Tammikuun valmennuspilotissa tuli niin paljon asiaa että jäin työstämään kuulemani useammaksi viikoksi. En oikein osannut mitään sanoiksi pukea, mutta pirun innostunut olin kuulemastani ja kokemastani. Koitan kirjoittaa joitain oleelllisia osia itselleni musitiksi jotta on jotain mihin joskus palata.
Valmennuspilotti 4
Puolot päivästä oli Jarmo Riskin pitämää luentoa kilpailemisesta. Kilpailemisen monista tekijöistä suurini on USKON ja TAHDON kumppanuus. Jos usko loppuu niin tahdolla jatketaan sinnikäästi eteen päin. Tahdon ollessa koetuksella taas usko tekemiseen jaksaa jatkamaan. Toisena esille nousseena aisaparina oli ENERGIA ja HERKKYYS. Todella energisestä suorituksesta jää helposti puuttumaan herkkyys ja jos taas tehdään pikkunättiä herkästi niin sitten unohtuu energia. Parhaimmassa suorituksessa löytyy energiaa ja herkkyyttä sopivassa suhteessa.
Omia ajatuksia ja edistymistä purettiin muutaman kysymyksen avulla. Kysymykset olivat hyviä ja tulivat myös oikeaan kohtaan, sillä itselläni oli tunne etten viimeiseen kahteen kuukauteen ollut oikein osannut tehdä mitään - ja usein jäikin sitten kaikki tekemättä.
Mitä asioita olet harjoitellut?
- yksittäisiä teknisiä harjoitteita (pujottelun sisään menot, juoksupuomi)
- rohkeutta omaan tekemiseen (rock'n rollia & räminää), mukavuusalueelta poistumista
Missä sinusta on tullut hyvä?
- asioiden / kokonaisuuksien pieneksi pilkkomisessa (kuinka pienissä osissa monia asioita voikaan harjoitella)
- luottamus itseeni on kasvanut
Mikä on sinulle nyt (kilpailemisessa) tärkeää?
- oman varmuuden ja vauhdin parantaminen
Miksi kipailet?
- kilpaileminen on kivaa!
- (osa)tavoitteiden saavuttaminen sekä kehityksen näkeminen
Kun käytiin vastauksia lävitse, niin huomasin tehneeni ja kehittyneeni vaikka varsinaisesti en ollutkaan käynyt treeneissä tai kilpailuissa, eikä omatoimisiakaan treenejä ollut yhden käden sormia enempää. Omassa päässäni olenkin työstänyt treenisuunnitelmaa, miettinyt omien heikkouksien parantamista ja toisaalta seuraavia (väli)tavoitteita. Oli lohdullista huomata etten olllut vain "pyöritellyt peukaloitani", vaikka olin kokenut aikamositakin turhautumista kun en saanut itseäni treeneihin. Tämän jälkeen alkoikin palaset hieman loksahdella paikoilleen ja olen käynyt muutaman kerran suunnitelmallisesti omatoimitreenaamassa.
Samalla kun kuuntelin kilpailemisesta tajusin että koirakkona ihminen on kahdessa eri roolissa. Toisaalta kouluttaja (valmentaja) kouluttaa ohjaajaa, mutta sama ohjaaja on koiralle valmentaja. Valmentaja on juurikin niin hyvin suoriutuva kuin mitä valmennettava on valmis antamaan. Huippuvalmentajakaan ei saa ei-motivoitouneesta valmennettavasta huippua, mutta toki hyvä valmentaja voi avittaa oikeiden valintojen tekemisessä. Jos siis koiralla ei ole motivaatio kohdillaan, niin koirakkona suoritukset ovat juurikin niin hyviä kuin mitä koira suostuu tarjoamaan. Sama myös siinä tapauksessa että vaikka ohjaaja olisi kuinka hyvässä opissa niin kehitystä ei tapahdu kuin juuri sen verran kuin ohjaaja on valmis tekemään.
Loppupäivä meni pilotissa hyppytekniikan, puomitreenin sekä ratatreenin parissa. Hyviä harjoitteita kaikki, ja on ilo huomata miten vaikeampienkin rataharjoitteiden kanssa en ole enää niin hukassa kuin aikaisemmin.
Suuri oivallus kokonaisuudesta oli se, miten matkasta on tullut itselleni tavoitetta tärkeämpää. Totta kai tavoite on siellä kaukana, ja aion sinne päästä. Matkalla voi kokeilla uutta, yrittää ja oppia. Kuten esimerkiksi juoksupuomi. Tiesin projektiin lähtiessä ettei ole mitään varmuutta että juoksupuomi koskaan toimisi. Nyt tiedän että juoksupuomi tulee toimimaan. Samalla olen oppinut hurjasti asioiden pieneksi pilkkomisesta, (koiran ja oman) motivaation ylläpidosta sekä hyväksynyt sen että virheitä tulee (itselle ja koiralle) ja niisä voi oppia. Ennen pyrin suunnittelemaan treenit ja vaikeuden nostot niin ettei Mörkö koskaan epäonnistuisi, ja jos epäonnistuikin niin koin sen aina omana huonoutena suunnitella treenejä. Olen hyväksynyt ettei asian tarvitse olla näin ja että kokeilemalla koirakin oppii kunhan onnistumisprosentti on vain tarpeaksi suuri. Toisaalta Mörkö on oppinut kokeilemaan, eikä lässähdä tyystin jos huomaakin tehneensä virheen kuten aikaisemmin tapahtui.
Samanaikasesti aloin ihmettelemään sitä miten käsitykseni agilitystä on muuttumassa rajusti. Se että tehdään agility-esteillä jotain onkin itse asiassa aika pieni osa kokonaisuutta. Agility-radalla tekemisen lisäksi on huolehdittava koiran kunnosta, omasta kunnosta, koiran suoritustekniikasta, omasta ketteryydestä, palautumisesta ja hyvästä mielestä. Aivan sama kuin hyvällä tasolla agility-radalla tekeminen on jos jokin muu osa-alue sakkaa totaallisesti. Kyllä niinkin johonkin tiettyyn pisteeseen pääsee, mutta ei ehkä sinne saakka minne itse halajan.
Valmennuspilotti 5
Sunnuntaina oli seuraavan pilotin vuoro. Viimeisen parin viikon aikana oli käynyt treenaamassa itsekseni keinua ja huomannut olevani hieman kysymysmerkkinä että kuinka tästä eteen päin. Palatako ihan alkuaskeleisiin vaiko yrittää jotain muuta? Viikkotreenejä ei kylmyyden takia ollut laisinkaan, kerran kävin Niinulla.
Alkuvuoden ajan oli mieltäni painanut myös Mörkön satunnainen äksyily. Onko sillä kipuja? Mörkö tutkittiin päästä häntään ja syötettiin kokeilumielessä yksi kipulääkekuuri ilman merkittävää muutosta. Kiusaako pentu liikaa Mörköä? Varmasti kiusaa, mutta pehmeänä koirana Mörkö ei kerro rajoja - paitsi viime lauantaina Mörkö antoi tulla koko puolen vuoden edestä. Hampaita ei kuitenkaan käytetty ja elämä muuttui tältä osin helpommaksi (Tikru ei roiku enää Mörkön hännässä kuiten aikaisemmin). Selkeästi Mörkö stressaa jotain, mutta mitä? Lämpötilan ollessa hieman inhimillisempi lisäsin lenkkien määrää, enkä huomannut edes eroa siinä onko parempi lenkkeillä pelkästään Mörkön kanssa vai voiko Tikru olla mukana. Selkeästi lenkit kuitenkin rauhoittavat Mörköä ja tasaavat käytöstä.
Tiesin tulevan valmennuspilotin olevan rankka. Niinpä murehdin hieman Mörkön fysiikan (vähät ulkoilut pakkasten takia) ja pään (olemassa oleva stressi) kestämistä. Asiaa ei tippaakaan auttanut se ettei Mörkö yksinkertaisesti juo treeneissä tai kisoissa. Fitdogin palautusjuomat eivät kelpaa, ei edes mitkään itsetekoiset kissanruoka-vesi-sekoitukset. Edellisenä iltana googlettelin asiaa ja löysin bogin aiheesta. Innostuin tekemään palautusmisjuomaa ja miten suuresti olinkaan helpottunut kun Mörkö suostui juomaan ko sekoitusta pitkin valmennuspäivää! Ehkä hieman nurinkurista, mutta minulle ehkä päivän suurin anti oli se että Mörkö joi. Eikä pelkästään juonut, vaan kesti huomattavan hyvin päivän hurjan rasituksen sekä palautui erityisen nopeasti.
Päivä alkoi puolentoista tunnin fysiikkatreenilla, aiheena ketteryys. On mukava huomata että satunnaiset mutta kuitenkin viikottaiset lyhyet treenituokiot lähinnä työpaikan taukojumppana ovat vieneet vartalonhallintaani huomattavasti eteen päin ja sitä myöten ketteryys on (oman tuntemukseni mukaan) parantunut.
Niinun rataa tehtiin alkuun kisanomaisesti ja sitten jokainen kävi läpi haluamiaan paikkoja radalta. Kisanomaisella radalla Mörkö teki niin nätin juoksupuomin! Uusinnalla ei sitten enää onnistunutkaan ihan niin hyvin, mutta ihan ok kuitenkin. Radalla oli itselleni haastava kulma pujotteluun (n. 150 asteen umpikulma) ja tätä halusin erityisesti työstää. Mörköhän selkästi tiesi mitä tehdä, mutta itse joko nopeilla liikkeilläni, hätäisillä käsilläni tai suolapatsaaksi hyytymällä torpeedoin onnistumisen. Ahdistus koitti nostaa hieman päätään, mutta sitkeällä yrittämisell onnistuin säätämään omaa virettäni alemmas niin että pystyin työskentelemään rennosti. Muutaman puhaltelutauon se kyllä vaati... Lopulta kuitenkin haasteellinen pujottelukulma saatiin menemään rennon rauhallisesti, ja yllättäen siinä ei ollutkaan mitään vaikeaa.
Leenan kanssa pohdittiin keinua. Mörkö on siitä kiitollinen kaveri ettei se agilityssä erottele treenitilannetta kisatilanteesta. Se mikä sujuu treeneissä sujuu myös kisoissa, ja mikä ei suju treeneissä ei taatusti suju myöskään kisoissa. Täytyy käydä tutkimassa hallin keinuja, olisiko jokin niistä madallettava sillä se olisi varmasti helpoin ratkaisu asiaan. Jos ei ole niin sitten pitää palata hetkeksi ihan puikutteluun ja loppupaikan yleistämiseen, jos sillä tavoin saataisiin pois nyt esiintyvää liian aikaista jarruttelemista.
Teemun radalla riittä haastetta ja senkin takia että päivä alkoi painamaan niin omissa kuin koiran jaloissa. Olen kyllä niin tyytyväinen pikku koirasta, että väsymyksestä huolimatta Mörkö yrittää parhaansa. Kyllähän väsymys noepudessa näkyi, mutta väsymisestä huolimatta Mörkö teki silti tosi hienoa työtä muun muassa kontakteilla. Mamman pikku koira <3 Illan viimeisessä harjoituksessa kiusattiin (onneksi?) enemmän ohjaajan päätä.
Parin tunnin nukkumisen jälkeen Mörkö valitsi lenkin ennemmin kuin punkan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti