Tänään on se suuri hetki kun saan ohjata ensimmäisen AVO1sen. Mörkö saa olla se merkityksellinen koira joka rodussaan tekee tämän saavutuksen. Saatiin aikainen joululahja <3 Ja minun unelma TK2sta uutta tuulta purjeisiin.
Ei tämä kisa mikään kaunis paketti ollut. Oli kuitenkin ensimmäinen kisa missä arvostelulomakkeella oli nollien ja kymppien sijaan muuta kuin nollia ja kymppejä. Saatiin jokaisesta suorituksesta pisteitä, joskin jokaisessa suorituksessa oli jotain pientä alusa tai lopussa.
Paikalla olo 9. Jostain ihme aivopierusta Mörkö siirtyi sivulta eteen liikkurin sanoessa "liike alkaa". Pikainen käskytys takaisin sivulle ja muuten siistä suoritus
Kaukokäskyt 9,5. Puolikas piste lähti siitä että Mörkö oli aika vinossa kun tulin takaisin. En tiedä jätinkö jo vinosti perusasentoon. Pitää itse olla tarkempi tämän suhteen.
Luoksetulo 8,5. Jotenkin Mörkö hämmentyi kun olikin kaksi liikettä peräkkäin mikä alkaa maahan menolla. Tarvitsi maahan menoon siis kaksi käskyä ja puolikas lähti vielä siitä kun Mörköä kovasti kiinnosti käydä ennen sivulletuloa nuuhkaisemassa läheistä tötteröä.
Liikkeestä seiso 7. Siis seuruu, siisti pysähdy. Jostain syystä Mörkö kääntyi minun perään kun siirryin taakse.
Ruutuu lähetys 7. Hyvä sivulletulo ennen liikettä, tässä on ollut keulimista. Mörkö ei kuitenkaan fokusoinut ruutuun "missä" vihjeellä. Varma käskytys ja sinne Mörkö meni - ja vielä pysähtyikin! Ensimmäistä kertaa kisoissa. Joskin Mörkö istui pysähtyessään, mutta selkeästi treenit ovat vieneet eteen päin kun pystyi jäämään ruutuun.
Merkin kierto 8. Ruutu aiheutti silti painetta, sillä Mörkö yritti koko ajan mennä maahan perusasennossa. Jouduin uusimaan valmistelun ja lähetyspaikalle tulon kertaalleen. Mörkö ei ottanut merkkiin mitään katsekontaktia. Käsky minula ja usean sekunnin odotus. Lopulta Mörkö päätti suorittaa merkin kierron ravilla, häntä kuitenkin ylhäällä.
Seuraaminen 8. Kerrankin todella kiva seuruu -kaavio! Mörkö teki hyvää suoritusta. Täyskäännös on liian väljä ja peruutus voisi olla tiiviimpi, mutta ylipäätänsä Mörkön peruutus onnistui. Jostain syystä viimeinen perusasento meni haahuiluksi ja vaati ylimääräisen käskyn.
Noutohyppy 9. Mörkö malttoi odottaa hvyin. Lähti hyvin, nosti hyvin ja meinasi tulla ohitse. Viime hetkellä päätti tullakin hypyn kautta! Tuomarin sanoin "suloinen korjausliike". Sivulla Mörkölle tyypillistä kapulan pyörittelyä, mihin en ajatellut puuttua tulevaisuudessakaan.
Kokonaisvaikutus 8
Yhteensä 264, 1. palkinto ja sijoitus 2/8
Mari Väänänen oli tuomarina uusi tuttavuus, mutta varsin mukava sellainen. Pisteytys oli selkeää, toimnta ripeää harjoitusarvostelijasta huolimatta.
Mörkö pysyi melko hyvässä vireessä koko suorituksen ajan. Paineistui ruudusta, mutta pystyi sen lopulta unohtamaan. On ihanaa mennä koiran kanssa joka nauraa kehässä. On ihan älytön etuoikeus saada omistaa melkein 13v koira jonka kanssa voi harrastaa tokoa ihan täysillä. Tiedostan, että tämä voi loppua milloin vain ja koitan nauttia jokaisesta treenistä ja jokaisesta kokeesta. Kiitos Mörkö että olet Mörkö, olen oppinut viime aikoina valtavasti.
Me <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti