Tikru pääsi eilen ensimmäistä kertaa ulkopuoliselle kouluttajalle. Oli kiva huomata ettei uusi paikka ja uudet esteet aiheuttaneet mitään koiran käyttäytymiseen. Aidan takana olleet (hauukkuvat) koirat aiheuttivat pientä häiriötä, varsinkin kun rata oli ihan vieressä. Kauempana tehdessä Tikru ei ottanut häiriötä koirista.
Tehtiin kahdessa osassa ja aloitin kummankin osion pujottelulla. Kovasti oli maltti hukassa ja jouduin useamman kerran lähettämään pujotteluun ennen kuin malttoi pujotella loppuun saakka. Itsevarmuutta ja rutiinia siis lisää. Tein kummassakin osiossa myös lähdössä pysymisen treenaamista, ei mitään ongelmaa. Ei uskaisi että yksi treenikerta toi näi hyvää tulosta! Uudessa paikassa, häiriössä ja korkeassa vireessä pysyi pieni eläin paikoillaan vapautukseen saakka.
Radan pätkät onnistuivat hyvin, joskin näkyyhän kokemattomuus koirassa. Irtoamisissa varsinkin sai vielä tukea ohjauksella. Toisaalta takaakierto-persjättö ja ensimmäistä kertaa yritetty takaakierto-puolivalssi onnistuivat taas hyvin. Putkia pitää minun muistaa taas treenata itsenäisesti... kyllähän koira putket menee, mutta ei edelleenkään ammu sisään sellaisella draivilla kuin haluaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti