Ihan parasta MörköAgilityä

Tänään Jari Suomalaisen hyppyrata ja Nybergin agilityrata Lohjalla. Jos Suomalaisen rata aiheutti "oho!" sen nähtyäni, niin Nybergin rata oli "oh shit!". Molemmat radat teknisiä, Suomalaisen meillä haasteellisen mutkikas. Molemmilla sellaiset ihanneajat että tiesi jo lähtiessä että kovaa saa pinkoa.

Hyppyradalla aloitettiin ja hienosti onnistuin sekä pujotteluun menossa että ulostulossa. Radalla ollut in-in kohtaa mietin rataantutustuessa ohjata varmuuden vuoksi takaakierto-persjättönä, mutta onneksi en vaihtanut varmempaa kun in-inkin toimi erinomaisesti. Myönnän että olin yllättynyt kun oltiin paineltu etenemällä 4,21m/s - ja kerkesin välillä jopa odottelemaan Mörköä. Hieman yllättäen tällä suorituksella 9/18, kun tulokset olivat joko nollia tai hylkyjä.

Nybergin rata oli yksi onnistuneimmista radoista mitä olen nähnyt. Mikään kohta ei ollut liian vaikea, mutta haastavia paikkoja oli useita ja katsojanakin sai jännittää koko radan ajan lopputulosta. Onneksi medit menivät ensin niin minulla oli noin 30 koiraa aikaa miettiä radan luonnetta. Tämä helpottikin rataan tututstumista, kun oli valmiina mietittynä kohdat joita joutuu pohtimaan enemmän. 2/3 valinnasta osui nappiin, valitettavasti varman päälle ohjaus pujottelulle tuotti kuitenkin virheen. Pujottelun alun korjaamisessa paloi hieman aikaa, joten vitosen päälle hieman yliaikaa. Etenemä kuitenkin 3.6m/s. Mörkö teki tällä radalla yhden parhaimmista juoksupuomisuorituksistaan. 

Mörkö on vain niin kiva kisakaveri. Lämmittelyissä näki jo miten innoissaan ja iloinen koira oli. Hallissa repi remmiä ja haukkui. Radalla liikkui hyvin, suoritti oman tonttinsa täydellisesti ja ylipäätänsä pystyn luottamaan Mörköön täysillä. Omat ohjausvalintani pujotteluun vientiä luukuun ottamatta onnistuivat, vaikka kumpainenkin rata oli ainakin minulle vaikeahkoja. Niin hyvä fiilis kisatessa ja kisojen jälkeen! Siitäkin huolimatta että kisoihin lähtö oli hiukan hektinen kun tajusin kisakirjan olevankin hallilla edellisten kisojen jäljiltä... ja ihan pikkaisen nopeasti kävin sen hakemassa sieltä kun muutenkin tiiviistä aikataulusti piti vielä 20min käyttää ajamalla väärään suuntaan.

Tikrun keinu

Jos jonkin olen osannut opettaa Tikrulle hyvin, ellen jopa täydellisyyttä hipoen, niin se on keinu. Tikru on valinnut suoritustavakseen hurjalta näyttävän, mutta erittäin nopean ja kuitenkin turvallisen tavan. Joka kerta olen kuitenkin sydän kurkussa että nyt tulee lentokeinu, mutta aina koira on hoitanut tilanteen asiallisesti :) Tikru juoksee täysiä keinun päähän, niiaa etuosastaan noin kontaktin puolivälissä ja jatkaa matkaa pamauksesta.

Tähän matkaan meni noin kolme kuukautta, mukaan luettuna reilun kuukauden lomatauko. Kesäkuussa aloitettiin paukuttelulla ja takaperin ketjuttamalla, heinäkuun keinu oli käytännössä tauolla ja elokuussa tehtiin lopputyöt. Tänään kokeilin jälleen useamman viikon tauon jälkeen keinua ensin yksittäisenä esteenä (muistutteluksi) ja myös radan osana - ei mitään eroa suorituksessa. Pystyn olemaan reilusti jäljessä tai about koiran tasalla. Vasta kotiin ajaessa tajusin etten kokeillut lainkaan edessä olemista / vedättämstä. Tätä pitää vielä testata jossain vaiheessa.

Mukava bonus keinun treenaamisen kanssa on se, että puomin suorituksesta on tullut entistä parempi. Tikru osuu puomilla minun makuuni hieman liian ylös, mutta keinun mukaan tulon myötä myös puomin osuma on siirtynyt alemmas. En nyt tietenkään luota että tämä pelkästään riittäisi osuman paranemiseen puomilla, kyllä puomin kanssa saa vielä hikoilla jatkossakin. Muun muassa käännökset puuttuvat täysin ja ovatkin ohjelmassa seuraavaksi. Lienee nämäkin alentavat osumaa, joten sopii hyvin ohjelmaan tässä kohtaa.

Sanni Kariniemen treenit

Treenit, joita odotin mielenkiinnolla sillä Sanni on minulle uusi tuttavuus. Ja olen kuullut hänestä paljon hyvää. Halusin kokea itse, että olisiko minun tarpeisiini sopiva kouluttaja. Ennakkoteitojen perusteella odotin juoksuttavaa tiukkista, mutta todellisuus olikin reilu realisti.

Ensinnäkin tykkäsin että kouluttaja itse ehdotti että tehdään pätkissä. Nykyään tuntuu enemmän olevan vallalla yhdessä setissä treenaaminen ja pätkissä tekeminen onnistuu vain jos löydät itse parin joka myös on valmis tekemään pätkissä. Harvemmin pätkissä tekeviä löytyy, vaikka melkein joka kerta kyselen sen tunnin treenikavereilta tätä vaihtoehtoa. Itse saan enemmän pätkissä tehdessä, kun välissä saa minä sekä koira kunnolla vetää henkeä. Vaikka vaihtoihin palaa enemmän aikaa, niin aivan varmasti tänään sai jokainen koirakko tehdä tarpeeksi.

Toisekseen myös itse harjoitus tehtiin Sannin esityksessä lyhyistä pätkissä. Tietty se on kouluttajalle helpompaa kun koulutettava itse sanoo minne saakka yrittää päästä, mutta itse koin Sannin ottavan vastuuta kouluttajana vastuuta meistä kun ehdotti juuri meille sopivia kokonaisuuksia. Toki kuunteli minun ajatuksia ja toiveita, mutta myös kertoi että tehdään seuraavaksi näin.

Perusasioiden äärellä oltiin tänäänkin. Tänään muistin ja maltoin kääntää Mörkön nenän oikeaan suuntaan käännöksissä, mutta kompastuin useamman kerran jarruttamiseen ja kiihdyttämiseen. Oli kohtia missä sain kiihdyttää rohkeammin ja sitten oli kohtia missä piti osata odottaa koiraa. Agilityn peruselementtejä. Hyvää herätystä itselleni jälleen radanlukutaitojen suhteen, jotka ovat selvästi ruostuneet viime kuukausina.

Kiitosta Mörkö sai hyvistä irtoamisista putkiin, sekä hienoista pujottelun avokulman sisäänmenoista kovassa vauhdista ja useammasta metristä lähetettynä. Olin hiukan ymmälläni, kun pujottelun sisäänmeno onnistui Mörköltä niin hyvin, kun monet hyvin kokeneet koirat takkusivat tämän kanssa. En toki ylpisty, mutta tyytyväinen pitää olla. Ja luottaa jatkossa koiran osaamiseen kisoissa.

Viikonlopun annin perusteella innostuin ilmoittamaan Mörkön kisoihin. Viikko otetaan rauhallisesti ja palautellaan rankkojen treenien jälkeen, ehkä käyn kerran tekemässä hyvän mielen puomin ja lenkkeillään rennosti.

Saija Mustosen treenit

Pitkästä aikaa ohjattua treeniä Mörkön kanssa. Edellinen kerta ajoittuukin jonnekin toukokuulle. Huomasi rataan tutustumisessa ja ohjauksia valitessa että sitä kulkee laput silmillä omalla mukavuusalueella. Muutamankin kerran sain vastata kysymykseen "oletko ajatellut...?". No en ollut, mutta kun asiasta kysyttiin niin olihan tilanteissa useita toimivampiakin ohjausvaihtoehtoja kuin mitä olin itse miettinyt. Oli kyllä monta varsin onnistunuttakin valintaa, etten ihan ole tatsia hommaan menettänyt.

Päivän suurin anti oli mutkaputket ja putkea ennen tehty takaaleikkaus. Mörkö ei varsinaisesti ammu putkiin, ja olen vältellyt ulkopuolelta putkeen lähettämistä kun Mörkön vauhti pienenee merkittävästi. Koitan aina päästä mutkaputkissa sisäkaarteeseen, mutta ihan aina se ei onnistu tai vaatii älyttömiä ja usein hitaitakin ohjauksia. Saija katsoi tätä mun venkoilua kerran ja käski viedä putkeen niin että teen takaaleikkauksen. Ja syy hitauteen löytyi kerrasta! Mörkö ohjaajahakuisena lähestyy putkea sen puoleisella laukalla missä olen. Tässä ko radanpätkässä olin vasemmalla puolella, joten Mörkö meni vasenta laukkaa. Kun lähetin koiran putkeen se meni vasemmassa laukassa putkeen, hidasti (ja varmaan pudotti raville), vaihtoi laukan, kiihdytti ja tuli ulos. Sekunteja palaa... Saija käski kokeilemaan että kääntäisin ennen putkea hieman rintamasuuntaa koiraa kohti ja lähetän vastakkaisella kädellä putkeen. Rintamasuunnan käännös herättää koiran (horjuttaa henkistä tasapainoa) ja vastakkainen käsi vaihtaa laukan. Jumpe, enpä olisi uskonut että näin pieni asia voi muuttaa Mörkön putkien suorittamista dramaattisesti. Ei ollut enää hitaudesta tietoakaan!

Kävin kuuntelemassa tunnin verran Vakkurin Iidan luentoa juoksareista, ja oli hyvää antia. Sain taas hyvää potkua jumpata koiria ja oli kiva huomata olevansa oikeilla raiteilla Tikrun puomin kanssa. Pitäisi jaksaa tehdä puomia taas kuurina, niin saisi senkin suorituksellisesti sille tasolle kuin haluan.

Tuen puutteen tuska

Keväästä saakka olen enemmän ja vähemmän repinyt hiuksia, kun tuntuu ettei mistään saa tukea omissa tavoitteissa. Valitettavasti vähiten omasta seurasta. Vaikka muutama kuukausi asia harmitti kovastikin, niin lopulta haasteet kasvattivat ja pakottivat etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja - jälleen kerran. Vaikeudet jalostavat sanotaan, ja uskon lopputuleman olevan lopulta parempi kuin mitä olisin saanut jos olisin tyytynyt keväällä seuran tarjontaan.

Päädyin lopulta siihen ratkaisuun, että jaan koirien kanssa yhden viikkokoulutuspaikan. Alkuun Tikrulle oli viikottainen koulutuspaikka ja Mörkölle viikottainen kimppispaikka. Lopulta luovuin Tikrun koulutuspaikasta johtuen henkilökohtaisista aikatauluhaasteista (ja myös ihmiskemiasyistä) ja Mörkön kohdalla myönsin itselleni ettei minusta ole oikein kimppistreenaajaksi (ainakaan tällä hetkellä). En jaksa olla kiinnostunut muiden tekemisistä ja etenemisistä siinä määrin kuin mielestäni kimppiksissä pitäisi olla, joten mieluummin olen hieman itsekäs ja käytän treeneissä oloaikani (sis lämmittelyt) lähinnä oman parhaan näkemykseni mukaisesti. Nykyisessä ryhmässä treenaa Tikru pääsääntöisesti ja Mörkön kanssa käyn noin kerta kuukauteen.

Eikä siinä vielä kaikki! Koska kesän aikana ymmärsin, että tarvitsen Mörkön kanssa useammin ohjattua treeniä kuin kerran kuussa niin päädyin lopulta suunnittelemaan yksäreiden sarjan kerran kuussa. Yksäreissä pääpaino siis Mörkössä, mutta koska tunnin aikana kerkeäisi kolmekin koirakkoa treenaamaan pääsee myös Tikru mukaan. Alkuun mietin että kysyisin mukaan jotakuta kolmanneksi, mutta hittoako sitä tehdä yksinkertaisesta asiasta vaikeampaa kun ei ole pakko. Nyt ei tarvitse miettiä kenenkään muun aikatauluja tai toiveita. Aivan huippua, mahdollisuuus kehittyä ja haastaa itseään epämukavuusalueelle luotettavan kouluttajan viemänä. Odotan näitä koulutuksia jo nyt - aikaa vain ja ainoastaan minulle :)

Toki näiden lisäksi seurailen muutamankin kouluttajan ryhmiä, jos välillä ostaisi irtotreenejä. Nämä kuitenkin enemmän tarpeen mukaan ja sellaisia täsmäiskuja.

Asioilla on tapana järjestyä. Tällä kertaa siihen meni melkein viisi kuukautta, ennen kuin lähitulevaisuuden suunnitelmat näyttivät järkeviltä ja ennen kaikkea tekemäni ratkaisut tuntuivat hyviltä. Nyt on taas motivaatio kohdillaan ja päässä monia ideoita tulevvaisuuden varalle odottamassa jalostumista todellisuudeksi.

Melkein PM3

Itseäni usein ärsyttää kuunnella jossittelua, kun eihän jossitelu mitään muuta. Jossittelu on taas hyödyllistä, jos sitä käyttää uuden oppimisena. Eilinen Helsingin piirimestaruus aiheutti paljon jossittelua ja oppimiskokemuksen, minkä olisin suonut tapahtuvan ihan tavallisissa kisoissa.

Lähtökohtaisesti olin luottavainen. Mörkö oli iloisella tuulella. Kesän jäljiltä kunto on hyvä. Meillä oli viikolla ollut onnistuneet vauhtiratatreenit sekä puomin muistelua. Toki hieman kummastelin itseäni, kun ensimmäisessä rataan tutustumisessa päätin ohjata Mörkön pujotteluun oikealta puolelta - "varmuuden vuoksi". Tämä vamuus ei kuitenkaan aiheuttanut jatkoradan kannalta kummempia, joten suunnittelin radan ohjaten pujottelun oikealta puolelta ja rata meni loistavasti. Ensimmäisen radan jälkeen olimme kymmenensiä.

Seuraavaa rataa odotellessa sain itseni kiinni miettimästä että meillä olisi Mörkön kanssa mahdollisuus päästä viiden parhaan joukkoon (ensimmäinen virhe). Tai että hyvällä tuurilla voitaisiin päästä palkinnoille (toinen virhe). Ja että miten hienoa olisikaan laittaa löwchenien faceen kuva meistä, kun harvoin sinne mitään laitan (kolmas virhe). Fokus siis aivan muualla! Ei voi odottaa hyvää suoritusta jos yrittää ratsastaa edellisellä suorituksella. Jos hyppyrata oli minusta hieman kinkkinen, niin aglityrata oli taas "helppo" (neljäs virhe). Radan loppu tosin mietitytti, että kummalta puoleta ohjaan puomin. Jostain se tunne taas tuli, etten luottanut puomin onnistumiseen vasemmalta puolelta niin koitin keksiä tapaa ohjata oikealta. Vaikka tiesin ettei ainoa mahdollinen ohjaus olekaan hyvä (viides virhe). Jäin joka tapauksessa jumiin oikealta ohjaamiseen, kun vasemmaltakin ohjattaessa olisi joutunut huonoihin ohjausvalintoihin. Koitin minimoida riskiä. Mutta eihän se näin tietenkään mennyt. Puomi oli tosi hieno, puomin jälkeisestä hypystä vielä selvittiin niukin naukin ja ehkä toiseksi viimeinenkin hyppy olisi onnistunut jos olisin vain painokkaasti lähettänyt hypylle. Jossittelun sijaan tiedän, että valitsemani ohjaus ei toiminut. Niin huuhtoutui siinä lyhyessä hetkessä haaveet tuplanollasta ja PM-menestyksestä.

Harmittiko? No arvatkaa! Toisaalta olin todella tyytyväinen Mörköön. Se hoiti tonttinsa niin kuin kuuluikin, en mitenkään voi syyttää koiraa lopputulokesta. Minä sain oivan oppitunnin ja toivottavasti olen tehnyt kotiläksyni huolella että tällaiselta jatkossa vältytyään.

On tosi sääli että PMn tai SMn tyyppisiä kisoja on kovin vähän. On vaikea päästä treenaamaan tilannetta missä suoritukset vaikuttavat toisiinsa. En olisi uskonut että sillä on näin kovin paljon vaikutusta omaan päähän, mutta on sillä. Ainakin minun nuppiin. Ymmärsin myös, jälleen kerran, että minä tarvitsen ohjattuja treenejä. Tarvitsen treenejä missä on haastavia pujotteluja tai muita ohjauksia. Että voin haastaa itseäni treeneissä, oppia ja luottaa itseeni kisoissa. En halua enää ikinä olla tällä tavoin epävarma vain sen takia että rutiini puuttuu, että treenit ovat liikaa mukavuusalueella. Toki jos kisoissa tulee vastaan vain asia mitä ei yksinkertaisesti osaa, niin sitten on luonnollisesti ok olla epävarma. Harvemmin niitä kuitenkin tulee kuin mitä nyt koin näissä kisoissa, molemmilla radoilla.