Olen hämmästynyt miten helpolta Mörkön kanssa tekeminen tuntuu. En niinkään ole yllättynyt että koira muistaa puolen vuoden tauon jälkeen mitä agility on, mutta olen yllättynyt miten saumatonta meidän yhteistyö edelleen on. Teknisistä asioista iloitsin myös juoksupuomin toimimista, vai liekö ensimmäisellä kerralla tuurilla menty ;) Neljä toistoa joista kolme pelkkää alastuloa ja neljäs kokonaisena radan osana. Ensi viikolla muistutellaan vielä keinu, niin sitten ollaan täysillä taas mukana.
Tänään siis muistuteltiin puomin olemassa olo ja tehtiin 12 esteen helppo rata. Oli mukava huomata että pujottelu meni ripeämmin ja puomi toimi. Suurta iloa aiheuttivat myös putket. Edellisten viikkojen perustreenit olivat teheet tehteävänsä ja Mörkö irtosi putkiin aivan erinäköisellä ilmeellä ja ennen kaikkea pari vaihdetta isommalla vauhdilla. Vaikka nyt putket menivätkit superhyvin niin tulevaisuudessa pitää palata vielä perustreenien pariin.
Tein myös ennen omaa vuoroani hypyn tarjoamista ja tämäkin onnistui hyvin 2-3m päästä. Jostain syystä hypyn tarjoaminen on ollut aina Mörkölle hieman tahmeaa joten oli helppo olla aidosti tyytyväinen Mörkön työskennellessä aktiivisesti.
On se vain sellainen luottokaveri!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti