Jälleen yksi nolla, mutta ei nousunolla. Ovatpa nyt kyllä tosi tiukassa, nousunollat siis. Onhan se tosi hienoa että tulee puhdasta ja nopeaa rataa, mutta kyllä se kieltämättä hiukan harmittaa että edes 4,4m/s etenemällä ja puhtaalla radalla ei irtoa nousunollaa. Mutta jatketaan siis kakkosissa, myös tämän viikonlopun jälkeen.
Koronarajoitukset harmillisesti mutkistavat meidän kisaamista. Tikrun pitäisi ehdottomasti päästä hengaamaan halliin, mutta nykyohjeistuksilla tätä on vaikea tehdä. Niinpä nytkin ensimmäiselle radalle lähtiessäni Tikru kävi ihan hirveillä kierroksilla, ja koira on tällöin aina hiukan outo radan alkuosan. Nyt Tikru ei mitenkään voinut istua lähdössä ja toisella hypyllä tuli aika käsittämätön kielto. Se hiukan harmitti, että päätin rohkeana kokeilla minulle jostain syystä vaikeaa takaakierto persjättöä takaakierto valssin sijaan - tämä maksoi nollan (ja vielä nousunollan!). Alkaa olemaan niin monesti toistunut ongelma, etten oikein tiedä millä lihaksilla uskalla ohjausta kisoissa kokeilla, ja toisaalta taas olis pakko uskaltaa (ja onnistua) sillä ohjauksena takaakierto persjättö on ainakin minulle nopeampi kuin takaakierto valssi. Jotain pitää keksiä, mutta onnettomasti ei ole mitään ajatusta mitä tehdä tälle yli kymmenen vuotta minua vaivanneelle asialle. Lohdullista oli toki se, että Tikru teki muuten hyvän radan ja täydellisen juoksupuomin. Etenemä 3.67m/s ja sijoitus 2.
Hyppyradalle lähti rennompi kaveri mukaan, mutta silti istuminen ahdisti lähdössä. Leikitin Tikrun kuitenkin istumaan. Tällä kertaa tein toisella esteellä takaakierto valssin ja tehtiin hyvä rata. Myös pujotteluun meno kovasti vauhdista onnistui nyt ensimmäistä kertaa kisoissa. Etenemä 4.4m/s ja sijoitus 2. Nolla, mutta ei nousunollaa. Sinänsä pitää olla tyytyväinen, taisi olla oma ennätykseni ikinä etenemällä mitattuna.
Postiivista kisoissa oli se, että Tikru kestää nykyään kaksi starttia. Ei tapahdu enää jälkimmäisellä startilla omituisia sijaistoimintoja. Sekin on huippua että olen pystynyt koulutuksellisesti viemään koiraa eteen päin keskeneräisissä asioissa niin että juoksupuomi tuntuu rennolta ja luotettavalta, samoin kuin pujottelut on nyt onnistuneet hyvin. Mutta mitä ihmettä teen itseni kanssa? Miten viedä omaa ohjausteknistä osaamista eteen päin? Nimen omaan persjätön ja takaakierto persjätön suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti