Mörköllä on takana nyt viisi viikkoa rauhassa oloa. Tai noh, niin rauhassa kuin miten pieni koiruus malttoi sisällä ottaa. Koko ajan Mörkö on rallannut sohvalla ja sängyllä, enkä ole raaskinut koiraa häkittääkään - jote olen toivonut ettei alas hyppäämiset aiheuta ongelmia... Ensimmäiset viikot saivat koiran ähkäisemään alas hypätessä, onneksi tätä ei ole kuulunut enää pariin viikkon.
Mörkön liikkumisen määriä on myös pystytty nostamaan pikkuhiljaa. Oikeastaan ollaan hieman suunnitelmasta jäljessä, sillä itse olen valitettavasti kärsinyt flunssasta. Tiedä sitten onko parempi näin. Tällä viikolla tehtiin muutama 45min lenkki ja muutama 30min lenkki. Ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä "normilenkki" eli sellainen noin tunnin lenkki. Vapaana en ole Mörköä vielä pahemmin pitänyt, ja lenkkimaastot ovat toistaiseksi olleet kohtuu tasaisia. Eli on tässä vielä työtä tehtävänä ennen kuin ollaan normikunnossa. Suunta on kuitenkin oikea, ja se tärkein - Mörkö on pysynyt kivuttomana.
Tänään käytiin toko-treeneissä, missä Mörkö oli oikein pätevä. Alkuun tosin tein hieman boksin juoksuttamista, jotta lämpenee ja tottuu alustaan. Eihän puomin boxiin osuminen onnistunut sitten laisinkaan. Jos jää viikolla aikaa niin käyn kertaalleen treenailemassa boxia, jottei perjantain kontaktikurssilla mene pelkästään perusteita tehdessä.
Harjoiteltiin liikkeelle lähtöjä, käännöksistä pysähtymisiä ja seuraamista kaikissa nopeuksissa. Hidasta seuraamista en olekaan koskaan tehnyt, mutta hyvin onnistui. Vasemmalle käännökset on todella hienoja, mutta mitä ihmettä teen oikealle kääntymisten kanssa? Jolloin lailla pitäisi saada kerrottua koiralle että suunta muuttuu...
Liikkeestä seiso oli todella hyvä, samoin luoksetulot. Loppuun tein pari vauhtinoutoa, kivasti Mörkö meni laukalla mennen tullen. Omalla ajalla palkkailin kapulan pitoa, joka on kyllä vielä pahasti kesken. Suunta kuitenkin oikea, vaikka eteneminen tapahtuukin niin tuskaisen hitaasti.
Melkein tekisi mieli mennä kisoihin kuitenkin ennen sääntömuutosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti