Lauantaina oli Lohjalla tarjolla Reetta Pirttikosken ratoja, ja päätin osallistua kahteen agilityrataan. Tykästyin tämän tuomarin rataprofiileihin SM-kisoissa, ja itselleni olikin yllätys miten epämukavuusalueelle tämän kertaiset radat minut veivät. Muistan kyllä kesän SMistä ettei Pirttikosken rata sielläkään ollut ihan läpihuutoa, piti kehitellä muutamiin kohtiin toimivat ohjaukset. Eiliset radat olivat profiililtaan taas sellaisia, että melkeinpä piti loppuun saakka jännittää (omalla kohdallani) että selviänkö radoista. Hyvät ja miellyttävät radat kuitenkin, ehdottomasti hänen radoilleen on päästävä uudestaan.
Ensimmäiseen starttiin mennessä havaitsin itsessäni viime aikoina turhan usein esille tulleen tunteen, eli yliviririttyneisyyden/yliyrittämisen. Tämä tunne on tullut vastaan "isoissa kisoissa" ja estänyt onnistumiset. Vaikka en tiedä mistä tunne tuli, niin oikeastaan on tosi hyvä että tuli. Sain erinomaisen harjoituksen tunteen kanssa kisaamisesta. Rata itsessään meni hyvin yhtä pientä sekoilua ennen putkea lukuun ottamatta, mistä seurasi 0,22 yliaikaa. Näin suoritukseni videolta (koitan saada videon itselleni), niin olin aika järkyttynyt siitä miten Mörkö eteni reilusti yli puolet radasta sellaista pomppivaa laukkaa. Olisi siis päässyt kovempaankin, jos olisin uskaltanut antaa tilaa. Itselläni oli tavoitteena tehdä 5-7 kiihdytystä radalla ja totuuden nimissä näitä kaikkia ei tapahtunut. Yliyrittäminen vei siis terän uskalluksesta ja vauhdista.
Seuraavaan starttiin menin iloisen koiran kanssa. Mörkö haukkui ja repi hihnaa. Rata alkoi haastavalla ohjauksella (esteen 1-3) ja kuudentenä oli pujottelu mihin ei ollut mitään mahdollisuutta päästä ohjaamaan sisäpuolelta. Heti perään minulle haastava kolmen hypyn sarja, joista kahteen ensimmäiseen piti tehdä persjätöt. Hetken hieman helpompaa, kunnes puomin jälkeen taas takaakierto-persjättö veivausta ennen kuin loppusuora maaliin. Olin niin epämukavuusalueella oikeastaan koko radan. Poikkeuksellisesti aika loppui kesken rataan tutustumisessa ja minun piti tehdä viimeiset ohjausvalinnat mielikuvien perusteella. Koska pujotteluun oli pakko mennä luottaen että koira kyllä osaa, niin päätin ottaa riskiä myös muihin ohjauksiin. Etukäteen päätökseni siitä että kiihdytykset ovat kisojen kisatavoite kariutui siihen, ettei radalla oikein ollut selkeitä kiihdytyspaikkoja. Joten päätin keskittyä ohjaamiseen. Heti alussa toisella esteellä Mörkö hieman arpoi mitä tehdä, mutta tämän jälkeen homma meni kuin leffoissa. Huikealla fiiliksellä nollalla maaliin etenemällä 3,86! Yksi SM-aginolla puuttuu enää.
Monella tapaa opettavainen kisapäivä. Ensinnäkin minun pitää selkeästi rataan tutustuessa miettiä erikseen kohtia missä kiihdytän. Muuten jää otolliset sekunnin kymmenykset pois loppuajasta. Toisekseen treeneissä onnistuvat haastavat pujottelukulmat ansaitsevat tulla kisasuorituksiin mukaan. En tiedä miksen uskalla kisoissa käyttää haastavampia pujottelun sisäänmenoja, kun ne kuitenkin treeneissä pääsääntöisesti onnistuvat. Kolmanneksi huomasin, että takaakierto-persjättö oikealta vasemmalle tuntuu jo melko luontevalle, mutta vasemmalta oikealle ei sitten yhtään. Väkinäistä vääntämistä, mikä useimmiten vaihtuu valssiin. Neljänneksi se tärkein - Mörkö nauttii! Älyttömän kiva kisata osaavan koiran kanssa, joka antaa minulle mahdollisuuden onnistua myös haasteellisimmissa ohjaustilanteissa. Kiitos Mörkö että olet Mörkö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti