Olen tätä jo pohtinut useamman kuukauden, että mistä tietää ettei ole enää hyvä kilpailla? Mistä tietää että koira haluaa eläkkeelle (jos ei kyse kropan kulumista vaan henkisestä jaksamisesta)? Onneksi minulla on maailman kultaisin koira, joka näemmä kertoo lähes jokaisen lajin kohdalla milloin on oikea aika. Poikkeuksen tekee agility, missä Ozzy olisi ennemmin rikkonut itsensä kuin jättänyt leikin kesken... joten agilityn suhteen jouduin itse tekemään päätöksen.
Lauantaina oli rally-tokokisat jälleen. Jo autosta tullessaan Ozzya kiinnosti poikkeuksellisesti pientareiden hajut enemmän kuin kontaktin otto. Hyvin epätyypillistä Ozzya. Pienen kovistelun jälkeen Ozzy ryhdistäytyi ja työskentelikin ihan kivasti, mutta se jokin puuttui. Nimittäin fiilis! Häntä kyllä liehui, mutta ei heilunut samalla tavoin ilosta. Ozzy piti kontaktia, mutta katseesta puuttui tietty innostus. Tehtiin yhdessä rata, mutta kummallakaan ei ollut niin hauskaa kuin voisi olla.
Ennen suoritusta jo mietin, että olikohan tämä nyt viimeinen kerta. Suorituksen jälkeen olin jo lähes varma että tämä oli viimeinen kerta. Vuorokautta myöhemmin tiesin, että Ozzyn eläkepäivät ovat alkaneet ja peruin seuraavan viikonlopun kisastartit. Itselläni on helpottunut olo, päätös on nyt tehty. Enää ei ole virallisia kisastartteja. Jatkossa harrastellaan rallya/tokoa mielen ja kehon hoitona ja nautitaan pitkistä lenkeistä. Ehkä pyörähdetään kehässä. Tai sitten ei.
Ozzy on hieno koira, niin hyvin omaan käteeni sopiva. Reilu ja rehellinen. Yritteliäs. Oppivainen. Kauniskin :) Kymmenen vuoden aikana elämää pelkäävästä koirasta on kehittynyt mitä luotettavin kaveri. Ozzyn kanssa olen päässyt tekemään monta asia "ensimmäistä kertaa". Agility ja toko olivat jo ennestään itselleni tuttuja, mutta BH-koe, jäljestäminen, paimennus ja rally-toko eivät. Jos Ozzy olisi tullut minulle heti pentuna, niin miten paljon enemmän oltaisiin vielä koettu. Toisaalta, Ozzy tuli sen ikäisenä kuin tuli ja juurikin sen takia opetti minulle niin mahdottoman paljon.
Toivon Ozzylle terveitä päiviä ja pitkää elämää! Monen monta hyvää hetkeä tulevaisuuteen :)
Nyt Mörkö on talouden ainoa harrastava koira. (Ihan pienen pientä ahdistusta havaittavissa itsessäni, ja orastavaa pentukuumetta.)
Mörkö astui näihin saappaisiin rennosti eilisissä toko-treeneissä. Tokossa oli kunnon loma edellisten treenien ollessa reilu kuukausi sitten. Pari viikkoa sitten ollut toko-koe on tosin edelleen hyvin omassa muistissa ja kisan pohjalta päätin treenailla.
Alkuun tehtiin seuaamista käskytettynä kahden koiran tehdessä paikalla istumsita ja paikalla makuuta. Pidin Mörkön tietoisesti remmissä ja koitin pitää oman suuni kiinni. Hieman Mörkössä näkyi epävarmuutta, mutta loppua kohden parani sekä tekeminen että asenne. Hiljaisuustreeniä siis lisää, tietty palkkausta unohtamatta. Vaihdettiin vuoroa ja Mörkö teki oikein siistit paikalla istumisen ja paikalla makuun seuraavien koirakoiden kävellessä meidän välistä.
Yksilöliikkeiksi valitsin tunnarin ja luoksetulon. Tunnaria pitää treenata aina kun on mahdollisuus, olen itse niin ulalla tuon liikkeen kanssa etten yksin osaa treenata. Luoksetulossa oli taasen ongelmia kisoissa. Tunnari tehtiin niin että oma piilotettiin lasten leikkikuutioiden joukkoon. Oma löytyi hienosti ja Mörkö kantoi kapulan tosi nätisti. Yhtään hampaanjälkeä ei kapulaan jäänyt :) Luoksetuloa tehtiin juoksuttamalla targetin ja minun väliä. En tiedä vahvistiko tämä sinänsä luoksetuloa, mutta saatiinpa uudella tavoin tehtyä toistoja. Ei varmastikaan hukkaan mennyt.
Omalla ajalla tein tolpan kiertoa ja pari stoppia. Hömppä ennakoi stoppeja. Pysähdykset sinällään oli todella hienoa. Hieman myös kaukokäskyjumppaa. Kaikissa vaihdoissa pystyin hieman pidentämään matkaa. Pitkä matka tässä on vielä kisamatkoihin... täytyy vain luottaa että hitaasti hyvä tulee.
Loppuun tehtiin häiriönä liikkestä seiso, vieressä olevien koirien tehdessä saman aikaisesti liikkeestä maahan ja liikkeestä istu. Hyvin Mörkö stoppasi. Tällaisia pitäisi tehdä enemmänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti