Olen jo pari vuotta ollut enemmän ja vähemmän hämilläni siitä kun Tikrun juoksupuomi ei oikein edisty. Tietty asiaan vaikuttaa pari minun raskautta ja siitä koitunutta pidempää taukoa. On vaikea edistyä jos treenaaminen tapahtuu useiden kuukausien välein, ja vieläpä opetustapaa kertaalleen muuttamalla.
Viime syksynä tein juoksaria ensimmäistä kertaa enemmän ajatuksella neljän kuukauden ajan, mutta vaikka koko syksyn kävin joka toinen viikko ammattilaisen ohajuksessa ei homma oikein tuntunut edistyvän. Neljä kuukautta myöhemmin minulla oli tasaisella paljon varmemman oloisesti työskentelevä koira, mutta puomilla homma tuntui olevan aika suuri kysymysmerkki koiralle. Epäilin jo silloin ettei tehtävä ole oikeasti Tikrulle selkeä, mutten osannut kysenalaistaa sitä kun kaikki sanoivat Tikrun selkeästi ymmärtävän tehtävän kun teki tasaisella niin hyvää työtä.
Jälleen juoksari jäi kevääksi kunnes kesällä päätin ottaa viimeistä kertaa asian työn alle. Johan nyt on per**le jos ei yhtä juoksariprojektia saa valmiiksi. Muuten kisavalmis koira menee aivan hukkaan. Joten ostin ensin Ilomme-kurssin, jonka anti oli kohdallani äärimmäisen tärkeä mutta toisaalta mitätön. Tärkein anti koko kurssilla on ollut se, että otin itseäni niskasta kiinni ja tein kunnon juoksutargetin ja helposti puomiin kiinnitettävän maton. En vain jaksaa säätää treeneissä, kun treeneissä voi keskittyä itse asiaankin. Toki kurssin myötä aloin jälleen treenaamaan säännöllisemmin kropan hallintaa ja erilaisia takajalkojen taitotehtäviä, mutta eivät nämä mitenkään uusia juttuja olleet. Hyvänä katalysaattorina kurssi kyllä muuten toimi, sain viimein treenattua säännöllisesti ja pidettyä treenipäiväkirjaa.
Koko kesän treenasin vain targettia. Suoria lähestymisiä, vinoja lähestymisiä. Suoria poistumisia, vinoja poistumisia. Niin että itse olen liikehäiriönä tai jään taustalle. Oli muita koiria ja lapsia häiriönä. Ja Tikruhan suoritti targettia reilusti yli 90% onnistumisprosentilla. Elokuussa otin puomin rampin mukaan harjoituksiin ja kyllä Tikrun osumat puomilla olivat paremmat kuin ennen, mutta vieläkään se ei mitenkään hakeutunut targetille. Olin hämmästänyt sekä hämilläni. Koitin keksiä kuka voisi osata auttaa, keneltä kysyä neuvoa.
Tänään sitten Juulia Savolaisen yksärillä sain ymmärrystä ja selityksiä. Ei Tikru oikeasti ajatellut suorittavansa targetille, se oli vain opittu reitti namimaatille/namikupille/palkaavan ihmisen/piilossa olevan palkan luokse. Takajalkaosuma oli muovautunut sopivaksi tavaksi ylittää target, koska näin sai parhaimman pidon ja voiman poistua targetilta. Kun etupalkka otettiin pois, ei koiralla ollut mitään mielenkiintoa targettia kohtaan. Mielenkiinto kyllä syntyi erittäin suureksi kun laitoin koiran nähden targettia maahan, mutta tässäkin triggerinä toimi minun toiminta eikä niinkään koiran halu päästä targetille. No tämähän selittää sen miksei target tunnu olevan puomilla koiran tavoittelun kohde.
Pohdittavaksi jää nyt miten saada itse targetista toiminnan kohde, miten kasvattaa motivaatiota siihen. Lelupalkka tai ainakin namipallo tulee nyt käyttöön, ja tämä lisää asian monimutkaisuutta huomattavasti kun Tikru ei ole mikään maailman innostunein lentävän lelun perään lähtijä. Se jahtaa ja retuuttaa kaikkein mieluiten. Iso pähkinä on nyt purtavana, ja voin myöntää että juuri nyt hirvittää astua pitkälti omallekin epämukavuusalueelle. Omaa motivaatiota kasvattaa se, että todennäköisesti muu opittu toiminta siirtyy kyllä targetille nopeasti KUN nyt ensin keksin ratkaisun tähän tämän hetken ongelmaan. Kaikki tehty työ ei missään nimessä ole mennyt hukkaan, vaan se on nyt hetken tauolla.
Sain Juulialta myös puomilla olemiseen ja puomilla rentouden kasvattamiseen hyvät ja yksinkertaiset ohjeet miten edetä. Myös tulevaisuuden treenistepit ovat selvillä, sitten kun target on kohde myös koiralle. Pitkästä aikaa tiedän missä oikeasti mennään, mitä pitää tehdä ja aika pitkälti vielä miten kannattaa tehdä.
Ylipäätänsä sain ensimmäistä kertaa vuosiin maksullisesta koulutuksesta ajatuksia, idoita ja konkreettisia ohjeita. Minusta tuntui pitkästä aikaa, että kouluttajaa oikeasti kiinosti viedä meitä eteen päin eikä vain ohjata ko kerran treenit läpi. Olen ollut monellakin hyvällä kouluttajalla viime vuosien aikana, mutten ole aikoihin ollut näin innostunut siitä että minua kuunneltiin kokonaisvaltaisesti. Ei vaan todettu että hyvinhän se meni, jatka samaan malliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti