tiistai 8. marraskuuta 2016

Mörkön rally-tokon taitotaulukko

Mielenkiinnosta purin jokaisen kyltin mahdollisimman pieniin osiin kaikkien luokkien osalta (kts http://www.rally-toko.fi/sivusto/rally-toko/kyltit-2013.html). Tämä siitä syystä, että ihminenkin erehtyvänä olentona voi jäädä olettamusten ja unohdusten vangiksi. Ainakin itse huomaan tuudittautuvani liian usein "kyllä se osaa" -ajatukseen, vaikkei ajatukselleni varsinaisesti olekaan totuuspohjaa kun asiaa tarkemmin tutkii.

Haluan varmistaa että Mörkön osaamistaso teknisesti on yksittäisten osa-alueiden suhteen tarvittavalla tasolla, ennen kuin vaadin kokonaisia kylttisuorituksia tai kisasuorituksissa onnistumista. Mielestäni tämä on ennen kaikkea reilua. Kisaamsita saatan treenata kuitenkin vaikkei kaikki osaset olisikaan kunnossa - tällöin vain en pyydä radalla jotain sellaista taitoa mitä koiralla ei ole. Kummallakin säilyy itsetunto ja mieli hyvänä.

Alla oleva jaottelu auttaa treenaamaan yksittäisen tehtävän eri osa-alueet. Silti pitää muistaa treenata myös kokonaisuudet, eli ns kyltit! Itse aion viedä vahvistamisen myös hieman pidemmälle tasolle, eli tehdä sivulla olojen, takaakiertojen ja seuraamiskäskyjen osalta vahvan vihje-erottelun sillä haluan koiran tietävän mitä ko käskyt tarkoittavat ilman käsieleitä. Samoin sivulle tulemiset tulen haroittelemaan kaikista lähestymiskulmista, peruuttamiset pidempinä pätkinä kuin kisoissa vaaditaan jne.

Koska tavoitteenani on olla rehellinen osaamistasosta, lähden siitä olettamuksesta että mitään ei osata. Kun olen tarpeeksi monella tapaa todistanut kotona että koiran osaamistaso on omien kriteerien mukainen, niin vasta sitten merkitsen osa-alueen OK:ksi. Ehkä mielenkiintoisena datana voisi käyttää myös päivämääriä, näkisi hieman minkälaisesta ajasta puhutaan kotoota kisoihin haroittelussa per taito. Huomiona (itselleni) myös se, että esimerkiksi 90 asteen käännös vasemmalle sisältää myös variaatiot 1) istu-käännös-istu 2) käännös-istu 3) istu-käännös.

Aloitin testaamalla sivu- ja liki-käskyjen vihje-erottelua. Mörköllä raksutti kyllä kovin päässä kun mietti kummalle puolelle peppu pitikään tällä käskyllä laittaa, mutta (oikean!) ajattelutyön kustannuksella kärsi sivulle tulon paikka. Joten näitä harjoitellaan vielä lisää yksittäin. Pääsenpähän itsekin jumppaamaan omia aivosoluja miten tehdä harjoituksista monipuolisia, mielenkiintoisia ja ennen kaikkea eteen päin vieviä.

Taito ”osaa kotona” yleistetty treeneissä onnistunut kisoissa x3
sivu (vasen) 14.11.2016

liki (oikea)


eteen



rundi (oik takaa vas)


gogo (vas takaa oik)


saksalainen


oikea saksalainen



90 vasempaan


180 vasempaan


270 vasempaan


360 vasempaan


90 oikeaan


180 oikeaan


270 oikeaan


360 oikeaan



90 vasempaan oikealla


180 vasempaan oikealla


270 vasempaan oikealla


360 vasempaan oikealla


90 oikeaan oikealla


180 oikeaan oikealla


270 oikeaan oikealla


360 oikeaan oikealla



askel oikealle istu-askel-istu OK,
seuraamisen yhteydessä ?


askel vasemmalle



seuraa


vieressä



peruuttaen vasemmalla


peruuttaen oikealla



istu-seiso vasemmalla kierrä koira


istu-seiso-maahan vasemmalla


istu-seiso-istu vasemmalla


istu-maahan vasemmalla


istu-maahan vasemmalla kierrä koira


istu-maahan-istu vasemmalla


istu-seiso oikealla kierrä koira


istu-seiso-maahan oikealla


istu-seiso-istu oikealla


istu-maahan oikealla


istu-maahan oikealla kierrä koira


istu-maahan-istu oikealla



liikkeestä istu vasemmalla


liikkeesetä istu kierrä koira vasemmalla


liikkeesetä seiso kierrä koira vasemmalla


liikkeestä maahan vasemmalla


liikkeesetä maahan kierrä koira vasemmalla


liikkeestä istu oikealla


liikkeesetä istu kierrä koira oikealla


liikkeesetä seiso kierrä koira oikealla


liikkeestä maahan oikealla


liikkeesetä maahan kierrä koira oikealla



pyörähdys vasemmalla


pyörähdys oikealla



molemmat vasempaan ohj vasemmalla


molemmat oikeaan ohj vasemmalla


tulppaani ohj vasemmalla


valkovuokko ohj vasemmalla


molemmat vasempaan ohj oikealla


molemmat oikeaan ohj oikealla


tulppaani ohj oikealla


valkovuokko ohj oikealla



puolenvaihto jalkojen välistä vasemmalta


puolenvaihto takaa vasemmalta


puolenvaihto edessä vasemmalta


puolenvaihto jalkojen välistä oikealta


puolenvaihto takaa oikealta


puolenvaihto edessä oikealta



peruutus edessä OK


merkille lähetys


liikkeessä kutsu



hyppy OK OK 1
sarjahyppy OK OK 1
putki OK OK

käytösruutu


- seisten vasemmalla


- seisten edessä


- seisten oikealla


- istuen vasemmalla

1
- istuen edessä


- istuen oikealla


- maaten vasemmalla


- maaten edessä

1
- maaten oikealla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti