Venyi hiukan pitkäksi suunnittelematon kisatauko. Tiesin kyllä jo helmikuun puolella että pakollista taukoa tulee kun itsellä oli muita menoja monena peräkkäisenä viikonloppuna. Mutta enpä arvannut että omien menojen lisäksi Tikrua vaivasivat anaalit kohtuuttoman pitkään ja lopulta vielä itsekin olin kipeänä. Se siitä peruskuntokaudesta sekä perustaitojen treenaamisesta.
Jostain syystä muutenkin ajatus kolmosista kisaamisesta jännitti. Onko meistä siihen, osataanko me tarpeeksi, nauretaanko meidän pihalle, ollaanko liian hitaita. Tällaiset kysymykset olivat viime aikoihna pyörineet usein päässä ja lopulta kun kisapäivä koitti olo oli jo valmiiksi hieman luovuttanut. Tein kovasti itseni kanssa töitä, että sain asenteeseen taistelutahtoa sekä itseensä luottamista. Onneksi päivän radat olivat kummatkin varsin jouhevia, joskin ensimmäisellä radalla jouduin suunnittelemaan tarkasti kohdat joissa vedän täysillä.
Tikru istui lähdössä, mutta lähti kutsusta hieman tahmeasti liikkeelle. Itse ohjasin tarkkaan pujottelulle ja siitä rento puomin suoritus. Muuten en tiedä mitä puomilla tapahtui, mutta virhettä ei tullut ja Tikru meni ainakin nousevan osan rennosti. Ehdottomasti parhain puomi kisoissa tähän saakka. Loppuun tein vielä suunnittelemani persjätönkin siinä hyvin onnistuen. Maalissa nollalla, mutta luulin alkuun että oli yliaikanolla kunnes selvisi että se olikin NOLLA! Ei mikään hurja ihanneajan alitus, mutta 3,89m/s etenemällä kuitenkin.
Toinen rata oli ensimmäistä parempi, mutta tässä suoraan pujotteluun lähestyminen aiheutti Tikrulle päänvaivaa. En tiedä oliko kovavauhtinen lähestyminen vain vaikeaa suoraan tehtynä, vai hämäsikö eri väriset pujottelutkepit (joka toinen oranssi, joka toinen sinenen). Tiedä häntä, mutta koska alla oli jo virhe päätin kokeilla takaakierto-persjättöä radan loppupuolella. Eihän se edelleenkään mikään kympin suoritus ollut, mutta ensinnäkin yritin ja toisekseen annoin ensimmäistä kertaa koiralle tilaa hypätä esteen yli. Haltuunotto jäi puolitiehen ja jouduin kalastelemaan Tikrun vielä halutulle puolelle. Videolta katsottuna jos korjaamisen menevän ajan jättää pois olisi ollut nippanappa ihanneaikaan suoritus, eli etenemä tällä radalla noin 4,1m/s.
Kaiken kaikkiaan teki todella hyvää itsetunnolle saada palautetta että me osataan, ollaan kohtuullisen nopeita ja olemme ihan oikeutetusti kolmosissa. Tuli jotenkin tosi hyvä mieli ja sellainen todella vahva tunne siitä että agility on todella kivaa. Motivaatio nousi reippaasti ja halu suunnitella tulevaa sen myötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti