Tajusinpa helmikuun kisoissa, ettei Mörkö ole koskaan ollut rento itsensä tietyssä hallissa kisatessa. Turhautti hirveästi kun tämän tajusin, tietenkin tuore AVO0 käsissä. Samaan aikaan olisi ollut kisat kauempana, ja ärsytti kun olin valinnut kisan kilometrien perusteella enkä ollut osannut valita sen mukaan missä koira toimii parhaiten. Noh, olihan tämäkin hyvä havainto ja opiksi seuraavien koirien kanssa.
AVO0 Kaarina Pirilä
Paikalla istuminen: 10, hyvä istuminen mutta olin hämmentynyt miten löysästi Mörkö tuli kehään ja miten paljon koira pyrki haistelemaan
Noutohyppy: 0, jotain aivan kauheaa. Mörkö malttoi odottaa käskyä, nouti kapulan ja hyppäsi vielä takaisinkin - ja alkoi haistelemaan! Mörkö unohti täysin tehtävän.
Merkki: 9,5, lähestyminen vaikeaa ja jotenkin koko suoritus oli tahmea. Mörkö ravasi koko liikkeen.
Kaukokäskyt: 7, ylimääräisiä käskyjä niin istumisessa kuin maahan menosskin
Liikkeestä seiso: 0, Mörköllä ei ollut aikomustakaan pysähtyä. Alkaa kuulon aleneminen näkymään...
Ruutu: 0, Mörkö lähti hyvin ruutuun mutta ei pystynyt pysähtymään sinne ja uusinta lähtyksellä kiersi läheisen tolpan
Seuraaminen: 6, Itse seuraaminen oli ihan OK mutta askeleet tapahtuivat yleisöön päin ja Mörkö ei vain pystynyt tekemään askelia eteen eikä taaksi kun ihmisten läheisyys ahdisti
Luoksetulo: 10, ihan ok luoksetulo mutta Mörkö vilkuili yleisöä ja siksi juoksi ihan mutkalla
Kokonaisvaikutus 9, kuulemma ohjaajaan reiluudesta koiraa kohtaan vaikka myönnän kyllä että veetutti aika lailla
Tällä suorituksella 180/320 ja kiva kun kävit.
Ja mitä teen seuraavaksi? Ilmoitan koiran samaan halliin kisoihin. Ihan siitä syystä ettei muita kisoja ole tarjolla ja hetken kisakalenteria tuijotellessa tajusin että Mörkön kisaaminen loppuu maaliskuun vaihtuessa huhtikuuksi. Huomasin vuodenvaihteessa ettei useamman viikon kisatauko tehnyt Mörkölle hyvää, ja nyt on niin nihkeä tilanne etten pääse huhtikuussa yksiinkään kisoihin. Joten, kilpajuoksu aikaa vastaan alkaa kääntymään minua vastaan. Vaikka Mörkö on pirteä ja fyysisesti hyvässä kunnossa, niin koirassa on nähtävissä miten sen kuulo on mennyt jo paljon huonommaksi. Kuuron koiran kanssa on hankala kisata.
Kävin kisaviikolla treenamassa kertaalleen hallissa ja saatiin ihan kiva fiilis. Lähdin kisoihin ajatuksella ettei tälläkään kertaa tule tulosta, mutta ainakin aion pitää hauskaa kehässä.
AVO2 Susa Berghäll
Paikalla istuminen: 10, hyvä istuminen, mentiin ryhdikkäästi kehäänkin
Noutohyppy: 0, Mörkö varasti taas! Ja kiersi kaiken lisäksi vielä hypynkin. Mietin kyllä kun sanoin odota, että nyt ei ehkä ollut tarpeeksi painokkaasti. Nyt minun täytyy ryhdistäytyä ja keretä seuraavan kerran kutsumaan koira takaisin jos varastaa.
Merkki: 8, ensimmäisellä käskyllä karvakaan ei värähtänyt. Odottelin puolisen minuuttia ja käskytin uudestaan. Tällä kertaa Mörkö suoritti merkin laukalla.
Kaukokäskyt: 10, aivan nappiin
Liikkeestä istu: 0, taaskaan Mörköllä ei ollut yritystäkään pysähtyä. Se kuulo...
Ruutu: 10, meidän ensimmäinen 10! Ruutuun lähetys oli tolppien välistä, eikä Mörkö edes katsonut tolppia. Kaiken kaikkiaan erinomainen suoritus.
Seuraaminen: 8,5, jälleen yleisöön päin nihkeämpi seuraaminen, muutoin OK
Luoksetulo: 10, täydellinen suoritus
Kokonaisvaikutus 9
AVO2, pisteitä 234. Jossittelua, jos hypystä olisi tullut vaikka 6 niin olisi ollut ykkönen... Mutta mikä fiilis! Ihan parasta Mörköä, iloinen, reipas ja yhteistyökykyinen. Meillä oli tosi kivaa kehässä :)
Hiukan yllättäen haasteellisin liike ei olekaan enää ruutu vaan jäävät. Jos tietäisin että kisaamista on edessä vielä enemmän niin opettaisin koiralle eri käskyt seuraamiseen ja jäävän valmistelevaan osuuteen. Jos se auttaisi koiraa olemaan skarpimpana jäävän käsäkyn kuuntelun (ja vartaloeleiden lukemisen) kanssa. Mutta nyt kun kisoja on jäljillä enää kaksi niin en taida ihmeitä saada aikaiseksi. Pitää vaan hyväksyä että jäävät on jatkossakin 0. Mahdollisuus viimeiseen ykköseen on jäämässä kyllä tosi ohueksi. Kaksi kisaa jossain määrin kuuroutuneen koiran kanssa. Itkettää, sekä se että tämä matka on loppumassa sekä se ettei taideta saavuttaa (minun) tavoitetta. Mutta parhaamme kyllä yritämme, minulla ei ole tapana luovuttaa!