Se on kuulkaa juhlan paikka nyt! 13v 8kk ja 9pv iässä me tehtiin se, saatiin kolmas ykkönen AVOsta! Kaikista koiristani Mörkö on se jonka kanssa olen saavuttanut tokossa eniten. Kaikista löwcheneistä juuri Mörkö on se joka on saavuttanut tokossa eniten. Korkeasta iästä huolimatta Mörkö on edelleen terve ja iloinen tokoilija! Vaikka toivoinkin saavuttavamme TK2sen, niin aika monesti tyydyin ajatukseen ettei näin tule tapahtumaan. Onneksi pienellä Mörköllä on myös sinnikäs, yritteliäs ja hiukan myös itsepäinen omistaja joka ei heti ensimmäisestä eikä kymmenennestäkään takaiskusta lannistunut ;)
Mörkön AVOn matka oli melko intensiivinen. Syykuussa 2021 saavutettu TK1 pisti miettimään voisiko AVOimessa starttaaminen olla edes mahdollista. Olisihan se niin siistiä että löwchen olisi kisannut AVOssa. Kuukauden päivät asiaa mielessäni pyörittelin ja päätin että jos saan Mörkölle opetettua merkin kierron saman vuoden puolella niin jatkan treenaamista. Onneksi merkkiä pystyy treenaamana pitkälti omalla pihalla, saatiin paljon toistoja ja lopulta metrin napanuoran omaava koira teki merkin itsevarmasti. Vuoden 2022 alussa aloin treenaamaan ruutua, ja olin hämmästynyt miten hyvät pohjat merkin kierrolla olinkaan onnistunut tekemään itsevarmaan irtoamiseen sillä ruutu eteni vauhdilla. Keväällä 2022 piti opettaa pito uusiksi kun Mörköltä jouduttiin poistamaan yksi kulmuri. Onneksi olin aikoinaan tehnyt vahvat kaukokäskyt joten se liike ei mietityttänyt. Jäävistä istuminen oli suuri mysteeri, ja ajattelin alkuun että luotan siihen ettei kisassa istumista tule kovinkaan usein. (Miten väärässä olinkaan...).
Kesäkuussa 2022 oli jännittävä ensimmäinen AVOn kisa, missä totesin että ruudun suhteen on paljon muutakin opetettavaa kuin tekninen ruutuun meno. Vaikka treeneissä Mörkö hakeutui ruutuun hyvin ja pysyi siellä, niin monessa kisassa ruutu aiheutti ongelmia koska Mörkö ei kyennyt jäämään ruutuun. Kolmessa kisassa ruutuun meneminen oli haasteellinen (tolppa, hyppy tai kentän laidalla olleet agilityesteet veivtä fokuksen). Kesän aikana koitin treenailla ruutua miten parhaaksi katsoin, kunnes lokakuussa totesin etten itse osaa asiaa viedä oikeaan suuntaan.
Lokakuussa 2022 otin yhteyttä Sirke Viitaseen ja muutaman kerran jälkeen palkkausta muuttamalla Mörkö oli ruudussa itsevarma koira. Sirken avustuksella treenattiin muutenkin liikkeiden välejä, kehään tuloa ja ylipäätänsä asioita joita pystyy vahvistamaan jotta koiran itsevarmuus on huipussaan. Tämä tuotti tulosta, kun lokakuun kisoista tuli se ensimmäinen himottu ykkönen!
Loppuvuotena oli intensiivinen treeni- ja kisaputki. Minulle muodoistui rutiiniksi käydä pari päivää ennen kisoja tekemässä treeni missä teen kaikki liikkeet läpi kisamaisesti. Mörkö osoitti syksyn aikana, ettei Mörkö ole koira joka kaipaa variaatioita. Koira halusi ennemminkin selkeyttä, että se tiesi koko ajan mitä on seuraavaksi tulossa. Onneksi Mörköllä ei ole taipumusta ennakointiin, niin Mörkön kanssa pystyi treenaamaan aina samalla kaavalla. Vaikka asioita tehtiin samalla tavalla aina, koitin panostaa monipuolisuuteen treeniympäristöjen ja palkkaamisen kanssa. Katon onnistuneeni tässä, sillä Mörkö oli aina motivoitunut treenikaveri. Työ palkittiin tammikuussa 2023 toisella ykkösellä.
Epätoivoisia kisayrityksiä oli vielä pari, sillä olin päättänyt että kisaaminen loppuu maaliskuussa 2023. Tämä siitä syystä että tiesin huhtikuussa tulevan pitkän treenitauon ja johtuen Mörkön iästä tiesin myös että pitkät tauot aiheuttivat koiralle aina epävarmuutta. Liekö aivosolut kerenneet ruostumaan käyttämättöminä. Lisäksi aloin alkuvuodesta epäilemään Mörkön kuuloa. Useampikin kisa kaatui siihe, että meidän suorituksen aikana pamahti ovi tai kuului jokin muu yllättävä ääni. Mörkö ei pelkää ääniä, mutta esimerkiksi luoksetulossa Mörkö lähti äänen kuultuaan. Se "viimeinen" kisa maaliskuussa päätyi keskeytykseen, sillä en voinut olla Mörkölle reilu ohjaaja kehässä kun samaan aikaan itseäni itketti ajatus viimeisestä kisasta tosi paljon.
Tästä viimeisestä kisasta jäi aika paljonkin paha mieli, sillä en halunnut muistoon jäävän monella tapaa surkeaa suoritusta vaan sen kun meillä on kehässä kivaa. Niinpä toukokuussa kokeilin miten hyvin koiralla on lähes kahden kuukauden tauon jälkeen asiat muistissa ja käytiin tekemässä toukokuussa 2023 hyvän mielen kisasuoritus. Tulosta ei tästä tullut kuin AVO3sen verran (ne äänet...) mutta sitäkin suurempi hyvä mieli. Kesäkuussa kävin kisapaikassa minkä tiesin rauhalliseksi. Tässä kisassa kuumuudesta huolimatta lämpötila ei ollut haaste vaan hyppy ruudun vieressä. Heinäkuu meni omissa jutuissa ja pääsin muutenkin vain varasijoille. Elokuussa 2023 sain viimein kisapaikan ja mietiskelin että kuinkahan kauan kisaamista kannattaa enää jatkaa...
Ja viimein se elokuun kisa 6.8. oli se kisa kun lähes kaikki onnistui!
Paikalla istuminen 10 Ei mitään sanomista. (Onneksi treenasin tätä pari päivää aikaisemmin, koska silloin Mörkö meni maahan kesken kaiken)
Hyppynouto 9 Tavanomaista kapulan pyörittelyä. Minua jännitti 20cm korkeus sillä olen treenannut vain 10cm korkealla hypyllä. Hämmästyin että Mörkö teki palautuksen hypyn kautta.
Merkin kierto 9 Ei taidettu koskaan saada merkistä täysiä pisteitä, eikä minulle koskaan selvinnyt mikä olisi pitänyt olla paremmin.
Kaukot 5 Mörkö teki ekan istumisen ja maahan menon mutta ei tehnyt toista. Kerta se on ensimmäinenkin että näin käy.
Liikkeestä istu 8 Jonkinmoisilla ylimääräisillä avuilla autettu. Lopulta opetin Mörkölle liikkeestä istumisen kun se oli lähes joka kokeessa "arvottu" liike. Kymmenessä viimeisessä kokeessa istuminen oli aina.
Ruutu 10 Mörköstä näki että on vaikeaa, kun alla oli itsetunnon kannalta haastava liikkeestä istuminen. Mörkö meni ravilla ruutuun, pysähtyi ihan ruudun etureunalle ja meni maahan. Sanoisin jopa että hieman ennakoi mutta sain tämän korjattua nopeilla käskytyksillä kun tunnen koirani niin hyvin.
Seuraaminen 8 Alku meni haisteluksi (paineen nollaamista), suurin osa seuraamisesta juuri niin hienosti kuin Mörkö osaa!
Luoksetulo 10 Voi että kun jännitti! Mörkön kuulosta johtuen se oli monessa kisassa lähtenyt liikkurin käskystä ja kun olin treeneissä palauttanut koiraa paikoilleen niin lopputuloksena Mörkö harvoin lähtei enää ensimmäisellä käskyllä. Toivoin niin kovasti että Mörkö pysyy - ja lähtee. Ja Mörkö teki täydellisesti.
Kokonaisvaikutus 9
Yhteensä 276 p, toinen sija, koulutustunnus TK2
Kysyin jo kehäsäs että riittääkö ykköseen. Ja kun sain vastauksen hämmensin tuomaria tuulettamalla kunnolla. Kerroin kyllä että viimeinen ykkönen rodun ensimmäiseen koulutustunnukseen tuli juuri :D
Mörkö sijoittui jokaisessa kokeessa toiseksi mistä sai ykköstyloksen |
Mun pieni taitava löwchen <3 Mörkö on opettanut minulle valtavasti koulutustaitoa niin agilityssä kuin tokossa. Olen saanut nauttia Mörkön sokeasta luottamuksesta, myös vaikeita asioita opetellessa. On valtava etuoikeus että koira tässä iässä on edelleen fyysisesti kykenevä tavoitteelliseen treenaamiseen. Mörkö jättää suuret saappaat taakseen, ainoastaan rally-tokossa on Mörkön saavutus ohitettu. Toivottavasti uusia tekijöitä on kentillä pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti