Kymmenes kisa tokon AVOssa toi toisen AVO1 tuloksen pistein 262. Tällä sijoituttiin 2/7. Kyllähän näitä kisoja on kerennyt alle jo turhankin monta, mutta näen tässä myös meidän oppimatkaa. Ensimmäiseen kisaan mennessäni olin ylpeä jo siitä että ylipäätänsä uskalsin mennä katsomaan onko oma käsitys osaamistasosta yhtään realistinen. Tavoitteena oli saada tulos ja tästä hieman jäätiin. Kisa kuitenkin toi esiin ongelman ruudun kanssa mitä en olisi treeneissä osannut koskaan nähdä. Seuraavat neljä kisaa (3. tulos, 2. tulos, 3. tulos, ei tulosta) koitin ratkoa ongelmaa yksin, mutta lopulta totesin etten osaa ja aloin etsimään ratkaisuna ulkopuolista apua. Tämä tuottakin heti tuloksen kun tuli ensimmäinen 1. tulos joskin seuraavissa kisoissa (2. tulos, 3. tulos, ei tulosta) näkyi miten olin keskittynyt pitkään vain ruutuun kun alkoi perusasiat tökkimään. Joskin näissä viimeisissä kisoissa myös Mörkön into suorittaa tehtäviä ennen lupaa aiheutti myös suuria pistementyksiä. Paluu perusasioiden äärelle tuotti tänään arvostelun ilman nollia.
Tuomarina Mari Väänänen (ja ei, en valikoi hänen tuomaroimia kokeitaan vaan joskus vain asiat menevät näin. Tämän päivän tuomari oli kipeänä ja häntä tuli Väänänen sijaistamaan.
Paikalla istuminen 8: taas Mörkö lähti sivulta juuri kun liikkuri sanoi liike alkaa. Tuli kuitenkin käskystä sivulle ja muuten siisti suoritus.
Luoksetulo 9: arvasin jo koiraa jättäessä että merkkikartio kiinnostaa Mörköä ennen sivulle tuloa. Koitin ottaa sivuttaisetäisyyttä kartioon mahdollisimman paljon että koira tulisi suoraan sivulle kun en mahtunut seisomaan kartio jalkojen välissä. Ei riittänyt etäisyys, vaan Mörkö kävi tsekkaamassa kartion ennen sivulle tuloa.
Kaukokäskyt 8: Ensimmäinen istumaan nousu hyvä, mutta toiseen piti antaa kaksi lisäkäskyä.
Liikkeestä seiso 10: Vihdoinkin onnistuminen! Tässä menikin useampi koe että jotenkin säädettiin liikkeen kanssa.
Merkki 9: Taattua Mörköä, merkille ravilla ja paluu laukalla.
Seuraaminen 7,5: Jos Mörkö olisi nuorempi tekisin seuraamiselle jotain sillä on sääli että Mörkön hyvä seuraaminen on hiljalleen murenemassa. Käännöksess vasempaan Mörkö jäi haistelemaan ja kutsuin lisäkäskyllä mukaan. Yhden perusasennon Mörkö kyllä teki mutta meni jostain syystä maahan. Tästä kuitenkin onnistunut peruutus! Täyskäännökset ovat liian väljiä. Muuten hyvää seuraamista iloisella ilmeellä :)
Hyppynouto 9: Edellisistä kisoista oppineena sanoin "odota!" kuuluvasti ennen kuin liike alkoi. Kannatti, sillä Mörkö pysyi käskyyn saakka paikoillaan. Nouto on kyllä tosi ihana kun Mörkö selkeästi tykkää siitä <3 Ja vaikka tälläkin kertaa näytti että Mörkö tulee hypyn ohitse niin korjasi viime hetkellä linjan niin että suoritti hypyn palatessakin.
Ruutu 5: meidän koko toko-uran työvoitto! Mörkö paineistuu hirveän helposti ja kun meidän kupla poksahtaa sielä on tosi vaikea enää nousta ylös. Jos Mörkö huomaa tehneensä jotain ei toivotusti, niin melkeinpä aina työkyky on siltä treeniltä / kisalta mennyt. Ruutu suoritettiin meille haastavasti yleisöön päin. Mörkö merkkasi ruudun hyvin, mutta lähti tavallisesta poikkeavasti ruutuun ravilla ja häntä hieman matalana. Ruudussa Mörkö ei pystynyt pysähtymään stanna-käskyllä, vaan sai päähänsä suorittaa oikean etukulman ruutumerkin ja palata luokseni. Tätä ei ole ikinä ennen tapahtunut, mutta onneksi kerrankin olin lukenut läksyni ja tiesin miten säännöt menee. Annoin Mörkön tulla takaisin lähelleni mutta ennen kuin Mörkö kerkesi tulla sivulle käskin uudestaan ruutuun. En muista käytinkö pelkästään suullistä käskyä vai myös käsimerkkiä. Ihme tapahtui! Vastoin omia odotuksia Mörkö lähti suorittamaan ruutua, tälläkin kertaa Mörkö lähti ravilla ja häntä selkeästi alhaalla. Ei tuntunut pienestä koirasta hyvältä. Tällä kertaa Mörkö pysähtyi stanna-käskyllä, meni maahan ekalla ja minun onnekseni nousi vielä istumaankin ensimmäisellä käskyllä. Pieni Mörköläiseni, koira ei ole ikinä pystynyt korjaamaan ruutua edes treeneissä ja nyt se teki sen kokeessa <3
Kokonaisvaikutus 9
Yhteensä 262 ja toinen sija!
Taitava ja pätevä pieni suuri koira! |
Kisa tuntui jotenkin kauttaaltaan vaikealta ja tahmealta, vaikka pisteet muuta näyttävätkin. Nyt pitää hetki miettiä että mitä ihmettä teen tulevina viikkoina ennen seuraavaa koetta. Siitä olen kuitenkin tyytyväinen, että päätin joustaa alkuperäisestä ajatuksestani eli että Mörkön kisat olisi kisattu vuoden vaihtuessa. Päätin jatkaa, koska koira on terve ja iloinen sekä treeneistä nauttii kumpikin. Toivottavasti se kolmaskin himoittu tulos vielä tulee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti