Agility overdose

Jotenkin sitä vain kävi niin että tälle viikolle tuli aivan liikaa agilityä. Jotenkin luulin että tällä viikolla olisi ollut Mörkön fyssari ja sitä myöten olisi omat viikkotreenit jääneet väliin. Fyssari onkin vasta ensi viikolla, ja innollahan sitten viikkotreeneihin menin kun kerran pääsin.

Viikkotreeneissä keskiviikkona oli kiva rata missä liikutiin rivakasti mutta keskityttiin myös oikeassa paikassa tehtäviin valsseihin. Jotenkin olen opetellut tavan pakittaa askeleen pari ja sen myötä itse vedätän kaarrokset aivan liian pitkiksi. Kun valssit osu kohdilleen niin koiran matkasta hävisi metrejä, ja toisaalta myös mahdollisuus väärin päin esteen hyppäämiseen poistui. Kivat treenit, missä Mörkö teki varsin mallikkaasti myös keinun radalla. Kävin toki ihan alkuun tekemässä keinun yksinään, ettei yllätyksenä tullut este radalla.

Torstaina oli Niinun treenien vuoro missä onnistumisten lisäksi (pujottelun umpikulma) tuli myös pari selkeää kehitystarvetta (putki/pussi-erottelu, pujottelun avokulma). Olen kyllä tyytväinen ettei tiukatkaan umpikulmat pujottelussa aiheuta enää panikointumista minulle, vaan ohjaus on selkeän rauhallista ja omien korvien välissä säilyy rauha. Näin ei sitten olekaan avokulmien kanssa... Avokulmien ohjauksessa on näemmä aivan samat haasteet kuin mitä alkujaan oli umpikulmissa. Onneksi myös tiedän että kunhan oikea suoritusmalli löytyy niin tämä ongelma häviää, ja onneksi näitä voi harjoitella etupalkalla niin Mörkön motivaatio säilyy yllä. Toisena yllätyksenä tuli putki/puomi-erottelu kun putki on aivan kiinni kontaktin alun kanssa. Mörkö ei niin välitä putkista, mutta niin vaan putkesta koira löytyi lähes joka kerta. Niinun auttoi Mörköä pari kertaa niin että kävi koputtamassa puomia ja tämä sai hyvin Mörkön keskittymään tehtävään. Alkuun näytti että jälleen Mörkö painuu putkeen, mutta viimeisellä laukka-askeleella linjasi itsensä kuitenkin puomille. Näitä harjoittelun alle siis!

Perjantaille ostin tuurausvuoron Leenan kontaktiklinikalle. Ei meillä Mörkön kanssa varsineisesti mitään purettavaa ongelmaa ole, mutta koin Leenan treeneille olevan tarvetta. Lähinnä itse kaipasin treenausta valvovan katseen alla, kun itsekseen treenatessa sitä jää niin helposti toistamaan itseään. Variointia hain ja variointia sain, ja ennen kaikkea tämä teki hyvää omalle motivaatiolla. Mörkö meni edelle, mentiin Mörkön kanssa samaa matkaa ja vedätin. Tehtiin alastuloa sekä kokonaista puomia. Huonoimmillaankin Mörkö otti selkeät kontaktit ja parhaimmillaan selkeästi kontaktin puolivälin alapuolelle osuman.

Lauantaina aamu lähti käytniin valmennuspilotin kotiläksyllä missä kelloteltiin radan pätkille eri ohjaustyyleillä aikoja. Olin alkuun hieman mietteliäs teenkö Mörkön kanssa laisinkaan hankalia pujotteluja, mutta loppupeleissä minulla oli niin hyvä kellottaja/apuri että tein kaikki variaatot. Mörkökin jaksoi ihanan iloisesti useat pujottelutoistot. Tehtiin sellaisia pujottleun aloituksia ja lopetuksia joita en ikinä uskonut edes uskaltavani kokeilla. Lisää treenattavaa siis listalle! :)

Mutta oli kyllä aivan liikaa agilityä. Perjantaina kävin sentään tunnin lenkin että Mörköllä oli muutakin aktiviteettia kuin agility. Tänään ja huomenna myös pitkien lenkkien vuoro. Keskviikkona onkin fyssari eli keskiviikko ja luultavasti myös torstai on agilityvapaata. Perjantai myös koska lauantaina kisataan parin startin verran. Ei Mörkö näytä mitenkään "kärsivältä", mutta liikaa on liikaa enkä edes halua kokeilla kestäisikö Mörkön kroppa vielä hieman lisää agilityä. Joten, seuraava viikko tehdään jotain ihan muuta.

Niin lomalla!

Heti valmennuspilotista suunnattiin Mörkön kanssa Oulun junaan. Tikru, Ozzy ja auto olivat lähteneet reissuun jo perjantain puolella. Päätettiin toimia näin, sillä valmennuspilotin jättäminen väliin ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehto. Mörköstä kehkeytyi lauantaina aikana varsin tottunut junassa matkaaja. Päivän ensimmäinen junamatka hieman jännitti Mörköä, mutta neljännen matkan alkaessa Mörkö painui suoraan penkin alle nukkumaan.

Kuono kohti Yllästä

Ylläksellä oltiin sunnuntaina mahtavan sumun ympäröimänä. Ei paljoa ollut innostusta mennä rinteeseen, joten käytiin suksimassa 19km. Poroja oli todella paljon, näin pelkästään sunnuntaina enemmän poroja kuin aikaisimmilla reissuilla yhteensä. Lunta oli enemmän kuin tarpeeksi, tienpenkat olivat melkein 1,5m korkeat. Nannaa näin talven lapselle :)

Maanantaina olikin pakko päästä rinteelle, ja mikäs siinä kun sää oli mitä mainioin ja rinteetkin mitä parhaimmat. Koko päivä jaksettiinkin viettää rinteessä.

Hiljainen hetki - onnesta!

Tiistaina siirryttiin minulle uuteen tuttavuuteen, Pallastunturille. Oli kyllä varsinainen puuhamaa, voin lämpimästi suositella! Rinteet olivat profiileiltaan tosi kivat, rinteiden ulkopuolisilla alueilla oli kiva kikkailla ja pääsi kokemaan Suomen vanhimman ankkurihissin. Rinnepäivän kruunasi parkkipaikalla ollut varsin tuttavallinen (ja nälkiintynyt) valkoinen poro. Enpä ollutkaan koskaan noin liki poroa päässyt.

Ollos Pallakselta

Ylläs Pallakselta

Leikkikenttä :)

Kokemusta rikkaampana ylös!

Varsinaiset porot.

Keskiviikko pyhitettiin Myllyhiihdolle. 48km taittui ajassa 5h20min. On Ylläksellä vaan niin hyvät ladut ja kovin hienot maisemat. Latukahviloista aina niin kotoisat Kotamaja ja kivasti uudistunut Mylly eivät pettäneet tälläkään kertaa, ja uutena tuttavuutena Elämän luukku oli yliveto.

Mylly. Puolivälissä.

Torstaina lähdettiin tuulta pakoon Leville. Taidettiin laskea jokainen tunturin sivu ennen kuin löytyi kiva reuna missä ei tuullut liian reippaasti. Rinteet olivat täälläkin profiililtaan kivat ja jossain määrin oli luntakin rinteessä, tuulesta huolimatta. Auringon paiste, siihen ei vain voi kyllästyä!

Perjantaina päätettiin kokeilla jotain aivan uutta, nimittäin lumikenkäilyä. Hiukan ehkä oli suuruuden hullut suunnitelmat kun päätettiin ylittää Kukastunturi ja käydä Kotamajalla. Matkaa tuli kaikkinensa 10,5km ja aikaa kului vartin alle neljä tuntia. Hauskaa hommaa! ps. en olisi uskonut että neljä päivää myöhemmin on vielä vatsalihakset kipeänä ;)

Kukastunturin huipulla.

Laskeutumassa Kotamajalle.

Paikan ainoat lumikengät, muutoin vain suksia.

Tasaista teputtamista.

Perjantain illan tunteina gondoli myös avattiin ja siitähän idean sain. Koirille hieman uutta kokemusta ja visiitti huipulle.

Huipulla, Kammi 718m

Huipulla tuulee...

... todellakin :)

Viikon touhuilu väsytti jopa Tikrun. Muun aktiviteetin ohessa käytiin parina päivänä 1,5h lenkit ja kerran lyhyempi palauttelu.

Lauantaina sitten koko päivä kotimatkaa. Päätettiin pitää ensimmäinen tauko Kemissä, lähinnä kiinnosti käydä lumilinnassa. Suosittelen kyllä, oli mielenkiintoinen. Kemistä ajettiin yhdellä istumalla Jyväskylään mistä suoraan kotio. Ajoaikaa kaikkinensa 12h, minkä päälle vajaa pari tuntia taukoja.

Mörkö työssään taukojen ajan penkilämmittimenä.

Ruokasali

Viinikellarissa oli hiiriä!

Oikean kokoinen tuoppi

Narrit

Butcher

Jokaisessa linnassa täytyy olla yksi Welho.

Oli kyllä niin loma! Löylyt päivittäin miellyttävässä (sähkö!)saunassa. Erinomaista ruokaa. Virkistävää seuraa. Uusi kokemuksia. Loikoilua koirat kainalossa. Naurua, paljon naurua. Kyllä ulkoilmaelämä on vaan ihan oma juttunsa!

Agilityä, agilityä ja valmennuspilotti

Uhhuh, nyt on ollut viikko täynnä agilityä. Onneksi seuraavaksi onkin tarjolla useampi päivä ihan jotain muuta, ja välillä käydän fyssarillakin tsekkaamassa miltä kroppa tuntuu.

Keskiviikkona viikkotreeneissä oli alkuun vaikea saada oikeaa treenivaihdetta silmään, mutta kun asenne löytyi niin tekeminen oli yhtä juhlaa. Vaikeat umpikulmat tuntuvat nykyään toimivan aina, puomin kontakti oli todella hyvä ja keinukin ihan hyvä. Mörkö luukutti menemään ja kummallakin oli hauskaa.

Torstain treenit piti alkujaan jättää väliin, mutta kävin kuitenkin näyttäytymässä Niinun valvovan silmän alla. Täälläkin onnistui pujottelu, tällä kertaa vaikeasta avokulmasta. Japanilaista harjoiteltiin muutamassakin kohtaa, siinä varsin pätevän oloinen ohjaus kunhan vain saisi ohjauksen vielä tulemaan selkärangasta. Keinu toisella toistolla tosi hyvä, puomin kontakti huippu.

Sitten kauan odotettu VALMENNUSPILOTTI!!

Mörkön hommat alkoivat hyppytekniikalla. Ai että olen tykästynyt Mari Sydänmaanlakan hyppytekniikoihin. Tänäänkin tehtiin korkeuden arviointia, laskeutumisharjoitusta, etäisyyden arviointia ja power gridiä radan omaisesti. Mörkö menee paremmin kun saadaan ohjaajan liikettä mukaan ja minullekin nuo harjoitukset ovat mieluisia. Yllätykseksemme power grid onnistui jopa kuuden jalan väleillä. Mörköllä ei ollut oikomustakaan ottaa ylimääräisiä laukkoja väliin vaan venytti laukkaansa hyvällä itsevarmuudella.

Leena Inkilän tekniikkatreeneissä keskityttiin hieman puomiin ja paljon pujotteluihi. Ensimmäinen puomi onnistui tosi hyvin, toinen ei niinkään. Väliin pari pelkkää alastuloa ja loppuun kaksi hyvä toistoa josta viimeisin paras. Tämän jälkeen treenattiin pujottelua eri kulmista. Meille ei niinkään kulmat tuottaneet ongelmia vaan se, että yhdessä kohtaa rataa minun piti mennä todella liki pujottelevaa Mörköä ja Mörkö kun on tottunut ilmaan niin siitähän meinasi pieni ahdistus tulla. Saatiin kuitenkin hyviä onnistumisia tässä lopulta. Umpikulmat toimi jälleen hyvin.

Mari Mäkelän tasapainoilussa pääsin onneksi ohjaaja vähemmännä ;) mutta ei kyllä helpolla päässyt. Dobo-pallon päällä tehdyt asennonvaihdot tuntuivat Mörköstä hiukan oudoilta. Makaaminen oli ihan hallittu, istuminen pisti tärisyttämään ja seisominen oli jo selkeästi haastavaa. Tasapainotyynyn päällä seisottiin niin etujaloin kuin takajaloinkin. Kurkoteltiin eteen päin ja vedettiin kroppaa kasaan. Pyörittiin ympäri ja nosteltiin tassua haastetta lisätäksemme. Mörkö tykkää noista jumipista kovin.

Teemu Linnan suunnitelemalla radalla katsottiin mikä on koiran esteosaamisen taso. Sain kiitosta rytmittämisestä :) Mörkö yllätti irtoamalla reilun kuuden metrin päähän ja suorittamalla esteitä siellä kun itse jouduin pysymään puomin toisella puolella. Pujottelun umpikulma tuotti hieman vaikeuksia, mutta alla olleet runsaat toistot saattoivat vaikuttaa tähän. Loppusuoralla oli kuusi estettä (joista yksi rengas!) jotka oli pakko ohjata takaa leikaten. Hyvin meni vaikka tuntuikin kuin olisi ohjannut autoa jäällä pelkällä käsijarrulla.

Haastava, mutta opettavainen päivä. Nyt on hymy herkässä. Ja taatusti uni maistuu - meille kummallekin!

Kisoissa ajatuksia ja kokemuksia hakemassa

Tänään Niinun hallilla kisoissa. Ensin hyppyrata ja sitten agilityrata. Eipä olla taidettu ollakaan Mörkön kanssa koskaan kisaamassa hyppyradalla ensin. Agilityradalla aavistelin keinun olevan edelleen ongelma, mutta halusin nähdä missä mennään nyt kun ollaan treenattu keinua helpotettuna.

Kisatulokset olivat ihan kivat. Seppo Savikon hyppyradalla jouduin raapimaan päätäni parissakin kohtaa, mutta onnistui valitsemaan ihan toimivat vaihtoehdot - jos vain jaksaisi ohjata. Jos ei jaksa, niin sitten pitää valita toinen ohjaus. Kiellon korjaamiseen paloi nelisen sekuntia, ja se olis ollut siinä ja siinä oltaisiinko ilman tuota laiskottelua saatu kuitenkaan nollaa. Mukava kuitenkin huomata, että loppurata mentiin laskennallisesti noin 3,9m/s etenemällä. Todellisuudessa etenemä 3,6m/s.

Agilityrata olikin melkeinpä jo helppo. Tosin tällä radalla taas varmistelin (vanhan) tapani mukaisesti liikaa, Edellisen radan riskinotto (minulle jostain syystä vaikea ohjauskuvio) ja sen sössiminen painoi mieltä. Keinu meni paremmin kuin edellisissä kisoissa, mutta edelleen jatkan helpommilla keinuharjoituksilla jotta saan tänäänkin näkyneen jarruttelun pois. Puomi oli muuten hyvä, mutta jostain syystä keskellä tasaista osuutta Mörkö lyö liinat kiinni ja niiaa, ikään kuin olettaisikin olevan keinulla. Tiedä mikä lie aivopieru Mörköllä. Loppusuoralla olisin voinut ottaa Mörkön paremmin mukaan putkelta. Täll radalla etenemä 3,56m/s ja nolla.

Olenko alkanut rupemaan "nokkavaksi" kun nolla ei aiheuta enää (vaiko tällä kertaa?) ilonkiljahdusia? Vai onko syynä se että tavoitteet on aivan muualla kuin nollassa? Tavoitteenani on saada omaa liikkumista parannettua niin että pystyisimme Mörkön kanssa tekemään radalla kuin radalla 3,6m/s etenemällä suorituksia. Niin ettei tuo vauhti olisi satunnainen kummajainen, vaan enemmänkin ihan tavallinen saavutus. Suunta on ollut vakuuttava, muttei vielä kuitenkaan olla ihan tavoitteessa. Onneksi, mielelläni työstän tätä tavoitetta hieman pidempääkin.

Kisapäivä oli jostain syystä haastava, mutta samalla opettavainen tulevaisuuden kisojen kannalta. Olen jostain syystä ollut koko viikon väsynyt, ajattelin sen johtuvan parin viikon takaisesta monen viikon flunssajaksosta. Väsymystä ei ainakaan vähentänyt se, että tein työviikon aikanan yhden työpäivän verran tunteja sisään. Väsymyksen lisäksi en saanut kummallekaan radalle heräteltyä kroppani kunnolla, takareidet olivat kummallekin radalle jo mennessä jumissa.

Fyysisten asioiden lisäksi henkisellä puolella sakkasi pahoin. Huomasin meneväni kisoihin ilman suoritustavoitetta. Huomasin myös olevani kisapaikalla turhan paljon kiinnostunut muiden suorituksista, ihan turhaan koska en haluaisi koskaan asettaa kisatavoitetta. Kun tulokset ja numerot tulevat suoritusta tärkeämmäksi tiedän olevani väärällä tiellä. Näin ainakin omalla kohdallani. Valmistautuminen kisoihin oli siis varsin kehnoa, johtuen luultavasti edellä mainitusta väsymyksestä. Kaiken lisäksi, tai näistä kaikista johtuen, minulla oli todella vaikeaa kasata omaa keskittymistäni omaan tekemiseen. Huomasin seuraavani minua ennen lähteneiden ratoja, mitä en ikinä aikaisemmin ole tehnyt. Vuoroani odotellessa saatoin havatua siihen että ajatukseni ovat jossain aivan muualla kuin kisoissa. Tunteja kisojen jälkeen huomasin, etten ollut muutenkaan toiminut kisarutiinieni mukaisesti. Aina aikaisemmin, ja toivottavasti tämän jälkeen, olen tehnyt rataan tutustumisen jälkeen muutaman mielikuvaharjoituksen. Nyt jäi tekemättä. Molemmilla radoilla kerkesin havaita hallissa vallinneen hiljaisuuden, ja vielä pohdin että mistäköhän se johtuu. Ei tainnut fokus olla ihan täysillä tekemisessä...

Tässä on monta asiaa mihin voin vaikuttaa omilla toimillani ja mitkä voivat toistua ellen tietoisesti pyri poistamaan häiriöitä. Vaikken voisikaan poistaa häiriöitä, niin pystyn vaikuttamaan paljon vahvemmin omaan toimintaani ja lähinnä mielen toimintaan. Pohtmisen paikka, että miten. Vaadinko itseltäni vahvempaa kisarutiinien noudattamista, vai tulisiko kisarutiineja muuttaa/päivittää?

Kokonaisuudesssaan kuitenkin hyvä mieli. Minun liikkumisen parantuu koko ajan, ja tulee vielä parantumaan. Mörkön tekeminen on tasaisen vahvaa suorittamista, toki aina on jotain viilattavaa. Erityisesti mieltä lämmitti se miten iloinen Mörkö oli koko kisapäivän.

Harmittavat mutta hyvät treenit

Torstaina oli jälleen ohjatut, mutta myös maksulliset treenit. Treenit olivat odotetut. Treenirata oli miellyttävä, mielenkiiintoien ja erityisen tyytyväinen olin siitä että se sisällytti meitä eteen päin vieviä asioita. Erittäin oleellisia asioita että treenistä tulee hyvä, onnistunut. Mutta mitä muuta onnistuneisiin treeneihin tarvitaan.

Ensimmäinen latistava tekijä oli pätevästä syystä tuuraava kouluttaja. Varmasti osaava ja hyvä, ei vain jostain hyvin minulle sopiva. Vaikka kuinka päätin antaa hänelle toisen mahdollisuuden ja olla avoin niin valehtelisin jos väittäisin etten olisi oman treenini aikana useamman kerran harmistunut. Samoin harmitti että oltiin reilusti myöhässä. Pohdinkin lämpätessä että mitä voi "vaatia" maksulliselta koulutukselta ja mikä on vain satunnaista missä pitää joustaa. Varmasti aikataulun pettämiseen oli pätevä syy, mutta kyllä se silti potutti kun omat aikataulut pettivät sen takia että koulutus alkanut ja päättynyt kuten oli sovittu.

Treenit... ehdottoman hyvää oli se, että Mörkö on sietänyt kestämään mun myös ei-niin-otollisia tunnetiloja. Vaikka minua harmitti niin Mörkö haukkui innostuksissaan aina kun oltiin tekemisen välissä. Treeniradassa oli pitkiä siirtymisiä ja joitakin kinkkisiä kohtia, jotka meni kuitenkin ihan mukavasti. Huippua oli että lopussa pääsin treenaamaan juoksupuomi + takaaleikkaus kuviota. Tässäpä oiva treeni omiin puomitreenehin, eipä ole tullutkaan noin yksinkertainen variaatio mieleen. Toki pyystin kouluttajaa palkkaamaan puomia ja hieman hymyillen totesin loppuverryttelyä tehdessä että oikeastaan minä toimin ohjeistajana ja kouluttaja apukäsinä. Tässä kohtaa, tällä kertaa oli hyvä näin.

Paljon kuitenkin pohdin kotiin ajaessa että mitä odotan maksullisilta koulutuksilta? Ei tietenkään tarvitse olla vain onnistumista, juhlaa ja olalle taputtelua. Pitää olla haastetta, oppimista ja onnistumisia. Reilua kannustamista kouluttajalta. Ei jätetä sanomasta kun on siihen tarvetta, mutta annetaan kiitosta kun siihen on syytä. Tämän lisäksi odotan näemmä myös aikataulussa edes suurin piirtein pysymistä. Sitä että voin keskittyä treeneihin ja voin tehdä alkulämmittelyn itselleni hyvällä tavalla. Ei niin että tulen paikalle valmiiksi lämmitellyn itseni ja koirani kanssa vain huomatakseni että ollaankin melkein puoli tuntia myöhässä. Turha lienee edes mainita että tein lämmittelyn uudestaan.