Kunpa viikossa olisi noin kolme päivää enemmän aikaa... mutta kun ei ole niin kaikkea kivaa ei voi tehdä ja on pakko koittaa tasapainoilla eri tavoitteiden ja haaveiden kanssa. Olisi esimerkiksi tosi mielenkiintoista päästä kokeilemaan noseworkia tai mejää, mutta en usko että Tikrun kanssa keretään näitä tekemään.
Yksi tavoite on tokossa, toivon pääseväni Tikrun kanssa kisaamaan lajissa. Harjoittelun puute, ja pikemminkin häiriön puute, on nyt ollut suurin syy miksi olen lykännyt tokon kokeeseen menoa. Yhteinen liike, eli paikalla olo ei ole mielestäni vielä siinä vaiheessa että olisi reilua mennä kokeeseen. Olen (melko) varma että Tikru pysyy paikalla olossa, mutta en ole yhtään varma kuinka jännittävänä koira liikkeen kokee joten täytyy saada treeniä alle vielä paljon ennen kuin on kokeiden aika.
Sen sijaan keksin, että voisihan sitä mennä rally-tokoon harjoittelemaan kisaamista ja oikeaa mielentilaa. Paras motivaattori minulle on ilmoittaa itsensä kisaan, johan alkaa tapahtumaan treenirintamalla. En valitettavasti päässyt minnekään treeneihin ja kaikki liikkeet treenasin olohuoneessa. Aivan kaikkea ei saatu muutamassa viikossa valmiiksi, mutta tietääpähän mitä jatkossakin työstää. Pitkälti rally-tokon alon liikkeet olivat onneksi hallussa jo tokon ansiosta. Liikkeestä seiso ja "rundi" eli ihmeisen ympäri kierto (esimerkiksi vasen täyskäännös) sekä takapään käytön vahvistaminen olivat suurempia haasteita. Vasemmalle käännös on tosi kiva, samoin täyskäännös mutta vasemmalle 270 ja 360 on haastavia kun Tikru kerkeää istumaan kesken liikkeen.
Tänään oli sitten se jännittävä päivä. Tavoitteita oli kaksi. Tarkistaa omalta kohdalta miten hyvin saan pidettyä jännityksen hallinnassa ja toisaalta harjoitella Tikrun kanssa kisaamista hyvässä mielentilassa. Kävi hirvittävän hyvä tuuri, sillä radalla ei ollut mitään minkä olisin tiennyt suoriltaan olevan meille vaikeaa.
Meillä oli neljäs vuoro, joten katsoin ensimmäisen koiran. Olin lievästi järkyttynyt että Itä-Helsingin agilityharrajien hallissa ei ollut käytössä kuin yksi halli, sillä agilitykisoissa on ollut kaksi hallia käytössä. Lähtöalue oli melkoisen tiivis ja hirvitti kyllä miten saan Tikrun kanssa yhtään lämmiteltyä kun kaikki koirat tulee "iholle" tahtomatttaankin. Tikru on tarkka rajoistaan ja jos vieras koira tulee liian lähelle niin Tikru kyllä ilmoittaa asiasta. En halunnut Tikrun mölyävän ettei radalla oleva koira vuorostaan häiriinny. Onneksi Tikrun fokus oli hyvin minussa ja saatiin tehtyä omassa kuplassa ja hiljaisuudessa pieni pätkä seuraamista, maahanmeno ja eteen tulo. Erinomainen suoritus siis. Tikru oli lämmittelykävelyllä rento, mutta hallissa koira yritti paljon haistella. Vitsit kun saisin Tikrun ajatuksista kiinni että onko haistelu sijaistoimintaa ja jännityksen purkua. Koitin ystävällisestä pyytää Tikrua kontaktiin kun koira yritti haistella ja melko hyvin sain esteltyä haistelun.
Tikruhan ei ole koskaan tehnyt rataa, ja tajusin omaa vuoroa odotellessa etten ole ikinä tehnyt mitään hihnassa. Jäin miettimään onko hihnan pitämisestä jokin sääntö, mutta totesin ettei asialle enää mitään voi että mennään sillä mikä parhaimmalta tuntuu. Otin Tikrun kehän ulkopuolella sivulle ja seurattiin lähtöön. Tikru oli tosi kivalla fiiliksellä. Täyskäännös vasempaan tein paikallaan, käännös oikealle sai Tikrun hieman jännityneeksi. Juosten sujui erinomaisesti, kuten myös normaaliin vauhtiin siirtyminen. 270 vasempaan tein reiluna käännöksenä ja koira kiertää ohajaan meni erinomaisesti. Askel oikealle mietitytti itseäni, mutta meni hyvin. Täyskäännös oikealle koira tuntui tosi kivalta ja koira eteen 1-2-3 peruuttaen meni tosi kivalla fiiliksellä. Paitsi että viimeisellä kerralla Tikru istui melko vinoon. Siinä hetkessä koitin miettiä että mitähän sitä tekisi, ja päädyin pyytämään Tikrun vielä suoraan eteen. Hyvä korjaus, napakasti sivulle ja reipas 270 oikealla. Melkein tuli hiki kun radalla ei ollut tähän mennessä ollut yhtään pysähdystä, joten ensimmäinen istuminen oli itselleni iloinen hetki kun sai kunnolla hengähtää. Tikru meni maahan nopeasti käskystä ja pysyi rentona maassa. Maasta jatkettiin rentona seuraamista ja sitten tulikin meidän suorituksen kuoppa. Vasen täyskäännös on liikkeenä koiralle tuttu, mutta koska ei olla koskaan tehty kyltin kanssa niin minun kiertämisen lisäksi Tikru kiersi myös kyltin. Vaikka olin päättänyt etten uusi radalla, niin tässä kohtaa olin itse niin hyvin kartalla että päätin uusia (koska en yhtään pystynyt siinä hetkessä miettimään mitä tapahtuu jos olisin antanut koiran kiertää kyltin ja olisin jatkanut rataa). Uusinnalla Tikru yritti toistaa saman, ja tietoisesti estin remmillä, olkootkin tiesin siitä tulevan -1. En halunnut koittaa kohtaa enää kolmatta kertaa. Maaliin hyvällä seuraamisella ja ilmeellä, samoin radalta ulos hienolla seuraamisella. Radan ulkopuolella otettiin Tikrun kanssa kunnon leikki lelulla ja tästä olen kyllä todella tyytyväinen. Tuntui että Tikru palkkautui hyvin ja ilahtui lelusta, sekä ennen kaikkea olen tyytyväinen siitä että Tikru pystyi leikkimään.
Tuloksean loputa ALO86, vähennyksinä uusiminen -3, remmin kiristyminen -1 ja -10 eteen kahdesti istumisesta. Vähän harmittelin että jos olisin osannut hyväksyä Tikrun vinon istumisen ja pyytänyt koiran viereen niin olisi tullut -1 (ja kokonaistulos olisi ollut ALO95). Muistuttelin heti itselleni että tavoitteenani ei ollut saavuttaa hyviä pisteitä vaan hyvällä fiiliksellä kisakokemusta ja tässä onnistuttiin erinomaisesti! Oma jännittäminen pysyi todella maltillisena ja hyvin kurjissa. Tikru lähti ja poistui radalta hyvällä seuraamisella. Välillä näkyi että Tikru hieman hyytyi, mutta oli todella hienoa nähdä että Tikru pystyi nousemaan epävarmuudesta takaisin. Parasta on tietenkin se, ettei missään vaiheessa Tikru paineistunut niin paljoa ettei olisi pystynyt työskentelmään. Tämä ei ollut todennäköistä, mutta mistä näistä eläimistä koskaan tietää miten uudet tilanteet kokevat. Mieltä lämmitti erityisesti tuomarin kirjallinen kommentti "vauhdikasta yhteistyötä", tämäkin vahvisti että saavutin tavoitteeni. Sääli ettei radasta ole videota, olisi ollut tosi kiva nähdä miltä meidän suoritus näytti. Pääsääntöisesti se tuntui hyvältä, toki tavoite on että tuntuu koko ajan hyvälle.
En mitenkään voi sanoa että olisin kerrasta tullut rally-toko innostuneeksi :D Enköhän kuitenkin katsele kisakalenteria. Tikrulla on kuitenkin ainakin osa tarvittavista taidoista niin onhan se järkevää hakea tulokset mustaa valkoisella. Jatketaan siis harjoittelua. Ennen kaikkea harjoiteltavat asiast tukevat myös toko niin edistyy samalla tokonkin asiat. Olohuonetreenit jatkukoon!
Hurjasti onnea ekasta Rally-tuloksesta! Tsemppiä tuleviin rally-kisoihin ja tokokokeisiin! T:Tiia ja Kide
VastaaPoista