Mörkö 8v treenaa

Mörkö on jo kahdeksan vuotias. Virallisesti veteraani. Minun luottopakki. Jälleen treenatessa olin kiitollinen miten koira sopii kuin hanska minulle. Totta kai Mörkössäkin on omat heikkoutensa, mutta näiden kanssa on opittu elämään ja itse asiassa näiden takia olen nykyään osaavampi kouluttaja.

Vaikka totuus on että harrastusvuosia on jäljellä vähän, niin toivotaan että jäljellä olevista vuosista voidaan nauttia täysillä. Että Mörkö pysyy terveenä. Jotta voimme touhuta, lenkkeillä, treenata ja kisata ilolla.

Mörkön synttäreiden kunniaksi lähdin poikkeuksellisesti molempien koirien kanssa treenaamaan. En yleensä toimi näin, sillä en koe pystyväni tekemään kummallekin koiralle eteen päin vievät treenit tai antamaan itsestäni oikeasti tarpeeksi muun muuassa palkatessa. Olin kuitenkin suunnitellut kummallekin koiralle ytimekkäät treenit, ja kun mahdollisuudet hallilla käymiseen ovat olleet joulun aikaan rajalliset niin päätin ottaa molemmat mukaan.

Tikru aloitti ja teki puolikasta pujottelua. Muistuteltiin melkein parin viikon jälkeen mikä homman nimi olikaan ja tehtiin ylipäätänsä helppoja sisäänmenoja kun ensimmäistä kertaa treeniin tuli väkisin viereisen kentän bordercollie-häiriö. Pätevästi Tikru kasasi keskittymiskykynsä ja alun häröilyn jälkeen hoito tonttinsa. Treenattiin myös namimaatin häivytystä putken toiseen päähän, jotta voin alkaa esimerkiksi puomilla tekemään toistoja niin ettei namimaatti ole suoraan nenän edessä.

Mörkön teemana oli takaakierrot ja niiden jälkeiset elämät. Alkuun ihan vain naksuttelua takaakierrosta. Treenin kohteena oli siivekkeen ympäri hyppääminen niin että ohjauspuoli ei vaihdu ja että puoli vaihtuu persjätöllä. Samoin tein myös takaakierto-flippejä, sekä takaakierto-persjättöjä. Lähestymiset olivat kolmesta eri kulmasta (45kulma, 90kulma ja 135kulma). Tietty sekä vasemmalta että oikealta. Yllätyksekseni oikealta homma toimi kuten osaavalla koiralla kuuluukin, mutta vasemmalta puolelta suoritettuna oli selkeästi vaikeampaa.

Olisin halunnut tehdä treeniä isolla kentällä jotta olisi saanut kisavauhdissa tehtyä treeniä, mutta ehkä oli hyvä ensimmäisellä kerralla tehdä hieman rauhallisemmin. Perusteista kuitenkin kyse. Minun itsevarmuuden kasvattamiseksi tarvitsen kyllä kovan vauhdin treeniä myös, joten suunnitelma ensi viikon omatoimitreeniin alkaa pikkuhiljaa muovautua. Joka tapauksessa lähtötilanne on paljon parempi kuin mitä olin kuvitellut.

Lopuksi vielä pujottelu molemmin puolin persjättö lopussa. Mikä ihme siinä on että ohjaus tuntuu vain niin kamalan vaikealta? Kun ei siinä ollut mitään ongelmaa. Näitäkin siis lisää, että alkaa minusta tuntua luontevalta treeneissä (ja sitten siirto kisoihin).

Tikrun kausi 2017 paketissa

Tikrun treeneissä jatkettiin samaa teemaa kuin aikaisempinakin viikkoina, eli vauhtia, fokusta ja itsevarmuutta. Yleensä ollaan tehty 4-6 esteen pätkissä, mutta nyt päätin olla rohkea ja kokeilla pidempää rataa (20 estettä). Kyllähän Tikru välillä tättähääräsi omiansa kun ajatus katkesi tekemisestä, mutta suurimman osan aikaa Tikru teki täysillä töitä - ja meni lujaa!

Vielä on kontaktit ja pujottelu kesken ja erikoisesteistä rengas ja pussi vaativat radan osana vahvistamista. Ikinähän ei voi liikaa vahvistaa irtoamista ja mutkaputket vaativat erityishuomiota. Jostain syystä mutkaputket eivät aina onnistu, joskus taas ei ole mitään ongelmia.

Hurjasti on Tikru kyllä kehittynyt vajaassa puolessa vuodessa, mikä ollaan tavoitteellisesti treenattu. Koira on myös kehittynyt henkisesti ja sen toiston kestävyys on jo aivan eri luokkaa (alussa pystyi tekemään vain 2-4 toistoa) ja lelulla palkkaamistakin koira jaksaa paremmin. Ylipäätänsä Tikru on motivoitunut tekijä, eikä enää turhia haistele ja harvemmin ottaa häiriötä viereisten kentän tapahtumista. Paitsi jos kentällä menee bordercollie aidan lähettyviltä, kuten videolta näkyy :p

Tuplasti hyppyrataa

Mörkön kanssa viiden viikon tauon jälkeen kisaamassa J Tauko johtui alkujaan harmittomasta naarmusta, mikä valitettavasti tulehtui. Ihan aluksi jännitin myös sitä, onko kipuileva kohta jänne vai iho jänteen päällä… onneksi kyseessä oli jälkimmäinen vaiva. Joten joulutauko ajoittuikin kuukautta aikaisemmaksi.

Menin poikkeuksellisesti kisoihin itsekseni, isimies ja minimies jäivät kotiin aikaisten starttien takia. Matkalla oli hyvä miettiä miksi kisaan ja mikä on tavoitteeni. En olekaan huomannut, etten ole aikoihin asettanut kisatavoitetta. Mietiskelin sitä, että parhaimmillaankin Mörköllä ja minulla on enää kaksi vuotta kisauraa edessä. Mitä haluaisin tästä ajasta muistaa? Helppo homma, ei yksittäiset nollat tai ylipäätänsäkään tulokset ole se mikä merkitsee vaan yhdessä tekemisen fiilis. Joten päätin unohtaa viime kisoissa olleen tavoitteeni (koitan tuoda jokaiselle radalle jotain uutta treeneistä tai tehdä jonkin minulle vaikean ohjauksen radalla) ja keskittyä fiilikseen. Jo senkin takia että olen huomannut alkavani jännittämään ratasuorituksia, kun aina menen osaamiseni äärirajoilla. Tällä kertaa halusin nauttia parhaimman kisakaverin kanssa kisaamisesta ja tehdä minun mukavuusalueella olevia ohjauksia, vaikka ne olisivatkin hitaampia.

Kaksi starttia, kaksi hyppyrataa. Tuomarin Minna Väyrynen. Ensimmäisellä radalla olisi ollut todella hyvä paikka harjoitella takaakierto-persjättöä (tain takaakierto-valssin) sekä persjättöä aika tiukassa välissä (tein persjätön löysemmässä kohtaa). Yhden valssin tajusin toisaalta vaihtaa persjätöksi. Rata oli hieman hutiloidusti muutamassa kohden ohjattu, mutta Mörkö hoiti tonttinsa ja maalissa nollalla – ja vieläpä ihanneajassa (etenemällä 3,92m/s). Toinen rata oli huomattavan mutkikas ja siinä oli hieman haasteellinen alku. Alun olisin voinut ohjata varman päälle, mutta päätin kuitenkin tehdä minulle epävarmemman päälle juoksun ihan siitä syystä että se oli kaikkein järkevin ja jatkon kannalta helpoin ohjaus. Muuten olisi pitänyt tehdä persjättö pujottelun jälkeen joten alun päälle juoksu oli pienempi hankaluus. Tälläkin radalla sain luontaisesti yhden persjätön ohjaukseen, ehkä jostain kehkeytynyt persjättöjäädytys alkaa viimein sulamaan. Maalissa olin niin etten tiennyt tuliko ratavirheitä ja päästiinkö ihanneaikaan. Tuloksista selvisi että nollalla selvittiin (etenemällä 3,88m/s).

Meillä oli niin kivaa lämmitellessä, viritellessä, radalla ja radan jälkeen. Fiilis aivan huipussaan. Tätä minä haluan agilityltä! Sitä että tuloksesta välittämättä olen tyytyväinen koiraan, itseeni ja meihin. Sitä että radalla tulee hiki. Sitä että radan jälkeen jaetaan feta-parsapiirakka.

Tajusin myös aikaisemmin tällä viikolla että takaakiertojen jälkeinen elämä on minulle vaikeaa, koska en ole oikeasti opettanut Mörkölle takaakiertoa. Mörkö kyllä kiertää esteen taakse, mutta ei hyppää automaattisesti takaisin. Noh, enpä ole koskaan oikeasti opettanut asiaa. Tämä oivallus tuli kun Tikrulle opetin takaakierron jälkeisiä ohjauksia. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan…. joten tämän talven tavoite Mörkön kanssa on opetella takaakierrot. Turhaan koitan takaakiertoja kisaradoille tunkia, kun Mörkö ei asiaa osaa ja minua taas asia ahdistaa. Eikä ahdistusta helpota toistuvat epäonnistumiset kisatilanteissa. Treeneissä takaakiertojan jälkeinen elämä pääsääntöisesti onnistuu, mutta tajusin tähän olevan syynä kisavauhtia hitaamman treenivauhdin. Helppoahan se on hitaammin tehdä onnistuen.