Viimeisestä lomaviikosta "pyhitin" lähes puoli viikkoa maailman voittaja - näyttelyyn. Tämä siitä syystä että katsoin vähemmän stressaavaksi osallistua näyttelyjärjestelyihin vielä lomalla ollessani ennemmin kuin olisin töissä murehtinut vähäksi jääviä työtunteja ja yötunteja. Vietin siis torstaina kellon ympäri rakentamassa näyttelyä, perjantaina välipäivä Tallinnassa, lauantaina kehässä esittämässä volpinoja ja sunnuntaina viimein Ozzyn kanssa kehässä + näyttelyn purku.
Asetin pari vuotta sitten varovaisen tavoitteen että pääsisin Ozzyn kanssa MV-näyttelyyn. Varovainen tavoite siitä syystä ettei kukaan voi tietää onko lähes 12,5v partis näyttelykuntoinen vaiko ei. Ozzynkin kunto on ollut vaihteleva. Keväällä Ozzy sairasti pitkän ripulin jolloin lihaksen hävisivät pahoin. Kesällä lihaksia ja painoa saatiin ihan kivasti takaisin, kunnes taas heinäkuun lopussa iski viikon ripuli. Onneksi Ozzyn vatsa rauhoittui viikko ennen näyttelyä, niin uskalsi koiran kehään viedä. Mutta olihan tuo kieltämättä aikastamoinen silakka, minkä onnistuin tosin kohtuu hyvin piilottamaan turkin alle.
Veteraaneja oli paikalla neljä, joista Ozzy valittiin toiseksi. Joku totesikin että "se on sellainen vara-voittaja" :) Tyytyväinen pitää kyllä olla.
Mitä sitten tästä eteen päin, jää nähtäväksi. Alustavasti olin ajatellut tämän näyttelyn olevan Ozzyn viimeinen. Mutta kun koira on edelleen (tarpeeksi) hyvässä kunnossa ja tykkää olla kehässä niin miksi ei ilmoittaisi vielä jonnekin. Tiedä häntä, mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen ei ole tehty. Muutenkin mennään Ozzyn kanssa päivä kerrallaan iloiten elämän pienistä hineoista hetkistä.
Eilen aloitettiin treeniurakkamme Mörkön kanssa Niinun opissa. Olen jo parin vuoden ajan mietiskellyt, miten saisin itseäni eteen päin agilityssä. Meillä on seuran treeneissä erinomaiset kouluttajat tänäkin vuonna, mutta jotenkin on ollut kasvava tunne etten heidän opeissaan etene nykytasoa pidemmälle. Aika asiaa ainakaan ole auttanut se, että valitettavasti ryhmämme koostuu tällä hetkellä sellaisista koirista jotka eivät kestä saman aikaista treenaamista. Joten treeneissä varsinainen treeniaika jää aika vähäksi ja treenit ovat enemmän ja vähemmän ratatreeniä. Itse kaipaisin kuitenkin "vanhan ajan" treenejä, missä olisi useita treenipisteitä joidenkin ollessa omatoimitreenejä varten ja kouluttajan ollessa yhdessä.
Samoin talviaika on aina kysymysmerkki. Yleensä tammikuusta on tullut taukokuukausi omien menojen takia muutenkin, mutta muuten ei voi ollenkaan tietää minkälainen talvi on pakkasten suhteen. Taidan olla meidän ryhmästä herkin jättämään treenit kylmällä väliin, ihan ehdoton pakkasraja on -10 astetta mutta kyllä useimmiten treenit ovat alkaneet jäämään jo lämpimmillä keleilläkin väliin. Mörkön kanssa on ollut ihan tarpeeksi muutenkin tapaturmia ilman agilityvammoja, joten en halua ottaa turhaa riskiä liian kylmässä treenaamisen kanssa.
Näinpä sitten päätin kysyä Niinulta josko löytyisi joko ilta-aika tai mahdollisesti jonkun kanssa jaettu vuoro. Jälkimmäinen löytyi niin että treenit ovat jokatoinen viikko maanataisin 17-18. Sopii hyvin mulle, kun en kuitenkaan joka viikko pääse noin aikaisiin treeneihin. Onhan Niinunkin treenit (nykyajan tavan mukaisesti) ratatreeniä, mutta saanpahan ainakin ohjausteknisesti niistä enemmän. Näin pääsen toivottvavasti edes hieman lähemmäksi asettamaani tavoitetta.
Näinpä aloitimme eilen kautemme. Jostain syystä jännitin ihan älyttömästi treenejä, ja tästä syystä päätin että lähden tekemään kisamaista treeniä. En palkkaa pujottelusta, eikä radalla ollut puomia tai keinua (mikä oli palkkaamattomuuden kannalta hyvä juttu). Treenien teemana oli persuasiat ja persuohjaukset, joten radalta löytyi valssia, persjättöä ja takaa-leikkausta. Yhteen väliin halusin välttämättä kokeilla jaakotusta, onnistuneesti. Radan pituus oli 32 estettä, ja me tehtiin rata yhdessä alusta loppuun saakka virheettömästi! Hieman loppupuolella alkoi tulla lipsumista, mutta yhteistyössä saatiin nuo paikattua. Mörkö meni pujottelun hyvin, mutta karkasi jostain syystä A-esteeltä. Tätä pitää vahvistaa siis, vaikkei karkaamisesta virhettä tulekaan. Itse pitää treenata takaaleikkausta niin että maltan ja uskallan lähteä leikkaukseen tarpeeksi aikaisin, ennen kuin koira lähtee ponnistamaan.
Muutamia yksittäisiä kuvioita kokeiltiin vielä koko radan suorittamisen jälkeen, mutta koska sää oli todella kuuma ja painostava päätin pitää treenit lyhyenä. Olen erityisen iloinen siitä miten hyvin Mörkö työskenteli vaikka olikin kuuma ja tukalaa. Mun Mörö <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti