Hitsin vitsit kun Tikru on kiva koira treenata. Se on selkeästi "syttynyt" agilityyn paremmin kuin Mörkö, tosin juuri tällä hetkellä myös juoksuhajut sekoittavat treeneissä kokemattoman pojan pään. Noh, ajan kanssa tulee taito olla välittämättä juoksutuoksuista.
Tehtiin juoksupuomin treenausta normaalikorkuisen puomin alastulolla. Juoksutettiin edes takaisin namikipolta namikipolle niin että kontakti oli välissä. Selkeästi nousevan osan suurempi kulma suhteessa maahan aiheutti hieman päänvaivaa Tikrulle ja niin kovin mielellään olisi loikannut koko kontaktin ylitse. Kovasti kuitenkin ajatukoneista raksutti ja lopulta tuli tosi hyviä osumia kontatille useita.
Pienen tauon jälkeen tehtiin rengasta tarjoamisen kautta. Molemmin puolin rengasta namikipot ja koira juoksemaan edes takaisin. Ollaan tehty tätä viimeksi kuukausia sitten, joten ihan perusteista aloitettiin. Kivasti Tikru kuitenkin haki rengasta, välillä jopa muutti omaa linjaansa niin ettei mennyt renkaan sivusta. Hyvin on siis ajatus tehtävästä hallussa.
Loppuun kolme toistoa kahden linjassa olevan hypyn ylitystä niin että otin myös omaa liikettä mukaan. Hyvin Tikru irtoaa ja tarjoaa seuraavan hypyn suorittamista. Palkkaaja oli hieman piilossa niin ettei palkka itsessään vetänyt hypyille vaan motivaatio suorittaa hypyt :) Koira oikealla meni kerrasta nappiin, koira vasemmalla piti tehdä kahteen kertaan ennen kuin onnistui. Ensimmäisellä kerralla Tikru meinasi ensin kiertää toisen hypyn mutta päätti viime hetkellä kuitenkin korjata linjansa ja hypätä.
Huomenna pitäisi olla Tikrun pesupäivä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti