Kevään mittaan on ollut kaikenlaista mielenpäällä, niin on jäänyt kirjaamatta ylös asioita jotka ovat kuitenkin oleellisia ja myöhemmin myös tärkeitä muistoja.
Viimeisen kolmen kuukauden aikana Mörkö on startannut kolme kertaa tuloksena keskeytys, AVO3 ja AVO0. Maaliskuussa 25.3. Susa Berghäll tuomaroiman piti olla Mörkön viimeinen kisa. Tiesin että huhtikuussa tulee todella pitkä tauko ja myös menneisyydestä tiesin että vaatii tosi paljon työtä nostaa Mörkö sieltä taas itsevarmaksi toimijaksi. Kisa itsessään päätyi minun keskeytykseen, kun en vain pystynyt suorittamaan koetta kaikkien muistojen vilistäessä silmissä. Kiva ajaa Janakkalaan saakka muistelemaan, mutta toisaalta kertoo myös siitä miten merkityksellisiä asioita olen saanut Mörkön kanssa tehdä ja kokea.
|
Kisat meneem miten menee, mutta Mörkö on aina niin söpö
|
Huhtikuu meni reissussa ja minua alkoi painamaan mieltä etten halua viimeiseksi kisaksi tuollaista romahdusta muistoksi. Niinpä ilmoitin Mörkön 4.5 Maarit Hellmanin arvosteltavaksi. Koe itsessään meni todella ihanalla asenteella, mutta viereisessä hallissa haukkuvat koirat saivat Mörkön hieman epävarmaksi ja tästä syystä esimerkiksi kaukokäskyt nollaantuivat. Hypyssäkin oli kaikenlaista turhaa. Mutta fiilis oli kaikin puolin ihana. Olimme oikeasti voittajia (vaikkei se tuloksessa näkynytkään)! Alla olevat kuvat Heini Seppä, kiitos kun osallistuit kokeeseen kuvaamalla pyytämättä.
|
Hypyn jälkeen ilakointia |
|
Todistetusti onnistunut peruutus |
|
Seuraamisen perusasento |
|
Sinne se juoksee... |
|
Mörköllä on niin hieno paikka ruudussa |
Kesäkuussa 11.6. oli Pirkko Bellaouin koe. Ihan törkän kuuma päivä ja koe vielä hiekkamontussa. Vastoin odotuksia Mörkö teki töitä hyvällä asenteella. Koe alkoi merkinkierrolla. Jostain syystä liikkuri tuli melko lähelle minua (oli koko koeen ns "iholla"). Mörkö lähti kiertämään merkkiä ja palasi täydellisesti - liikkurin viereen istumaan! Siinä mietin että mitä tekisin, kun Mörkö sai vieraan hajun nenäänsä, katsoi liikkuria, tuli nuuhkaisemaan minua ja muisti vielä tulla viereen istumaan. Liikkeestä 6, vaikka itse olisin antanut omatoimisesta ongelmanratkaisusta paljon enemmän :D Luoksetulo (9, en tiedä mistä vähennys) onnistui pitkästä aikaan ja ensimmäistä kertaa ikinä saatiin pisteitä liikkeestä istumisesta (6,5 kun oli runsaat avut). Kaukot sujui niin hyvin kuin yleensäkin (9, en tiedä mistä vähennys). Ruutuun lähestyessä Mörkö huomasi ruudun lähettyvillä olleen hypyn. Onneksi en ollut itse huomannut tätä aikaisemmin, niin en turhaan jännittänyt että kuinka käy. Ja niinhän siinä kävi, että Mörkö meni hypyn kautta ruutuun mutta ei enää maahan (0). Hypyn korkeuden kanssa oli ihmeellistä säätöä ja korkeutta vaihdettiin vielä pyynnöstäni ennen suoritusta. En tiedä hämäsikö tämä, mutta Mörkö suoritti vain hypyn ja palasi viereen (0). Tässä vaiheessa koko paketti oli aivan hajalla eikä seuraamisesta tullut oikeastaan yhtään mitään (0). Sääli, sillä tässä kokeessa tuntui pitkästä aikaa että nyt on mahdollisuus ykköseen.
Tänään kävin Mörkön kanssa treenaamassa mahdollista seuraavaa koetta silmällä pitäen. Onhan tämä nyt valtava etuoikeus että 13,5v tekee edelleen onnellisena, iloisena ja terveenä asioita. Ruutua harjoittelin merkki- ja hyppy-häiriöllä, jos vaikka joskus uudestaan tulee sellainen tilanne että hyppy ja ruutu ovat vierekkäin. Seuraaminen on vain ihanaa ja liikkeestä jäävätkin onnistuivat. Lopussa rauhallinen paikkis. Onneksi tänään oli huomattavasti viileämpää niin jaksoi treenata, vaikka kyllä tästäkin 10min pätkästä tuli Mörkölle tosi hiki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti