollisimman pitkälle ennen kuin lapsi alkaa kävelemään ja potentiaalisesti lapsen kanssa yhteiset treenihetket vähenevät tai ainakin hankaloituvat. En tiedä onko arki myös kuormittavaa kun pitää olla 24/7 läsnä ja saatavilla, eikö vain paukut enää riitä täysillä suoriutumiseen kisoissa? Rehellisesti, turhauttavaa.
Hyppyradalle lähdin toisena ja tein juuri ennen rataa Mörkölle nostattavaa hetsausta. Onnistuin, ja mukana radalle tuli remmissä roikkuva koira. Rata oli suoraviivainen (ja mielestäni helppo) ja päätin jo lähdössä etten jää odottelemaan koiraa, vaan juoksen täysiä. Pakko luottaa että kyllä Mörkö hoitaa oman tonttinsa. Alussa oli nähtävissä taas lyhyttä ja korkeaa laukkaa, luulen että johtuu epävarmuudesta. Mutta kun vain laitoin töppöstä toisen eteen alkoi Mörkökin liikkumaan pitkällä laukalla ja irtosikin hieman. Pujottelussa näkyi jostain syystä jälleen epävarmuutta ja hitautta mutta loppua kohden paineltiin taas hyvin. Kellokin sen sanoi että reippaasti juostiin, tehtiin meidän ennätys etenemässä oli 4,14m/s!!!
Voi että tämä onnistuminen tuli hyvään kohtaan. Niin minulle, kuin varmasti Mörköllekin. Jotenkin tuli itselle rauha, se niskassa istunut apina häipyi. Me osataan edelleen. Mä voidaan pitää hauskaa kisoissa. Me ollaan hyvä tiimi yhdessä. Ihanaa kun pääsi palkkaamaan koiran aidosti, sydämestä. Josko Mörkökin itsevarmuus kisaamiseen palaisi ja lyhyet laukat ja puomilla hidastelut jäisivät historiaan.
Hyppyradalla oli tosi kivoja pätkiä mitä olisi ollut kiva päästä kokeilemaan Tikrun kanssa. Yhdellä kaverillani on suurin piirtein saman tasoinen koira, ja hetken mietin että pitäisikö kysyä lähdettäisiinkö poikien kanssa koestamaan pätkiä. Tällä kertaa pizza ja sauna veivät kuitenkin voiton, mutta ehdottomasti pidän mielessä ideoita tältä radalta.
(koitan lisätä videot illalla)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti