SM-kisat here we come! Olo on yllättynyt ja helpottunut. Vielä toukokuun lopussa puuttui kaikki agility-nollat ja tuplanolla ja kyllähän minua mietitytti että mitenköhän SMien kanssa käy... mutta eilisissä kisoissa saatiin ensin puuttuva aginolla ja lopulta vielä tuplakin.
Agilitystarttia odotin innolla, sillä halusin kokeilla onnistuisiko Tikrulta käskystä haukkuminen kisapaikalla. Olen harjoitellut haukkua käskystä oikeastaan koko alkuvuoden ja ei uskoisi miten hankalaa on ollut Tikrulle oppia tämä - varsinkin kun Tikru on muuten melko äänekäs koira. Ensin haukku irtosi uloslähtiessä, mutta en osannut jalostaa haukkumista muihin tilanteisiin. Kunnes nyt heinäkuun alussa jokin asia naksahti paikalleen ja sain haukun aikaiseksi ulkona.
Tikru on niin suloinen kun se tietää selkeästi mitä pitäisi tehdä mutta kun ääntä ei tule. Ennen haukkua Tikru ruttaa huuliaan, tekee äänettömiä haukahduksia mutta lopulta se haukku sieltä tulee 😃 Vahvistin käskystä haukkumista ensin omalla pihalla, sitten hiekkakentällä, treenikentällä ja lopulta viimein eilen ennne rataa rauhallisessa nurkkauksessa.
Tikru repi lelua ja minulla oli hyvä fiilis. Koira irti lelusta, kannoin koiran lähtöön ja tein alkuvirittelyt. Ja sitten mentiin! Tikru hoiti pujottelun ja puomin kuten on opetettu. Ehkä itse jotenkin helpotuin kun "pahin" on takana, ainakin Tikru laittoi seuraavan vaihteen päälle. Mentiin vauhdikkaasti loppurata maaliin ja sain palkattua Tikrun ensimmäistä kertaa lelulla (olen tyhmyyksissäni opettanut Tikrulle oletusarvoisesti namipalkan radan jälkeen). Ihanaa, mennä agilitya rennosti ja vauhdikkaasti, koiraan luottaen. Ja millä tyylillä viimeinen aginolla tulikaan, 3,93m/s etenemällä ja luokkavoitolla! Tästä tulee myös pari ranking-pistettä meille.
Sain Tikrun jälleen haukkumaan ennen hyppyrataa, mutta selkeästi itse "puristin mailaa" ja suoritin rataa sillä Tikruki oli jännittynyt ja hitaampi. Tällä radalla vaikein kohta oli vielä melko lopussa, joten jännitettävää riitti minulta. Mikä helpotus kun saatiin tehtyä rata alle ihanneajan! Tuplanolla myös tehtynä. Nyt ei tarvitse kesäloman menoja suunnitella kisojen mukaisesti. Kirsikkana kakussa meriitti AGI-H3n 😃 Joskus saatoin ajatella että helpostihan tarvittavat nollat meriittiin tulee, mutta eipä tullut ja kyllähän tämä saavutus tuntuu hyvältä.
Toivotaan nyt että sekä Tikru että minä pysytään terveinä. Kisataan kyllä kesällä sen mukaan mikä tuntuu mielekkäältä. Jatketaan vireen työstämistä. Nautitaan kesästä ja yhdessä touhuamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti