Vapaa-ajan suorittamista ja harrastusahdistusta viikon ajalta

Äitiys ja harrastaminen. Harvassa on ne joiden harrastaminen ei ole muuttunut lapsen tulon myötä. Paljon on niitä harrastajia jotka ovat jatkaneet harrastamista uusin tuulin. Paljon on myös niitä joilla oma harrastaminen on jäänyt. Onneksi lapsellani on hieno Isämies joka mahdollistaa harrastamiseni, mutta missään nimessä harrastaminen ei ole enää samanlaista kuin aikaisemminkin. Pari rajoittavaa tekijää ovat aika, raha - ja jatkuvasti huono omatunto milloino mistäkin. Milloin siitä että olen poissa kotoa, milloin siitä että olen kotona, milloin ottaa päähän kun ei lenkkeily ole tarpeeksi tehokasta, milloin tuntuu siltä ettei treeneissä saa kaikkea irti. Ylipäätänsäkin viime viikkojen tekemisessäni on ollut ohjaavana tekijänä ajan maksimaallinen hyödyntäminen. Ja kun tavoitteet ovat ihan tapissa niin tuntuu ettei ikinä onnistu. Tästä taas tulee pahaa mieltä, minkä koirat aistii ja sitten on kaikkia ottaa päähän. Lopulta tuntuu kotiin tultua että harmittaa enemmän kuin ennen lähtöä. Puuh...

Pääsiäisperjantain kisoista ei paljoa kerrottavaa. Erittäin hyvää tekemistä Mörköltä, itse ryssin pujottelun kummallakin radalla. Maalissa päälimmäinen tunne oli pettymys. Pettymys mistä? Koira toimi erinomaisesti, omat kintut olivat vikkelät, meidän taidot ovat oikealla tasolla. Ei siis mitään syytä olla pettynyt vaan palkita koira aidosti, tarkotitaen sitä. Kuitenkin päällimmäisenä tunteena pettymys. Ja Mörkö kyllä aistii sen...

Sunnuntaina Tikrun kanssa käytiin treenaamassa puomia ja rengasta. Koira oli kovin hitaanlainen ja tuntui ettei innostu mistään. Rengas on ihan plääh ja puomissa jumitettiin huonon osumatarkkuuden kanssa. Kotiin lähdin jälleen itkukurkussa, kun treenaaminen on kuitenkin aika harvinaista herkkua ja sitten treenikerroista ei saa mitään irti...

Maanantaina aamulla päätin lähteä koirien kanssa pitkälle lenkille. Lenkki oli koko ajan suorittamista. Piti kävelä reippaasti, jotta oma ja koirien kunto nousee. Jotta saadaan maksimoitua lenkin pituus ennen kuin piti taas olla kotona. Tämä tietty johti siihen, että koirien haistelemiset alkoi harmittamaan. Mörkö aisti harmistuksen ja alkoi herkkänä koiranan "hiipimään perässäni" mikä taas alkoi harmittamaan minua vieläkin enemmän. "Miksei koira voi juosta ja nauttia vapaudesta kun kerrankin päästiin metsään?". Tulin kotiin enemmän stressaantuneena kuin mitä olin lähtenyt ja istahdin lapsen kanssa helpottuneena sohvan nurkkaan...

Maanntaina illalla Tikrun treenit. Lapsella hirmunälkä juuri ennen treenejä, mikä ei ollut ongelma sillä voisin mennä treeneihin treeniajan loppupuolella. Mentiinkin, ja tehtiin ensimmäistä kertaa 3-5 esteen sarjaa ja siinä ensimmäiset valssit ikinä. Oikeasti Tikru teki hyvin. Lähti ohjaukseen kivasti ja teki (lähes) mitä sanottiin. Päällimmäiseksi tunteeksi jäi kuitenkin pettymys (mistä?). Loppuun tehtiin vielä puomia. Samaa tervanjuontia totesi Tikru, eikä vahingossakaan ottanut yhtään laukka-askelta, saati että osumisprosentti oli mitenkään hyvä. Kotiin lähtiessä mietin onko tässä mitään järkeä. Työmäärä mikä Tikrun kanssa pitää tehdä jotta olla kisavalmiita on valtava ja jos alkumetreillä alkaa jo kyllästyttämään, niin...

Tässä vaiheessa tuntui pahalta. Tuntui pahalta koirien kanssa lenkkeily. Tuntui pahalta lenkkeilemättömyys. Ahdisti ajatus että ei harrastaisikaan koirien kanssa. Kyllästytti ajatus koirien kanssa treenaamisesta. Aikani asiaa pohdin ja pystyin sanoin sanomaan mistä on kyse: SUORITAN VAPAA-AIKAA!!! Ei ihme että vapaa-aika on kuluttavaa eikä antavaa. Ei ihme ettei tullut koskaan onnistumisen fiiliksiä.

Keskiviikkona Mörkön treenit. Ensimmäistä kertaa pääsin treeneihin ihan vain kahdestaan, minä ja Mörkö. Ei Tikrua mukana, eikä lasta. Pääsin tekemään tutun kaavan mukaan 10min tehokkaan lämmittelyn. Treeneissä oli sopivasti oikein naseva pujottelukulma. Tätä hinkattiinkin lähes 10min ajan. Välillä vitutti kuin liito-oravaa ilmakuopassa, mutta kasasin itseni ja sain tsempattua Mörkön mukaan ja me tehtiin se pujottelu lopulta! Lähdin heti kotiin, nappasin Tikrun mukaan ja käytiin puolen tunnin jäähdyttely perään. Vaikka treenin sisältö ei omalta kohdaltani ollutkaan optimi, olin silti tyytyväinen. Ennen kaikkea en ollut suorittanut vapaa-aikaani. En antanut sen harmittaa että käytännössä hinkattiin kahta estettä lähes koko treenin (muiden tehdessä 24 esteen rataa). Ihan suosiolla suunnittelin kilometreissä hieman lyhyemmän jähdyttelylenkin. Miten hillittömän helpottunut, iloinen ja onnellinen olo minulla olikaan!

Tänään Tikrun juoksaritreenit. On harjoiteltu paljonkin, kehitys ei ole vaan ollut toivotunlaista. Olin tyytyväinen että päästiin madalletulla puomilla treenaamaan. Tikru tarjosti hyvin vaikioidusti väärää toimintamallia, vauhdilla tai vireystilalla ei ollut merkitystä. Liekö satuttanut tassunsa kontaktilaudan reunaan tai on ottanut kiintopisteeksi kontaktilaudan reunan ennemmin kuin maanrajan. Tehtiin muutama muutos, saatiin rikottua kaava ja lopussa useita onnistuneita toistoja. Tikrulla pysyi koko ajan mieli hyvänä ja teki toistoja laukalla. Itse lähes helpottuneena totesin itselleni että minunkin on pakko nöyrtyä ja ruveta "kikkailemaan" apuvälineillä. Koska näin saatiin selkeästi tulosta. Viikkojen aikan Tikrun tekeminen on mennyt eteen päin, joskaan ei alkuperäisesti toivomallani tahdilla. Nyt kun realistisesti analysoin tilannetta, niin toivomani tahti on ollut epärealistista suorittamista ja todellisuudessa jatketaan rennoimmin mielin ja pienemmin tavoittein. Olin jälleen helpottunut.

Olen keskustellut aiheesta, vapaa-ajan suorittaminen, muutamankin äidin kanssa. Joillakin on mennyt useampi vuosi tajuta tilanne. Toiset jättivät harrastamisen. Onneksi sain puettua tuntemukseni sanoiksi, jotta saatoin kertoa itselleni mikä on ongelmana. Nyt voin pyrkiä nauttimaan omasta ajastani, jotta saan energiaa olla kotona perhe-elämän keskiössä.