sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kisoissa, viimeinkin!

Tänään oli osittain kauhulla ja ehdottomasti jännityksellä odottamani päivä. Riittääkö mun ketteryys? Entä vauhti? Miten Mörkön kunto? Ollaanko erittäin vähäisissä treeneissä tehty oikeita asioita? Missä me ollaan hyviä? Mitkä ohjaukset olivatkaan itselleni hankalia? Tuleeko tästä mitään?

Ei kun kokeilemaan. Ajatuksena olla tekemättä turhia odotuksia, mutta silti jännitti niin pirusti. Enenmmän kuin ensimmäisissä kolmosten starteissa. Toiveena tietenkin saada onnistumisia, mutta epävarmuus ehkä eniten itsetäni. Muistanko radan, kerkeänkö tutustumaan rataan viidessä minuutissa, osaanko tukea Mörköä, entä meidän kummankin lämmittelyt, kestääkö oma kroppani? Miten ylipäätänsä kisarutiinit muuttuvat kun vauva on mukana?

Oli tarkoitus mennä kisoihin hyvissä ajoin, mutta kisat olivatkin puolisen tuntia etuajassa joten hieman kiireeksihän se meni. Ensimmäinen rataan tutustuminen tuntui hieman kaoottiselta, ja muutamassa kohdassa tiesin ettei ehkä ole paras ohjausvalinta. Ja siihen se sitten kopsahtikin, kun tein takaaleikkauksen auttamattoman myöhässä ja Mörkö kerkesi hypätä saman esteen kahteen kertaan. Muuten rata meni hyvin ja olin todella yllättynyt että meno olisi riittänyt ihanneaikaankin.

Toista rataa ennen vauva heräsi sopivasti ja tietysti hirmu nälkäisenä... syötin sen pari minuuttia minkä kerkesin ja sitten rataan tutustumiseen. Oltiin Mörkön kanssa vielä aika alussa joten jouduin kokoamaan itseni kisamoodiin ihan muutamassa minuutissa. Tajusin rataan tutustumisen jälkeen että suunnittelemani persjättö oli huonoidea (tästä pisteet!), mutta en kyennyt enää miettimään oliko lennosta takaaleikkauksen suorituskohta oikea. Joten kaikkeni yritin että Mörkö hyllyttäisi, mutta kauhean kilttinä koirana suoritti kuitenkin radan virheettä ja vieläpä ihanneajassa vaikka tässä yhdessä kohtaa sählättiin parin sekunnin ajan. Joten se on puolen vuoden tauon jälkeen ensimmäiset kisat ja kisoista SM-nolla :D


Täytyy olla kyllä tyytyväinen Mörkön kuuliaisuudesta. Koira tekee juuri niin hyvin kuin osaa, joka ikinen kerta. Etenemät ovat edelleen se meidän heikoin lenkki, mutta en suo itselleni mahdollisuutta vaipua alakuoon kun tältä pohjalta kuitenkin päästiin ihanneaikoihin. Vielä kun kummankin kunto paranee ja kroppa tottuu taas lajiin niin etenemät kyllä paranevat, ainakin hieman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti