keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Mörkön tokokuulumisia

 Olemme jatkaneet tokoilua Mörkön kanssa pienimuotoisesti AVOn kisojen jälkeen. Pohdiskelin viikon ajan että mitä ihmettä kisoissa tapahtui ja tuli siihen tulokseen että 

  1. Olin keskittynyt kaikessa merkin kierron ja ruutuun lähettämisen opettamisessa poispäin lähtemiseen. Luulin opettaneeni myös ruudussa odottamista ja maahan menoa, mutta käytännössä Mörkö teki kisatilanteessa juuri sen mihin oli keskittynyt ,eli juoksi ruutuun.
  2. En ollut ollenkaan tehnyt kokeenomaista treeniä, tai edes treeniä missä olisi useampi liike peräkkäin. 
  3. Kehän ulkopuoliset häiriöiden treenaaminen jäänyt täysin. Olen tehnyt ruutua vain seinää vasten tai tyhjällä kentällä. Ei ole ollut ihmisiä tai koiria seisomassa ruudun takana. Yleistäminen siis pahasti vielä vaiheessa.

Näiden ajatusten kanssa sisuunnuin ja päätin hakea kokeneempaa mielipidettä. Onko ajatukseni edes yhtään oikeat ja mitä tehdä seuraavaksi. Onnekseni sain Pekka Korrilta yksärin kesäkuun alussa ja enemmän kuin innoissani ajoin hänen oppiin.

Pekka jakoi ajatukseni, en ainakaan pahemmin ole analysointi metsään. Puhuttiin paljon luottamuksesta, ja Pekka muisuttti sitä että luottamusta on kahdenlaista. Koiran itseensä luottaminen sekä ohjaajaan luottaminen, ja kumpaakin olisi hyvä treenata. Mörkön kahdella koiran itseluottamusta on helppo treenata niin että toinen ihminen seisoo esimerkiksi aivan koiran vieressä kun koira on perusasennossa. Kun koira ottaa kontaktin ja lähtee seuraamaan häiriöihminen alkaa siirtymään kauemmaksi. Tai luokstulossa koiran juostessa toinen ihminen siirtyy juoksulinjalta pois päin. Ideana on siis vahvistaa koiralle ajatusta että koiran aktiivisuudella se pystyy vaikuttamaan ympäristöönsä positiivisesti. 

Ohjaajaan luottamista pystyy taas treenaamaan rikkomalla treenikaavaa esimerkiksi laittamalla merkin kaatuneen puunrungon taakse. Koira jätetään istumaan paikalle ja ohjaaja menee merkin luokse kutsuman koiraa ja auttamaan koiraa onnistumaan annetussa tehtävässä. Mörköstä näki miten se yritti katsella alkuun taivaalle kun koki tehtävän haastavaksi vieressä istuessaan, mutta se ilo ja riemu oli sitäkin suurempi kun yhdessä selvittiin tehtävästä oikein. (Jälkeen päin olen havainnut että tämän tyyppisiä treenejä pitää tehdä tarpeeksi vähän sillä Mörkö kokee nuo vaikemmaksi kuin antaa käytöksellään ymmärtää ja tarkoitushan ei ole aiheuttaa painetta koiralle vaan onnistumisen kokemuksia.)

Luottamuksen lisäksi pitää harjoitella tekniikkaa, tämä nyt itsestään selvääkin. Myönnän, en nyt ihan sisäistänyt asian ydintä mutta homma näyttää toimivan juurikin niin kuin Pekka sen minulle kertoikin. Olen opettanut ruutuun menemisen Mörkölle käyttäen targettia. Kisoissahan Mörkö menikin ruutuun, ahdistui ja lähti pois. Pekka pohti miettimäään olisiko syytä opettaa pysähtymiseen jokin uusi käsky niin että vanha "odota" tarkoittaisikin "hakeudu targetille ja pysähdy seisomaan" ja uusi käsky tarkoittaisi "pysähdy odottamaan". 

En ole ikinä edes ajatellut että erillisistä käskyistä voisi olla hyötyä, jotenkin olin ajallut että kyllä se koira ymmärtää tehtävän oli targettia tai ei. Mutta kun ei näytä ymmärtävän. Joten otin uuden käskyn käyttöön ja onhan siitä ollut paljon hyötyä. Aloitin ihan sillä että vein koiran ruutuun haluttuun paikkaan seisomaan, annaoin käskyn ja kävelin itse parin metrin päähän. Tällainen oikean toiminnan treeni (eli seiso paikoillasi ruudun keskellä) on ollut todella tehokas, Mörkön itseluottamus on kasvanut aivan valtavasti. Aikaisemmin epävarmanoloinen koira seisoo ruudussa rennosti häntä pystyssä. Ihan muutaman treenikerran jälkeen aloin tekemään myös niin että muutaman metrin päästä ruudusta koiran kanssa ollessani annoin tämän saman käskyn ja kappas kummaa, sinne se koira meni, keskelle ruutua seisomaan. En tiedä olisiko tämän saman saavuttanut käyttäen target-käskyä, ainakaan en ole itse siinä onnistunut vaikka olenkin tehnyt samanlaista treeniä. Mörkö vaikutti aina aikaisemmin hiukan epävarmalta toisin kuin nyt. Eilen kokeilin ensimmäistä kertaa pysäytystä uudella käskyllä täydeltä matkalta ja koira teki just niin kuin on opetettukin ja oli koko ajan itsevarman näköinen.

Ja sitten viimeisenä käytiin läpi eri tehtävien yhdistämistä, ns ratatreeniä. Onhan se totta ettei agilityssäkään oleteta että koira osaa kun se osaa yksittäiset esteet, se mitä esteiden välissä tapahtuu on oleellista myöskin. Sama homma myös tokossa, että tehtäviä pitää treenata eri järjestyksissä ja erilaisen mittaisina. Välillä kolme liikettä, välillä enemmän, joskus kaikki. Itselleni jotenkin suuri oivallus oli, ettei näissä treeneissä tarvitse tehdä liikkeitä kokeenomaisesti eli luoksetulon matka voi olla lyhyempi, kaukokäskyissä vähemmän asennonvaihtoja, seuraaminen lyhyempää jne. Itse olen treenannut aivan liian kaavamaisesti, aivan liian tylsästi.

Näiden ajatusten kanssa olen käynyt tekemässä kesäkuun aikana kymmenkunta treeniä. Yllättävää on ollut se, että siinä missä ruudusta on tullut koko ajan vahvempi ja helpompi tehtävä niin (minun mielestäni helpompi) merkin kierto on muuttunut Mörkölle vaikeammaksi ja hiukan ahdistavaksikin. Tässä ehkä näkyy oma tietämättömyyteni Mörkölle merkkiä opettaessa. Jos ikinä tulee seuraavaa AVOssa kisaavaa koiraa niin tiedän käyttää parempia tapoja. Olen kuitenkin itselleni armollinen, sillä olen onnistunut kouluttamaan koiralle mahdottomana pitämäni ruudun, edes jollain tasolla. Merkkikin onnistuu, joskin pitää vielä miettiä miten saisi vähennettyä Mörkön ahdistusta. Ja onhan vielä kaikki ne muutkin osa-alueet mitä pitäisi vahvistaa, kaukokäskyt ja seuraaminen nyt ainakin, mutta aikaa on kovin rajallisesti. Näistä puutteista huolimatta olen alkanut taas vilkuilemaan Virkkua sillä silmällä, josko helteet jossain vaiheessa hiukan hellittäisivät ja päästäisiin Mörkön kanssa taas nauttimaan kisaamisesta ja katsoa mikä meidän tämän hetkinen taso onkaan.

maanantai 20. kesäkuuta 2022

Sadekisoissa

 Lauantaina oli pitkästä aikaa Tikrun kanssa kisat. Viikolla vielä mietin että mitenkä ihmeessä Tikru selviää lämmön kanssa, mutta kisapäivänä ei tätä ongelmaa ollut. Koko päivän satoi vettä, välillä tihkuttamalla ja välillä saavista kaatamalla. Oli mukava huomata ettei sade haitannut Tikrua mitenkään. Eikä ulkona kisaaminenkaan enää kummastuttanut koiraa.

Riikka Kankainen juoksutti meitä kahden radan verran. Tuloksilla ei varsinaisesti juhlittu, mutta hylkäyksetkin vältyttiin. Agilityradalla puomilta vitonen, mikä ei yllättänyt kun nyt on Galicanin puomin suoritus rikki. Smartilla menee täydellisesti. Valkoinen rengas ihmetytti kiellon verran. Itse olen tyytyväinen rohkeaan ohjaamiseen muutamilla persjätöilläkin. Olihan se vielä mukava yllätys kun kiellonkin kanssa päästiin ihanneaikaan kun etenemä oli kuitenkin 3,8m/s. Hyvä että tässäkin olemme menneet eteen päin, enää ei ala itseä hirvittämään kun etenemä nousee lähemmäs neljää. Rentoa menoa.

Hypäri ei ollut yhtään profiililtaan minun ratani takaakiertoineen. Lähtö oli keskellä rataa, ja jotta remmin sai järkevästi syrjään niin päätin kantaa Tikrun lähtöön. Virhe! Älä muuta rutiineja siis. Alun kolme estettä Tikru vain isotteli aidan takana oleville koirille, mutta sitten kun rata lähti sujumaan niin sujuikin oikein mallikkaasti. Käännöskäskyissä voisi olla tiukemmat käännökset, näitä ei olekaan harjoiteltu aikoihin joten pitää ottaa työn alle. Erityisen tyytyväinen olin omasta oivalluksesta persjätön sijoittumisen suhteen, Kariniemen opista jotain siirtyi heti radallekin. 

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Sanni Kariniemen opissa

 Perjantaina pitkästä aikaa treeneissä. Tikru on taukoillut kuukauden verran, toki lenkkiä ja jumppaa olen tänä aikana tehnyt. Päätin ottaa kevyesti treeneissä. Hypyt matalalla, enkä halunnut tehdä kontakteja tai pujottelua. Tavoitteena saada minulle treeniä persjättöihin ja innareihin. Ja nämähän onnistuivat mainiosti! Antoi ymmärtää että osaisin asian, mutta ehkä totuus ei ole ihan näin mainio.


Ensimmäinen pätkä 1-12 meni oikein mainiosta. Hyppyjen 6-7 väliin persjättö, mikä sujui kyllä hyvin mutta ei tuntunut kovinkaan hyvältä. 12 putki löytyi todella hyvin. 25-29 jouduttiin pariin kertaan uusimaan kun hätäilin innarin kanssa hypyllä 29 ja siten jätin koiralle aivan liian vhän tilaa. 30-37 sai hymyn kasvoille onnistuneen persjätön kanssa putken sekä hypyn 36 jälkeen ja persjätön perään vieä todella hyvältä tuntunut innari hypylle 37. 

Kesän ensimmäinen kuuma päivä meinasi hyydyttää Tikrun. Onneksi koko ryhmä halusi tehdä kahdessa osassa, niin saatiin pidettyä kummatkin treenipätkät 6min pituisena. Oli kiva havaita että Tikru on alkanut myös itse hakeutumaan esteille, pariinkin kertaan korjasi oman tiensä hypylle (aikaisemmin olisi vastaavissa tilanteissa mennyt ohitse). Meidän tiimityö alkaa hioitumaan oikealle tasolle, tehdään yhdessä toisia tukien ja toisen mokia korjaillen.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Mörkön ensimmäinen AVO

 Pienten mutkien jälkeen olimme viimein kisoissa. Ensimmäisen osallistumisen jouduin perumaan oman sairastelun vuoksi, onneksi löytyi toinen koe missä oli tilaa. Huonoksi onneksi olin AVOimen luokan ensimmäinen koirakko, joten toiveet siitä että olisin voinut katsoa muiden suoritukset karisivat. En ole ikinä nähnyt AVOinta, joten niinkin vahvoilla pohjilla kuin muutamalla youtube-videolla mentiin. Sää oli onneksi suosiollinen, kuivaa ja puolipilvistä. 

Koe alkoi kaukokäskyillä. Hiukan jännitti, sillä kaukot olivat hieman ahistavia Mörkölle ALOssakin. Kaiken lisäksi ALOssa Mörkö nollasi ensimmäisen liikkeen jotenkin, joten oli todella iloisesti yllättynyt kun kaukokäskyistä tuli täysi 10!



Seuraavana hyppynouto, tästä 5. Olin tiistaina käynyt tekemässä vauhtinoudon, kun viimeisimmässä treenissä Mörkö oli jotenkin haluton tekemään hyppynoutoa ja nimeen omaan poimimaan kapulaa. Noh, nyt ei ollut motivaatiosta ongelmaa, koira kun lähti heti kapulan perään kun kapula vain kolahti maahan. Ikinä ei ole tällaistakaan tapahtunut, mutta eihän tällä voinut kuin nauraa kun koira on on niin tohkeissaan.

Luoksetulo 10. Ei mitään ihmeellistä, vaikka jouduimmekin odottamaan suorituksen alkua kaaauuuuan kun tuomari tarkisti säännöistä edellisen kohdan pisteytystä. Hyvin maahan, lujaa sivulle.

Jäävissä oli liikkeestä maahan 9. Jostain syystä minun piti hieman kurkata että menihän se maahan, kurkkaamisesta pistevähennys.


Ruutu 0. Mörkön valmistelu ruutuun sujui todella hyvin ja kun kysyin missä ruutu niin Mörkö selkeästi merkkasi ruudun katsellaan. Olin positiivisesti yllättynyt kun Mörkö lähti ruutuun laukalla, pysähtyi oikeaan paikkaan - ja palasi erittäin huolestuneen näköisenä minun luokse. Olen koittanut analysoida tätä paljon, jotta tietäisin miten lähteä työstämään asiaa eteen päin. Ensimmäinen ja helpoin on toki se, etten ole ikinä tehnyt muita liikkeitä alle ja sitten ruutua. Kokeenomaista treeniä siis lisää. Toinen asia onkin hieman mutkikkaampi toteuttaa, sillä tarvitsen ihmisen/ihmisiä. Pari katsojaa seisoi kehän reunalla ruudun takana, ja vaikka Mörkö ei ihmisiä jännitäkään niin mistä voin tietää oliko tällä kertaa ihmisten lähellä oleminen liikaa. Joka tapauksessa työvoitto että Mörkö fokusoi ruutuun ja lähti ruutuun.

Onneksi kuva todistaa, häntä pystyssä ruutuun.


Seuraaminen 0. Edellisen liikkeen paineistuminen näkyi, vaikka koitin purkaa paineistumista. Lopulta Mörkö seurasi oikein mallikkaasti kun kehuin runsaasti. 

Merkin kierto 0. Tässäkin liikkeessä hyvää oli se että Mörkö fokusoi merkit pyydettäessä sekä lähti ravilla häntä puolitangossa kiertämään merkkiä. Koska kummoista tulosta ei enää ollut tulossa ja koska halusin Mörkölle paremman mielentilan kutsuin koiraa palatessa ja pinkaisin vielä karkuunkin. Koira reipastui heti (ja myöhemmin tajusin että tähän meni mahdollisuus 3. tulokseen, mutta sillä ei nyt ole merkitystä kun lähdettiin ihan voittajina pois kehästä).

Yhteisvaikutus 8.

Yhteensä siis 173p / ei tulosta.


Ihan hirveä into taas treenaamaan ja kisaamaan :D Tässä olen hieman etsiskellyt tukea treenaamiseen ja on kyllä vaikeaa nykyään löytää AVOn liikkeitä tarjoavaa koirakoulua tai treeniryhmää. En aio lannistua tästäkään, vaan nyt on jo pari ideaa mitä ja miten treenata. Voi kun Mörkön terveys kestäisi ja sallisi vielä kisaamisen. Oli niin ihana nähdä Mörkön "hymyilevän", koira oli hyvin onnellinen pieni koira <3