Tuplasti hyppyrataa

Mörkön kanssa viiden viikon tauon jälkeen kisaamassa J Tauko johtui alkujaan harmittomasta naarmusta, mikä valitettavasti tulehtui. Ihan aluksi jännitin myös sitä, onko kipuileva kohta jänne vai iho jänteen päällä… onneksi kyseessä oli jälkimmäinen vaiva. Joten joulutauko ajoittuikin kuukautta aikaisemmaksi.

Menin poikkeuksellisesti kisoihin itsekseni, isimies ja minimies jäivät kotiin aikaisten starttien takia. Matkalla oli hyvä miettiä miksi kisaan ja mikä on tavoitteeni. En olekaan huomannut, etten ole aikoihin asettanut kisatavoitetta. Mietiskelin sitä, että parhaimmillaankin Mörköllä ja minulla on enää kaksi vuotta kisauraa edessä. Mitä haluaisin tästä ajasta muistaa? Helppo homma, ei yksittäiset nollat tai ylipäätänsäkään tulokset ole se mikä merkitsee vaan yhdessä tekemisen fiilis. Joten päätin unohtaa viime kisoissa olleen tavoitteeni (koitan tuoda jokaiselle radalle jotain uutta treeneistä tai tehdä jonkin minulle vaikean ohjauksen radalla) ja keskittyä fiilikseen. Jo senkin takia että olen huomannut alkavani jännittämään ratasuorituksia, kun aina menen osaamiseni äärirajoilla. Tällä kertaa halusin nauttia parhaimman kisakaverin kanssa kisaamisesta ja tehdä minun mukavuusalueella olevia ohjauksia, vaikka ne olisivatkin hitaampia.

Kaksi starttia, kaksi hyppyrataa. Tuomarin Minna Väyrynen. Ensimmäisellä radalla olisi ollut todella hyvä paikka harjoitella takaakierto-persjättöä (tain takaakierto-valssin) sekä persjättöä aika tiukassa välissä (tein persjätön löysemmässä kohtaa). Yhden valssin tajusin toisaalta vaihtaa persjätöksi. Rata oli hieman hutiloidusti muutamassa kohden ohjattu, mutta Mörkö hoiti tonttinsa ja maalissa nollalla – ja vieläpä ihanneajassa (etenemällä 3,92m/s). Toinen rata oli huomattavan mutkikas ja siinä oli hieman haasteellinen alku. Alun olisin voinut ohjata varman päälle, mutta päätin kuitenkin tehdä minulle epävarmemman päälle juoksun ihan siitä syystä että se oli kaikkein järkevin ja jatkon kannalta helpoin ohjaus. Muuten olisi pitänyt tehdä persjättö pujottelun jälkeen joten alun päälle juoksu oli pienempi hankaluus. Tälläkin radalla sain luontaisesti yhden persjätön ohjaukseen, ehkä jostain kehkeytynyt persjättöjäädytys alkaa viimein sulamaan. Maalissa olin niin etten tiennyt tuliko ratavirheitä ja päästiinkö ihanneaikaan. Tuloksista selvisi että nollalla selvittiin (etenemällä 3,88m/s).

Meillä oli niin kivaa lämmitellessä, viritellessä, radalla ja radan jälkeen. Fiilis aivan huipussaan. Tätä minä haluan agilityltä! Sitä että tuloksesta välittämättä olen tyytyväinen koiraan, itseeni ja meihin. Sitä että radalla tulee hiki. Sitä että radan jälkeen jaetaan feta-parsapiirakka.

Tajusin myös aikaisemmin tällä viikolla että takaakiertojen jälkeinen elämä on minulle vaikeaa, koska en ole oikeasti opettanut Mörkölle takaakiertoa. Mörkö kyllä kiertää esteen taakse, mutta ei hyppää automaattisesti takaisin. Noh, enpä ole koskaan oikeasti opettanut asiaa. Tämä oivallus tuli kun Tikrulle opetin takaakierron jälkeisiä ohjauksia. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan…. joten tämän talven tavoite Mörkön kanssa on opetella takaakierrot. Turhaan koitan takaakiertoja kisaradoille tunkia, kun Mörkö ei asiaa osaa ja minua taas asia ahdistaa. Eikä ahdistusta helpota toistuvat epäonnistumiset kisatilanteissa. Treeneissä takaakiertojan jälkeinen elämä pääsääntöisesti onnistuu, mutta tajusin tähän olevan syynä kisavauhtia hitaamman treenivauhdin. Helppoahan se on hitaammin tehdä onnistuen.