tiistai 21. kesäkuuta 2016

Mukana myös löwchen - Lahden SM-kisat

Viime viikonloppuna oli viimein jo puoli vuotta odotetut SM-kisat! Tässä odotellessa oli myös välillä oma motivaatio koetuksella kun tiesi mitä pitää harjoitella, mutta jonossa oli myös monta mielekkäämpää harjottelukohdetta. Välillä oli tylsää pitää fokus tavoitteellisessa tekemisessä, mutta siitäkin huolimatta se mikä tehtiin tehtiin ilolla.

Valmistautuminen kisoihin meni lopulta aika mönkään. Toukokuun alussa Mörkö oli todella jumissa, ja jouduin käyttämään Mörköä neljä kertaa osteopaatilla ja kerran pääsin onnekseni näyttämään Mörköä kranio-sakraaliosaajalle. Koska hoidot olivat lähekkäin en osaa sanoa mikä vaikutti mihinkin, mutta ei sillä ole oikeastaan väliäkään koska hoitojakson jälkeen kotoota löytyy iloinen, energinen ja leikkisä koira joka käyttää hyvin takajalkojaan!

Olin huoltanut koko kauden Mörköä normaalia enemmän, mutta niin oli kausikin normaalia rankempi. Tikrun tulo laumaan lieneen aiheutti ylimääräistä stressiä, ja ylimääräistä leikkiä varsinkin. Mörköhän alkoi oireilemaan kummamllisesti jo ennen vuodenvaihdetta mihin ei eläinlääkäristä löytynyt syytä. Treenit kuitenkin kulkivat ja koira oli fyssarilla yllättävänkin hyvässä kunnossa. Jokin kuitenkin kerrytti ylimääräistä painetta niin ettei kroppa enää jaksanut toukokuun alussa. Onneksi jäi aikaa kuitenkin noin viisi viikkoa. Ei siinä ajassa pahemmin kuntoa kasvatettu, mutta peruskunto oli onneksi tarpeeksi hyvä kun saatiin jumit pois.

Perjantaina käytiin tutustumassa kisapaikkaan ja starttaamassa yhden startin verran. Onneksi tein näin, sillä oli paljon helpompi tulla sunnuntaina yksilökisoihin kun ilmoittautuminen oli hoidettu, tiesi minkälainen kenttä on ja missä parkkipaikat sijaitsee. Perjantain kisoista ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville, sillä ohjasin Mörkölle meille harvinaisen HYLyn. Meinasin jostain syystä kaatua pujottelun jälkeen ja tämä sekoitti ajatusta niin keinulla kuin puomillakin ja mistä lie syystä olin pakkovalssin kanssa liian hätäinen.



Lauantaina kävin aamusta vielä tekemässä yksittäistä keinua, koska Mörköä pitää palautella kisakeinuista aika paljonkin jottei keinun suoritusajat hidastu. Helpompi tehdä heti lyhyt korjaussarja kuin korjata sitten pahempaa vikaa viikkokaupaulla. Tämän jälkeen vietiin Tikru hoitoon vanhemmille. Alkuun meinattiin ottaa Tikru joukon jatkoksi, mutta lopulta päädyttiin siihen että Mörkölle on parasta olla ilman Tikrun hääräämistä niin että Ozzyn rauhoittava seura on kuitenkin mukana. Ozzyn ja Mörkön kanssa siirsimme itsemme Lahteen hotelliin.

Meidän numero oli 126 ja startti noin 11.00 aikaan. Koko aamun oli satanut ja juurikin minien känttä oli yhtä lammikkoa. Meidän rataantutustumien aikana vielä sade yltyi - mutta ei sitä kylä huomannut kisafiiliksessä. Tiesin radalle mennessä että putken kylkeen loppuva pujottelu on meille uusi juttu, mutta päätin vain ohjata huolellisesti. Eipä sitä oikein muutakaan tässä kohtaa voi. Hyvät lämmittelyt sekä itselle ja koiralle. Tiukkaa keskittymistä. Ja radalle. Mielestäni pystyin liikkuman ketterästi ja Mörkö liikkui rivakasti siitäkin huolimatta että kenttä oli lätäkköä ja rimat olivat 35cm (joita hypätään todella harvoin). Pujottelu koitui meille kohtaloksi, mutta virheestä huolimatta pystyin keskittymään oikeaan asiaan ja tehtiin loppurata hyvällä sykkeellä. Klassisesti sanottu, mutta olen tyytyväinen ja teimme meidän osaaamistaoslla parasta suoritustamme.



Kuvat: Sirpa Saari

Kotimatkalla mietin jo seuraavia SM-kisoja. Koska meidän kehityskaari oli menneellä kaudella ollut huima, niin olin jotenkin ajatellut ettei ruuvissa ole kovinkaan paljon kiristettävää. Mutta kyllä siinä on on! Tulevan kauden teema on pakostakin "vähemmällä enemmän", mikä tarkoittaa että pitää koittaa löytää oikeat asiat treenattaviksi ja tehdä ne todella laadukkaasti.

Selkeitä parannuskohteita ovat:
- Mörkön pujotteluvarmuus (sisäänmenot, ulostulot, eri häiriöt)
- Minun persjätöt. Jostain syystä niistä on tullut sellainen ongelma etten halua kisoissa edes käyttää ko ohjausta.
- Mörkön hyppyfokuksen (ja irtoamisen sekä itsevarmuuden) parantaminen
- Minun ja Mörkön kunto, ketteryys ja elastisuus

Meille ei jää kuin muutama kuukausi aikaa kerätä vaaaditut tulokset ja mahdollisuus on vasta ensi vuonna. Joten pitkän tauon aikana treenataan ylläolevia asioita ja varmistan että sitten kun päästään kisoihin niin meidän kummankin kunto on silloin vaadittavalla tasolla. Ensi vuonna Lappeenraantaan, eikös!

25.7. Lisätty viimein SM-karsintaradan videokin. Aika vesijuoksua tuo oli. Hienosti Mörkö meni vaikka varmasti oli raskaampaa kuin normaalisti, varsinkin kun hypyt olivat (meille harvinaisessa) korkeudessa 35cm.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti